IT-palvelut ovat toimiva kokonaisuus Helvarille: ”Enfo tarjoaa meille monipuolista osaamista”
Helvar on kohta 100-vuotias perheyritys, joka toimittaa älykkäitä valaistusratkaisuja ja valaisinkomponentteja yli 40 maahan. Helvarin järjestelmä ohjaa valaistusta muun muassa Istanbulin lentokentällä sekä Harmony of Seas -risteilyaluksessa, jotka ovat alallaan maailman suurimpien joukossa. Helvarin toiminta alkoi aikanaan Puolan ja Suomen välisestä kaupasta, ja yrityksen nimi tuleekin Helsinki- ja Varsova-kaupunkien ensimmäisistä tavuista.
Kun Helvar kilpailutti ICT-palveluita, nousi Enfo positiivisesti esille jo kilpailutuksen aikana. ”Enfo tarjosi meille tarvitsemaamme kokonaispakettia hyvillä ehdoilla ja yhtiöltä löytyy kokonaisvaltaista osaamista meille tärkeistä osa-alueista. Enfon toimintaa leimasi jo kilpailutusvaiheessa innokkuus, joka erottui edukseen”, kuvaa IT Services and Operations Lead Petteri Boström Helvarilta.
Boström kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että tarjousvaiheessa mukana olleet henkilöt osallistuvat edelleen jokapäiväiseen toimintaan. ”Tiimi on pysynyt alusta asti samana. Enfolaiset ymmärtävät liiketoimintaamme ja sen muutosta sekä kulttuuriamme ja toimintaympäristöämme. Henkilöstön pysyvyys on yllättänyt minut positiivisesti, sillä se on harvinaista etenkin IT-tukipalveluita tarjoavissa yrityksissä”, Boström lisää.
”Enfo on monellakin tapaa aktiivinen”
Enfo tuottaa Helvarille kapasiteetti- ja ICT-loppukäyttäjäpalveluita sekä integraatioalustan. Loppukäyttäjäpalvelut pitävät sisällään lähituki- ja Service Desk -palvelut, laitehallinnan, lisenssit, virustorjunnan ja palomuurit. Kapasiteettipalvelut tuotetaan Enfon datakeskuksesta hyödyntäen osittain Microsoft Azure -resursseja.
Enfo on monellakin tapaa aktiivinen – esimerkiksi parannuksia ehdotetaan rohkeasti, kapasiteettia on meille oikea määrä ja valvonnat on järjestetty hyvin. - Petteri Boström, Helvar
”Olemme Enfon avustuksella saaneet tuotua uusinta tekniikkaa ja uusia palveluita perustoimintaan. Automaatio on vähentänyt virheitä sekä nopeuttanut toimintaa. Käyttäjät ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä Enfon tuottamiin IT-palveluihin. Esimerkiksi Iso-Britannian toimistossamme ei aiemmin juurikaan käytetty Service Desk -palveluita, mutta nyt palvelun käyttö on lisääntynyt huomattavasti ja englantilaiset soittavat Service Deskiin mielellään”, Boström kertoo.
”Myös kapasiteettipalvelut ovat toimineet hyvin, ja katkoksia ei ole ollut. Teimme paljon muutoksia, kun vaihdoimme alustalta toiselle, mutta yllätyksiä ei onneksi ole tullut. Muutoksen myötä tarkistettiin, että ympäristössä ei ole tietoturva-aukkoja ja että käytössä ei ole vakiosalasanoja. Enfo on monellakin tapaa aktiivinen – esimerkiksi parannuksia ehdotetaan rohkeasti, kapasiteettia on meille oikea määrä ja valvonnat on järjestetty hyvin.”
Enfon tarjoaman modernin integraatioalustan ansiosta manuaalisia vaiheita on saatu karsittua. Aiemmin siirrot tehtiin Excel-ajoina. ”Integraatioalusta on helpottanut ihmisten työtä. Myös vikasietoisuus on parantunut, ja alusta on mahdollistanut kehityksen. Kokonaisuudessaan tämä on ollut todella hyvää työtä”, Boström kehuu.
Tikettien takaa löytyy henkilökohtaista palvelua
Boström kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että Enfon asiantuntijat eivät piiloudu palvelupäälliköiden taakse, vaan heihin voi olla yhteydessä ja he pitävät itsekin yhteyttä asiakkaaseen. ”Vaikka teemme tikettejä, niin viestintä tapahtuu kuitenkin tarvittaessa henkilökohtaisella tasolla. Saamme nopeasti ratkaisua asioita eikä meidän tarvitse odotella, että joku kasvoton henkilö vastaa tiketteihin. Kun vaihdoimme palveluntuottajaa, yhtenä tavoitteenamme oli henkilökohtainen palvelu, jota todella olemme Enfolta saaneet.”
Boström kokee Enfon kokoluokaltaan sopivaksi palveluntarjoajaksi. Hän kehuu Enfon pystyvän taipumaan asioihin notkeasti, jos Helvarilla tehdään nopeita päätöksiä. ”Enfo sopeutuu nopeasti muuttuviin tilanteisiin.”
Sellaisia kysymyksiä ei toistaiseksi ole löytynyt, joihin Enfon asiantuntijat eivät olisi osanneet vastata. - Petteri Boström, Helvar
Boströmin mielestä Enfo toimii arvojensa mukaisesti. ”Palveluita kehitetään jatkuvasti ja annetaan kehitysehdotuksia, mikä on ollut positiivinen yllätys. Enfo uskaltaa haastaa vanhoja, totuttuja tapoja. Enfolta löytyy myös asiantuntemusta – sellaisia kysymyksiä ei toistaiseksi ole löytynyt, joihin asiantuntijat eivät olisi osanneet vastata.”
”Takana on mielenkiintoinen puolivuotinen, ja odotan innolla yhteistyömme jatkoa”, Boström päättää.
Helvar luo älykkäitä ja energiaa säästäviä valaistusratkaisuja. Helvarin ratkaisujen avulla voidaan luoda älykkäitä tiloja, jotka hyödyntävät tietoa ja joissa eri järjestelmät toimivat saumattomasti yhteen.
Kiinnostuitko? 900 asiantuntijaamme tarjoavat korkeatasoista IT-palvelua organisaatiollesi, ja palveluidemme laadun takuuna on ISO-standardit. Lue lisää service center-, kapasiteetti- ja integraatiopalveluistamme tai jätä meille yhteydenottopyyntö, niin keskustellaan lisää siitä, millaisia ratkaisuja voimme tarjota liiketoimintasi tueksi.
Tiedot
Tilaaja: | Helvar |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
It-infrapalvelut | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Omat tagit
Enfo - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Enfo - Muita referenssejä
Enfo - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |