Ratkaisu, joka mahdollistaa kasvun – Shopify Plus vie Vallilan kohti monikanavaisuutta
– Nyt päästään siihen hauskaan osuuteen eli kehittämään kauppaa eteenpäin kansainvälisempään ja monikanavaisempaan suuntaan. Pääsemme tuomaan kauppaan elämyksellisyyttä, sanoo Vallilan brand manager Henry Ahlavuo.
Vallila on aina luottanut näkemykseensä, oman väen taitoihin ja kokeilevaan kulttuuriin. Se on aina vienyt Vallilaa eteenpäin nopeammin ja luontevammin.
Vallilan vanha verkkokaupparatkaisu oli tullut tiensä päähän. Sisustustekstiilien ja -tuotteiden osaaja päätti aloittaa kotisivunsa ja verkkokauppojensa kanssa puhtaalta pöydältä. Vanha ei antanut enää tilaa kasvaa, joten oli paras aloittaa alusta.
– Palasimme lähtöruutuun: Mitä voisimme tehdä toisin? Päädyimme lopulta tekemään kaiken toisin, Ahlavuo kertoo.
Mahdollisuus laittaa kaikki kuntoon kerralla
Aikaisemmin Vallilan yrityssivut ja verkkokauppa olivat samalla sivustolla. Uuden ratkaisun valitsemiseen käytettiin hyvin aikaa, sillä ajatuksena oli rakentaa verkkokaupat yksityis- ja yritysasiakkaille erikseen sekä uusi Vallila Interior -pääsivusto.
Vallilan sivustot päivittyivät Shopify Plus -verkkokaupoiksi keväällä 2018.
– Shopify Plussan puolesta puhui se, että verkkokauppoja pystyy kustomoimaan enemmän. Lisäksi Plus-asiakkaana meillä on parempi yhteys Shopifyn tukipalveluun, sanoo Vallilan ecommerce manager Piia Vilja.
Verkkokauppaprojektin rinnalla päivitettiin yrityksen muut järjestelmät vastaamaan kasvun vaatimia mittasuhteita. Yrityksen toiminnanohjausjärjestelmä sekä tuotetiedonhallinta tuotiin tähän päivään. Vallilan tuotevalikoima on suuri ja sitä päivitetään usein. Se asettaa omat haasteensa tuotetiedonhallintaan ja tiedon sujuvaan kanavointiin.
Integraatiot olivat isotöisiä, mutta eivät mahdottomia. Verkkokauppaprojektin tavoitteena oli, että asiakkaalle muutos uuteen näkyisi mahdollisimman vähän.
– Kauppa saatiin lopulta nopeasti käyntiin. Emme hukanneet kauppapäiviä, vaikka teimme ison järjestelmämuutoksen. Pääsimme heti kärryille, Ahlavuo toteaa.
Lue lisää: Vallila-asiakastarina
Tiedot
Tilaaja: | Vallila |
Ajankohta: | 2018 - 2019 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Verkkokaupparatkaisut |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT |
Teknologia
Shopify |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Woolman - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Woolman - Muita referenssejä
Woolman - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |