Hakukoneoptimointi toi yllättävän nopeasti uusia asiakkaita
Hierontayritys Body & Soundin omistaja Sol Sagot halusi laajentaa asiakaskuntaansa ja kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa. Päätös hakukoneoptimoinnin hyödyntämiseen johti odotettua nopeampaan tulokseen, ja yritys onkin saanut uusia asiakkaita erityisesti äänimaljarentoutuksen pariin. Kuvat: Sol Sagot.
Kuvat: Sol Sagot
Hakukoneoptimointi on tärkeää myös pienyrityksille
Vaikka Body & Sound Oy ei ole tehnyt maksullista Google-mainontaa, YIPI:n hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto osoittautui erittäin tehokkaaksi tavaksi parantaa yrityksen verkkonäkyvyyttä. Kun hyvä hakutulossijoitus saavutetaan hakukoneoptimoinnin avulla, ei markkinointiin tarvitse käyttää jatkuvasti rahaa, ja uusia asiakkaita saadaan hankittua maltillisella kustannuksella.
Uuden ja asiakaskokemusta parantavan verkkosisällön avulla Body & Sound Oy nousi hakukoneiden tuloksissa ja tavoitti siten uusia potentiaalisia asiakkaita. Tämän mahdollisti perusteellinen avainsanatutkimus: kun tiedetään, mitä potentiaaliset etsivät hakevat verkosta, saadaan heidät palveluiden äärelle.
"Sain uusia asiakkaita nopeammin kuin uskoin. Yksi asiakas tuli jopa äänimaljarentoutukseen pitkän ajomatkan takaa ilman ajanvarausta, suoraan liikkeen ovesta sisälle. Kiitos YIPI:lle erinomaisesta työstä!"
Avainsanatutkimuksen avulla näkyville
Vaikka yrityksellä on mielenkiintoinen ja tunnelmallinen yritysilme sekä selkeä konsepti, ei se itsessään takaa näkyvyyttä ja sitä, että asiakkaat löytäisivät itsensä. Tämä tilanne oli myös Body & Soundin tapauksessa.
Verkkosivut sisälsivät jo alun alkaen harmoniaa ja kaunista tunnelmaa, mutta tekstisisällön ja asiakkaiden tekemien hakulausekkeiden puutteellisuus johti siihen, että sivu ei näkynyt Googlessa juuri ollenkaan. Tämän vuoksi pelkästään tekstisisältöjen päivittäminen ja blogiosion perustaminen nosti Body & Soundin Googlen kärkipaikoille - juuri sinne minne se kuuluukin.
Hyvä työ toi poikkeuksellisen nopeita tuloksia
Vaikka Body & Sound Oy on ollut YIPI:n asiakas vasta lyhyen aikaa, tulokset puhuvat puolestaan ja hakukoneoptimointi on auttanut yritystä tavoittamaan uusia asiakkaita yllättävän nopeasti.
Äänimaljarentoutuksen kysyntä on kasvanut merkittävästi, ja myös yrityksen yleinen näkyvyys verkossa on parantunut. Asiakas onkin erittäin tyytyväinen YIPI:n palveluihin ja saavutettuihin tuloksiin, koska ne ylittivät odotukset.
Myös YIPI oli palvelutuottajana yllättynyt näin nopeisiin hyviin tuloksiin, sillä yleensä hakukoneoptimointi on pitkäkestoista työtä - mutta joskus poikkeus vahvistaa säännön ja tuloksia tulee odotettua nopeammin. Hyvä näin - molemmin puolin!
Kuvat: Sol Sagot
Suosittelija:
"Sain uusia asiakkaita nopeammin kuin uskoin. Yksi asiakas tuli jopa äänimaljarentoutukseen pitkän ajomatkan takaa ilman ajanvarausta, suoraan liikkeen ovesta sisälle. Kiitos YIPI:lle erinomaisesta työstä!"
Sol Sagot
Tiedot
Tilaaja: | Body & Sound |
Ajankohta: | 2023 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Sol Sagot |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Auditointi | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
Tarjonnan tyyppi
Huolto ja korjaus | |
Konsultointi | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
YIPI - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
YIPI - Muita referenssejä
YIPI - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |