Discmania Europe Verkkokauppa
Projektin tavoitteena oli rakentaa uusi Discmania Store Europe -verkkokauppa pohjautuen olemassa olevaan Discmania Store USA -verkkokauppaan. Aiemmin Discmanian tuotteiden myynti Euroopassa oli laajan jakeluketjun lisäksi yhdistetty erilliseen verkkokauppaan jonka tarjontaan kuului myös muiden brändien tuotteita. Uuden kaupan tarkoituksena oli keskittää Euroopan alueen myynti ja markkinointi erilliseen verkkokauppaan oma brändi edellä.
Projektin tavoitteena oli lisäksi parantaa sekä USA:n että Euroopan brändiverkkokauppojen asiakaskokemusta ja hallittavuutta uusien toiminnallisuuksien myötä, sekä korjata tiettyjä USA:n verkkokaupan ongelmia.
Projekti aloitettiin määrittelemällä Euroopan verkkokauppaan tarvittavat muutokset, uudet ominaisuudet, uutiskirjepalvelut, maksutavat, toimitustavat ja muut integraatiot. USA:n verkkokaupasta tehtiin kopio, jonka jälkeen uutta verkkokauppaa lähdettin rakentamaan yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaisesti.
Asiakkaan puolelta verkkokauppaa varten toimitettiin suunnitelmat rakenteesta, ulkoasusta ja toiminnoista, ja meille jäi niiden tekninen toteutus. Aktiivisella projektinhallinnalla ja yhteydenpidolla asiakkaan edustajien kanssa varmistimme, että lopputulos vastaa tarpeita ja toiveita.
Discmania Store Europe julkaistiin loppukeväästä 2021. Onnistunut verkkokauppahanke on kiihdyttänyt Spin18 Oy:n jo valmiiksi hurjaa liiketoiminnan kasvua entisestään.
Uusi näyttävä, tummasävyinen Shopify-verkkokauppa palvelee frisbeegolfin harrastajia ja ammattilaisia Euroopan talousalueella. Discmanian Euroopan verkkokauppaan kehitettyjen ominaisuuksien myötä asiakkaat löytävät suosituimmat tuotteet helpommin ja heidät ohjataan maantieteellisen paikannuksen perusteella sopivimpaan verkkokauppaan ostoksille.
Projektin loppupuolella parantelimme myös Discmania USA:n verkkokauppaa uusilla ominaisuuksilla ja yhtenäistämällä toteutusta Euroopan verkkokaupan kanssa. Muutosten myötä verkkokaupat vastaavat hyvin pitkälti toisiaan, jolloin myös niiden hallinnointi ja jatkokehitys on helpompaa.
Jatkamme hyvin alkanutta yhteistyötä Spin 18 Oy:n kanssa jatkokehittäen sekä Discmanian Euroopan että USA:n verkkokauppoja uusien tarpeiden pohjalta.
Suosittelija:
Konsepto valikoitui kilpailutuksen pohjalta kumppaniksi projektiin, koska heillä vaikutti selvästi olevan eniten kiinnostusta ja kykyä lähteä ratkaisemaan meidän liiketoiminnalle spesifejä haasteita. Yhteistyö Konsepton tiimin kanssa pelasi hyvin projektin alusta loppuun, eivätkä projektin kokoa kasvattaneet matkan varrella ilmenneet haasteet aiheuttaneet Konsepton päässä ongelmia resursoinnissa. Erityisen paljon arvostimme tiimin saavutettavuutta projektin alusta loppuun sekä kykyä pilkkoa toteutus helpommin hallittaviin osiin. Voin huoletta suositella Konseptoa yhteistyökumppaniksi etenkin niille, jotka kaipaavat verkkokaupaltaan vähän enemmän kuin valmiin avaimet käteen -paketin. Yhteystyökumppanina Konseptosta jäi tämän projektin pohjalta sellainen kuva, että Konsepton tiimi todella paneutuu asiakkaan heittämiin haasteisiin ja kartoittaa niihin parhaat ratkaisumallit perusteellisesti.
Janne Lahtinen, Online Business Manager, Spin 18 Oy
Tiedot
Tilaaja: | Spin 18 Oy |
Ajankohta: | 2021 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kauppa | |
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
Javascript | |
Shopify |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Konsepto - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Konsepto - Muita referenssejä
Konsepto - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |