Yritysjohdolle ajan säästöä ja hallittavuutta
Peltisepäntöitä ja muita kattohuoltoja tekevä Kuopiolainen Kalteva Oy palvelee niin taloyhtiöitä, yrityksiä kuin kotitalouksiakin. Kaltevalla on ollut Easoft käytössä nyt noin kaksi vuotta ja palvelee vielä jatkossakin. Easoft on ollut yritykselle niin hyödyllinen, että sitä on jo suositeltu muillekin. Toimitusjohtaja ja peltiseppämestari Iivo Kaipainen kertoo ajatuksiaan Easoftista.
Erinomainen järjestelmä myös pienimmillekkin yrityksille
”Tarve jonkinlaiselle työkalulle toiminnan hallitsemiseen on ollut yrityksen alusta asti, mutta kunnolla havahduimme asiaan pari vuotta sitten. Easoft tuntui sopivan kaltaisellemme yritykselle parhaiten. Yksinkertaisesti sanoen otimme Easoftin käyttöön, koska halusimme vähentää hallinto- ja paperitöihin käytettävää aikaa.
Järjestelmä tuo yritysjohdolle ajan säästöä ja hallittavuutta
”Näin toimitusjohtajan näkökulmasta suurin hyöty on ollut, että työmaiden hallinta on helpottunut huomattavasti. Toimitusketju siitä hetkestä, kun me olemme jonkun homman sopineet aina siihen pisteeseen, että työmaa laskutetaan hoituu nyt muutamilla klikkauksilla. Eli ajansäästö ja työmaiden hallittavuus on minulle ollut tärkeintä. Yksittäisen asentajan kannalta on tärkeää, että työtuntien kirjaaminen on helppoa.”
Tarjouslaskenta helpottunut huomattavasti
”Tarjouslaskennan osalta Easoft jopa ylitti odotuksemme. Tarjouslaskenta on nyt äärimmäisen yksinkertaista. Voimme antaa tarjouksen asiakkaalle heti kun olemme kohteen nähneet ja ohjelma laskee heti oikean hinnan. Kyllähän se asiakkaan silmissäkin näyttää sujuvalta ja ammattimaiselta.
Asiakkailta on tullut myös kiitosta siitä, että jos joskus vaikkapa vuoden päästä kotitalousasiakas on hukannut esimerkiksi ktv-todistuksensa, niin löydämme sen aina nopeasti tilauksen dokumenteista ja voimme antaa tällä tavoin hyvää palvelua asiakkaillemme.
Kyllä Easoft on tehnyt toiminnastamme systemaattisempaa ja hommat on kokonaisuudessaan paremmin hallinnassa. Ja ihan jos miettii yrityksemme kasvamisen kannalta, niin kyllähän tällainen helppokäyttöinen ohjelma on aivan keskeisessä osassa mahdollistamassa kasvua.”
Suosittelija:
Näin toimitusjohtajan näkökulmasta suurin hyöty on ollut, että työmaiden hallinta on helpottunut huomattavasti.
Kalteva Oy, Iivo Kaipainen, toimitusjohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Kalteva Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Projektinhallinta | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Easoft - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Easoft - Muita referenssejä
Easoft - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |