Case Espoon kaupunki - Elämää sähköisessä maailmassa
Espoon kaupunki tarjoaa alueellaan asuville hoitoa, hoivaa, neuvontaa ja tukea elämän erilaisissa käänteissä. Sosiaali- ja terveystoimen 3 300 työntekijää huolehtivat espoolaisten terveyspalveluista, perhe- ja sosiaalipalveluista sekä vanhusten palveluista. Asiakaskuntaan kuuluu kaupunkilaisten koko kirjo aina syntymättömistä ja vastasyntyneistä yli satavuotiaisiin. Palvelut on keskitetty hyvien liikenneyhteyksien varrelle, mutta nykypäivää leimaa paitsi erilaiset palvelupuhelimet niin erityisesti sähköinen asiointi, jolloin jo monet kaupungin tarjoamat palvelut on saatavissa Internetin välityksellä.
avulla, jota niin asiakkaat kuin palveluammattilaiset ovat motivoituneita käyttämään. Espoon kaupungin asiakkaat ovat ottaneet verkkopalvelun hyvin vastaan, sillä esimerkiksi äitiysneuvolan OmaNeuvola-asiointipalvelua käyttää jo noin 90 % kohderyhmästä. Verkkoneuvonnan kautta tapahtuvan asioinnin odotetaan lisääntyvän nopeasti myös muissa kohderyhmissä. Jo nyt Espoo tarjoaa verkkopalvelun kautta käynnille valmistavia lomakkeita eri tarpeisiin ja tilanteisiin, jolloin asiakkaat voivat valmistautuvat entistä paremmin henkilökohtaiseen tapaamiseen. Verkkopalvelun käytön lisääntymisen myötä Espoon sote-henkilöstön työtä saadaan helpotettua ja heidän aikaansa voidaan paremmin ohjata sinne, minne sitä kipeimmin tarvitaan. ”Asiakkaamme ovat selvästi valmiita hoitamaan laajasti asiointiaan sähköisesti ja siihen tarpeeseen meidän tulee vastata”, toteaa Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen suunnittelijana toimiva
Leena Latva-Rasku.Espoon kaupungin käytössä oleva ratkaisu mahdollistaa nyt sellaisia asioita, joihin aiemmat järjestelmät taipuivat huonosti tai eivät ollenkaan. Requesten käyttöönoton jälkeen Espoon henkilöstön kiinnostus Requestea kohtaan lisääntyy koko ajan, ja siihen halutaan jatkuvasti uusia toiminnallisuuksia, kun samalla kehitetään olemassa olevia. Tämä on hyvä merkki siitä, että hankittu ratkaisu soveltuu monenlaiseen käyttöön ja tarpeeseen.
Vuorovaikutteisesta yhteistyömallista Sysart saa kiitosta Leena Latva-Raskulta: ”Olimme monissa järjestelmien kehitysprojekteissa tottuneet ”vesiputousmalliin” eli siihen, että kehittäjät puuhasivat tuotteen kimpussa vuositolkulla ja meille tuotiin sen jälkeen valmis tuote, joka ei aina vastannut toiveitamme, eikä kehitystoiveiden läpivienti ollut dynaamista. Sysartin kanssa tilanne on ollut toisin.”
Asenne ratkaisee
”Sysart on toimijana ketterä ja joustava. Käyttöönottoprojekti valmisteltiin hyvin ja asiat etenivät, kuten ketterillä projektinhallintamenetelmillä kuuluukin. Käyttöönottoprojekti oli tosin pitkä ja ensimmäiset pilotit joutuivat odottamaan joissain kehitystoiveissaan pitkään omaa vuoroaan, koska kaikki pilotit täytyi saada kunnialla käyntiin. Lähtökohtaisesti Espoota asiakkaana kuunneltiin eikä meille koskaan olla sanottu ”tämä ei onnistu”, vaan aina asenne on ollut ”selvitetään”. Yleensä kaikki toiveet on tavalla tai toisella pystytty toteuttamaan”, kuvaa Leena Latva-Rasku yhteistyötä Sysartin kanssa.
Summa summarum
”IT-projekteissa ensiarvoisen tärkeää on saumaton yhteistyö kaikkien osapuolien kesken. Tässä projektissa se on toteutunut hienosti. Espoon kaupungin johto kuin henkilöstökin on saatu sitoutettua kehitystyöhön erittäin hyvin, mikä on luonnollisesti vaikuttanut lopputulokseen. Vaikka kunnalliset sosiaali- ja terveystoimen prosessit eivät olleet erityisen tuttuja Sysartille, niin se ei ole ollut riski vaan mahdollisuus. He ovat osanneet ulkopuolisina esittää sellaisiakin kysymyksiä, joita meillä ”asioita läheltä katsovilla” ei ollut kykyä nähdä ennen kuin joku muu ne meille esitti. Nämä kysymykset herättivät meidät miettimään omaa toimintaamme ja prosessejamme sekä niiden mielekkyyttä. Olen esitellyt tätä projektia meillä Espoon kaupungissa lukuisia kertoja, ja kertonut hyvistä käytännöistä, joita tässä on noudatettu. On ollut helppoa ja mukavaa kertoa projektista muillekin, kun joka kerta asiaa muistellessa tulee hymy huulille. Tämä on ollut minulle asiakkaan projektipäällikkönä erittäin mieluisa käyttöönottoprojekti, ja vaikka tie ei ollut joka kohdassa helppo kulkea, niin lopputulokseen olen hyvin tyytyväinen” summaa Leena Latva Rasku.
Suosittelija:
Leena Latva-Rasku
Tiedot
Tilaaja: | Espoon kaupunki |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Jaana Heikkinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS | |
Integraatiot | |
Webkehitys | |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
Linux |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Sysart - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Sysart - Muita referenssejä
Sysart - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |