Easoft toi Sorcolorille niin paljon kustannussäästöjä, että niitä on vaikea arvioida
Suomalainen ulko- ja sisämaalauksiin erikoistunut yritys Sorcolor hankki Easoftin vuonna 2016. ”Olen usein todennut, että yrityksemme tärkein yksittäinen investointi vuonna 2016 oli se, että Easoft otettiin meillä käyttöön.” – Toteaa yksi Sorcolor Oy:n perustajista, Samuel Soronen. ”Yksinkertaisuudessaan hankimme Easoftin, jotta voisimme tehostaa yrityksemme liiketoimintaa. Meille tärkeintä on Easoftissa ollut myynnin johtaminen ja myyjien tarjouslaskennan helpottuminen. Myös asiakastietojen tallentuminen on ensiarvoisen tärkeää. Kokonaisuudessaan Easoft on ammattimaistanut toimintaamme ja tehnyt siitä laadukkaampaa ja suunnitelmallisempaa.”
Easoftilta tulevat tunnusluvut jatkuvassa seurannassa
”Yritysjohdon työskentelyssä käytämme Easoftia ennen kaikkea tunnuslukujen seurannassa eli myynnin lukujen ja kannattavuuden seurannassa päivittäin. Kaikki päivittäinen liiketoiminta ja johtoryhmätyöskentely pohjautuvat Easoftiin.”
”Asentajat hyötyvät siitä, että tiedonkulku myynnin ja asennuksen välillä pelaa. Asentajilla on koko ajan reaaliaikainen tieto työmaasta saatavilla. Myös mobiilius eli se, että kännykän avulla pystyy hoitamaan hommat, helpottaa asentajia. Myyjiä taas auttaa ennen kaikkea tarjouslaskennan helppous, ja se, että heillekin tallentuu kaikki omat asiakkaat. Tällöin yksikään asiakas ei jää roikkumaan tai mene niin sanotusti ohi, kun asiakastilaa ja asiakastietoja voidaan päivittää tarpeen mukaan.”
”Toivon, että Easoftilla olisi aina tulevaisuudessakin aktiivinen, kehittävä ote järjestelmään. Olemassa oleva pohja on erinomainen, investointina se ei ole suuri alussa ja muutenkin kustannukset ovat kohtuulliset. Pientä viilattavaa on toki aina, mutta Easoftin kehittävä ote auttaa tässä. Kokonaisuudessa Easoft palvelee liiketoimintaamme erinomaisesti, ja on vaikea kuvitella, että löytyisi parempaa järjestelmää meille.”
”Ajattelisin näin, että Easoftilla on ollut merkittävä positiivinen vaikutus yrityksen liiketoiminnan kasvuun ja yrityksen hallintaan. Tiedonkäsittelyn nopeus ja kaiken tiedonsiirron automatisointi auttavat niin paljon, että mitenkään ei olisi kokonaisuus pysynyt kasassa ilman tätä järjestelmää.”
”Kustannussäästöjä Easoft tuo todennäköisesti niin paljon, että sitä on vaikea arvioida. Kolmen tärkeimmän avainhenkilön aikaa vapautui arvioni mukaan 20-30 prosenttia Easoftin käyttöönoton myötä eli sitä kaikkein tärkeintä resurssia vapautui tekemään enemmän lisäarvoa tuottavia asioita kuin tiedon pyörittelyä.”
Suosittelija:
Olen usein todennut, että yrityksemme tärkein yksittäinen investointi vuonna 2016 oli se, että Easoft otettiin meillä käyttöön
Sorcolor, Samuel Soronen perustaja
Tiedot
Tilaaja: | Sorcolor |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Easoft - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Easoft - Muita referenssejä
Easoft - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |