Innolink.fi – Tiedolla johtamisen pioneerit
Innolinkille toteuttamamme sivustouudistus viimeisteli näiden Tiedolla johtajien vuonna 2017 alkaneen strategiatyön ja antoi Sparksofin kiillottamalle brändille tilaisuuden loistaa verkossa.
Uudistettu brändi tuo raikkaan tuulahduksen Innolinkin toimialalle. Sivuston tuli tarjota tehokkaat ja joustavat työkalut uuden ilmeen sekä Innolinkin rautaisen osaamisen viestintään. Sivusto on rakennettu WordPressille modulaarista Everblox-sisältörakennetta käyttäen. Everbloxin avulla sivusto voitiin täyttää hyvännäköisillä ja toimivilla sisällöillä monessa eri muodossa.
Mitä olisikaan yrityksen sivusto ilman saumattomiksi hiottuja sisältöjä? Varmaan vähän kuin elokuva ilman juonta tai vuoropuhelua.
Sisältöjen suunnittelulla ja toteutuksella oli merkittävä rooli työssämme Innolinkin kanssa. Kiinnitimme erityistä huomiota sisältöjen kykyyn viestiä tarvittava informaatio aina Innolinkin palveluista yrityksen kulttuuriin ja identiteettiin. Sisältöjen muotoilu ja sijoittelu olivat avainroolissa miellyttävän ja informatiivisen käyttökokemuksen luomiseksi. Avustimme ehjän sisältökokonaisuuden synnyttämisessä myös sisällönsyötön, oikoluvun ja tekstin optimoinnin myötä.
Sivustolla on merkittävä rooli Innolinkin markkinoinnissa. Viimeisteltyjen sisältöjen ohella tavoitteiden täyttymistä tukee toteuttamamme HubSpot-integraatio. Hienovaraiset animoinnit pitävät kävijän liikkeessä. Everbloxin joustavan rakenteen ansiosta myös muutokset sujuvat sukkelasti ja ilman suurta päänvaivaa.
Jokainen verkkosivusto perustuu jatkuvaan kehittämiseen ja optimointiin. Työmme Innolinkin kanssa jatkuukin mm. täyden englanninkielisen käännösversion sekä hakusanakartoituksen parissa. Innolink on myös Evermade Care-asiakas, joten olemme aina valmiina hikoilemaan heidän menestyksen eteen!
Suosittelija:
Uusi sivusto oli Innolinkin vuonna 2017 tehdyn strategiatyön ja brändiuudistuksen viimeinen askel. Evermade vakuutti meidät pettämättömällä design-osaamisella ja digitaalisuuden ymmärryksellä. Nyt nettisivumme todellakin heijastaa Innolinkin strategiaa ja kulttuuria, sekä palvelee tehokkaammin asiakkaitamme ja markkinoinnin tavoitteita. Sivusto ja uusi brändi-identiteettimme ovat saaneet paljon positiivista palautetta. Uuden sivuston myötä olemme valmiimpia toteuttamaan Innolinkin visiota kilpailukykyisenä ja pelottomana tiedolla johtamisen pioneerina.
Laura Ahonen
Tiedot
Tilaaja: | Innolink |
Ajankohta: | 2017 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Joakim Larres |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Arkkitehtuuri | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Evermade - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Evermade - Muita referenssejä
Evermade - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |