Hippu kaipasi raikasta otetta – Bitfactor tarjosi sitä
Lastenvaate- ja lifestylemyymälä Hippu avasi ovensa Kauppakeskus Zeppelinissä, Kempeleessä. Sen valikoimasta löytyy laadukkaiden lastenvaatteiden lisäksi sisustusta, koriste-esineitä, sekä tarvikkeita kotiin ja työpaikoille. Tuttujen ja tunnettujen tuotemerkkien lisäksi myymälästä löytyy myös kokonaan uusia tuttavuuksia. Hippu suosii kotimaisuutta, ekologisuutta sekä paikallista osaamista ja yhteistyötä.
”Hipun brändiä lähdettiin rakentamaan iloisella ja raikkaalla otteella. Oli selvää, että logon tulee olla juuri Hipun näköinen”, toteaa Jenna Saapunki Hippu Kids & Lifestylestä. ”Yrityksen visuaalinen ilme on tärkeää niin tietokoneen ruudulla kuin myymälässäkin.”
Saapunki kertoo, että myymälä rakentui omin voimin, mutta logon ja yritysilmeen graafisen suunnittelun tueksi kaivattiin ulkopuolista apua. ”Etsimme rautaista ammattitaitoa ja sitä me todellakin saimme Bitfactorilta. Olimme heti samalla aaltopituudella ja jo saman viikon aikana saimme todella hyviä vaihtoehtoja yrityksen logoksi”, Saapunki kertoo. ”Bitfactor teki myös suunnitelmat myymälämme ikkunateippauksista ja ylitti odotuksemme joka suhteessa. Teemme varmasti yhteistyötä myös tulevaisuudessa. Lämpimät suosittelut!”
Bitfactorin AD Ulla Niemelä kertoo, että Hipun projekti sopi Bitfactorille täydellisesti. ”Mehän olemme digitaalisen palvelukehityksen osaajia ja ohjelmistot vaativat nykyään yhä enemmän muotoilua, graafista suunnittelua ja käytettävyyssuunnittelua. Me teemme kaikkea tätä – ja keskeistä on, että pystymme auttamaan asiakasta juuri siinä ongelmassa, joka on akuutein. Hippu on meille hyvä asiakas, jonka kanssa teemme mielellämme jatkossakin yhteistyötä.”
Suosittelija:
”Etsimme rautaista ammattitaitoa ja sitä me todellakin saimme Bitfactorilta. Olimme heti samalla aaltopituudella ja jo saman viikon aikana saimme todella hyviä vaihtoehtoja yrityksen logoksi.”
Jenna Saapunki
Tiedot
Tilaaja: | Hippu Kids & Lifestyle |
Ajankohta: | 2016 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mika Mars: +358 50 379 6841 |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu |
Toimialakokemus
Kauppa |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Loihde Factor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Loihde Factor - Muita referenssejä
Loihde Factor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |