Äijämäistä kauneutta ja elämäntapaa – Hyvin rasvattu kokonaisuus vauhdittaa Dick Johnsonin kasvua
Dick Johnson haluaa tarjota miehille – jätkille ja äijille – lifestyle-kokonaisuuden. Tarina alkoi hiusrasvasta vuonna 2014.
– Dick Johnson perustettiin siksi, että saatiin kunnon hiusrasvaa Suomen markkinoille. Niihin samoihin aikoihin nousi myös partabuumi, joka lähti hyvin liikkeelle, kertoo Dick Johnsonin toimitusjohtaja ja perustaja Leevi Kangas.
Yli 30 000 pallivahapurkkia myöhemmin
Dick Johnsonilla oli käytetty Shopifyta jo pienimuotoisesti aiemmin. Pallivahaa oli myyty kansainvälisesti verkkokaupan kautta.
– Pallivaha on ollut sellainen tuote, että se uppoaa ihan keneen tahansa. Se kääntyy joka kielelle ja tuntuu naurattavan missä tahansa, Kangas kuvailee suosikkituotetta.
Dick Johnsonin väki vakuuttui kuitenkin lopullisesti, kun Hyvinvoinnin Tavaratalo päivitti verkkokauppansa Shopifyihin. Hyvinvoinnin.fi-verkkokaupassa on usean tuhannen tuotteen tuotevalikoima.
– Woolman tuli kuvioihin Hyvinvoinnin verkkokaupan kautta. Tajusimme, että Shopifylla pystyy pyörittämään isompaakin palettia, Kangas kertoo.
Liiketoimintaa tukevat ominaisuudet samaan kokonaisuuteen
Työnjako verkkokauppaprojektissa oli selvä. Dick Johnsonin väki laittoi kuntoon verkkokaupan perusasetukset. Woolman koski koodiin ja asensi liiketoiminnan vaatimat sovellukset toimintakuntoon.
– Meillä oli tavoite saada uusi verkkokauppa neljässä viikossa auki. Iso kiitos Woolmanille siitä, se tosiaan tehtiin.
Uusi dickjohnson.fi sekä ruotsinkielinen verkkokauppa avattiin keväällä 2018.
Tärkeää oli saada kaikki Dick Johnsonin liiketoimintaa tukevat järjestelmät ja lisäosat osaksi Shopifyta.
Tueksi kokonaisuuteen löytyi varastonhallinta- ja keräilyohjelma. Ohjelman avulla Dick Johnsonin parturiliikkeet, tuore kivijalkakauppa sekä verkkokaupat saatiin yhden sovelluksen taakse.
Lue lisää: Dick Johnson -asiakastarina
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Dick Johnson |
Ajankohta: | 2018 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
Shopify |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Shopify
kansainvälinen verkkokauppa
verkkokauppa
varaston hallinta
varastonhallinta
varaston tablettiratkaisu
applikaatiot
verkkokaupan ratkaisut
Woolman - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 2 asiantuntijaa.
Woolman - Muita referenssejä
Woolman - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |