Case Kotkamills: Teot ratkaisevat
Kotkamills ja Efima – ketterät kumppanukset
Kotkamillsin ihmiset ovat ylpeitä ketteryydestään. Yritys on viime vuosina pyöräyttänyt isoja muutosprojekteja, joissa markkinan muutos on käännetty mahdollisuudeksi. Niistä merkittävin on ollut uuden pakkauskartonkikoneen käyttöönotto. Efima on ollut matkassa mukana toimittamalla Microsoft Dynamics AX -järjestelmän materiaalinhallinnan, kunnossapidon ja taloushallinnon tarpeisiin. CFO Petri Hirvonen kuvaa yhteistyötä: ”Meidän nopeissa liikkeissämme toimittajalta vaaditaan paljon. Tietojärjestelmätoimittajistamme Efiman reagointikyky on ollut paras ja ketteryys ihailtavaa.”
Prosessin jatkuva kehittäminen
Hirvonen kertoo tärkeintä toiminnanohjauksessa olevan, että järjestelmä toimii, kuten se on suunniteltu ja kuvattu. ”Luotettavuus ja toiminnallisuus eivät voi olla vain sinne päin”, hän sanoo. Olennaista Kotkamillsin kohdalla on ollut, että ERP tukee siellä prosessiteollisuutta, minkä oivaltaminen on lopputuloksen kannalta tärkeää. Käyttäjäkunta on laaja – varaston- ja kunnossapidon hoitajista tuotannon asiantuntijoihin ja johtoon. Hankinnasta maksuun -prosessin kehittäminen on jatkuvasti työn alla. ”Olen erittäin iloinen siitä, että osana päivittäistä työtä on pystytty tekemään prosessin kehitystä. Vaikka asiat ovat pieniä, ne ovat prosessille merkittäviä. Efima on sitoutunut tähän kehittämiseen, ja meillä on hyvää yhteistyötä tekevät työparit tätä tekemässä”, Hirvonen kuvaa.
Liiketoimintaa tukeva kumppanuus
Järjestelmähankkeet ovat Kotkamillsillä olennainen osa liiketoiminnan nopeaa kehittämistä. Kumppanuudessa Hirvoselle teot ratkaisevat. ”Tekojen kautta saavutetaan luottamus. Se on uskoa siihen, että kumppanilla on aito halu ja osaaminen tehdä asioita. Nopeissa muutoksissa luo turvaa, että kumppani pystyy reagoimaan niihin”, Hirvonen toteaa. Toisena merkittävänä asiana hän pitää ihmisiä. Johdon keskusteluissa rakennetaan suhteen perusta. Hirvonen kuitenkin korostaa, että asiantuntijoina tarvitaan oikeat ihmiset paikallaan, jotta asiat sujuvat. Jatkossa Hirvosen mukaan myös ohjelmistorobotti voi olla osa tuota työporukkaa.
Suosittelija:
Tärkeintä toiminnanohjauksessa on, että järjestelmä toimii, kuten se on suunniteltu ja kuvattu. Olennaista Kotkamillsin kohdalla on ollut, että ERP tukee siellä prosessiteollisuutta, minkä oivaltaminen on lopputuloksen kannalta tärkeää. Käyttäjäkunta on laaja – varaston- ja kunnossapidon hoitajista tuotannon asiantuntijoihin ja johtoon. Olen erittäin iloinen siitä, että osana päivittäistä työtä on pystytty tekemään prosessin kehitystä. Vaikka asiat ovat pieniä, ne ovat prosessille merkittäviä. Efima on sitoutunut tähän kehittämiseen, ja meillä on hyvää yhteistyötä tekevät työparit tätä tekemässä.
Petri Hirvonen, CFO, Kotkamills
Tiedot
Tilaaja: | Kotkamills |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Efima - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Efima - Muita referenssejä
Efima - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |