IT-ratkaisu räätälöidään asiakkaan mukaan / Hakonen Solutions Oy
Arvostamme VoiceLinkin asiakaslähtöistä toimintatapaa ja osaavaa henkilökuntaa
Hakonen Solutions Oy on jo viidennessä sukupolvessa toimiva suomalainen, palveleva logistiikka-alan perheyritys, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1918. Hakonen tarjoaa mm. muutto- ja tavarakuljetuksia, erilaisia asennuspalveluita, kiinteistöille varaus- ja kulunvalvontajärjestelmiä sekä kodinkoneiden ja pesulalaitteiden hankinta-, huolto- ja ylläpitoratkaisuja.
Hakosella on 275 työntekijää, joilla on käytössään vajaat 50 työasemaa ja kannettavaa. Noin 90 % henkilöstöstä tekee liikkuvaa työtä. Hakosen osittain itse kehittämän toiminnanohjausjärjestelmän avulla ohjataan koko liiketoimintaa: tilauksia, aikatauluja, kuljetusreittejä, raportointia sekä erilaisia tukitoimintoja, kuten taloushallintoa ja laskutusta.
IT-ratkaisu räätälöidään asiakkaan mukaan
VoiceLinkin ja Hakosen yhteistyö alkoi vuonna 2012. Johannes Stenius kertoo, että he hakivat tuolloin kilpailutuksen kautta uudentyyppistä, ketterää ICT-kumppania tukemaan strategisia tavoitteitaan. VoiceLink vakuutti Steniuksen vahvalla ammatillisella osaamisella, hyvällä asiakaslähtöisellä palveluasenteella sekä joustavalla palveluvalikoimalla. Hakosen tarvitsema palvelukokonaisuus räätälöitiin nimenomaan asiakkaan tarpeista ja lähtökohdista.
Hakosen koko IT-järjestelmän ylläpito on ulkoistettu VoiceLinkille. Voicelinkin konesaliin on sijoitettu viisi palvelinta – osa palvelimista on virtualisoitu. Lisäksi ylläpidetään työasemia, palomuuria, sisäverkkoa, tietoturvaa sekä nimipalveluita. Järjestelmän toimintavarmuus on erityisen tärkeää, sillä liiketoimintaa ohjaavan toiminnanohjausjärjestelmän data sijaitsee palvelimilla. Liikkuvat työntekijät ovat päivän aikana jatkuvasti etäyhteydessä palvelimiin. Vikatilanteissa tiedot pystytään palauttamaan varmistusratkaisun ansiosta nopeasti viimeisten 60 päivän ajalta. Yhteydet ovat suojattuja VPN-yhteyksiä.
Hakosella oli aikaisemmin käytössä Microsoftin Office-paketit. Kun tuli tarve uusia postipalvelin, päädyttiin ottamaan käyttöön kustannustehokkaat Office 365 -lisenssit. Officesta hyödynnetään lähinnä perussovelluksia, mutta myös Sharepointin työryhmätyökalu on ollut silloin tällöin käytössä.
”VoiceLinkin asiantuntijat osaavat kuunnella asiakasta”
Kehitysjohtaja Johannes Stenius: ”VoiceLinkin asiantuntijat osaavat kuunnella meitä ja rakentaa asiakaslähtöisiä ratkaisuja. Yhteistyö sujuu hyvin. Olemme hyödyntäneet kumppanimme asiantuntemusta myös muissa projekteissa, kuten puhelinjärjestelmän uudistamisessa ja toiminnanohjausjärjestelmän kehitystyössä. Itse arvostan erityisesti asiakaslähtöistä, ketterää ja joustavaa palveluasennetta ammattiosaamisen lisäksi.”
Suosittelija:
”VoiceLinkin asiantuntijat osaavat kuunnella meitä ja rakentaa asiakaslähtöisiä ratkaisuja. Yhteistyö sujuu hyvin. Olemme hyödyntäneet kumppanimme asiantuntemusta myös muissa projekteissa, kuten puhelinjärjestelmän uudistamisessa ja toiminnanohjausjärjestelmän kehitystyössä. Itse arvostan erityisesti asiakaslähtöistä, ketterää ja joustavaa palveluasennetta ammattiosaamisen lisäksi.” Kehitysjohtaja Johannes Stenius, Hakonen Solutions Oy
Johannes Stenius Kehitysjohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Hakonen Solutions Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Marko Tarvainen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Hankinta | |
Projektinhallinta | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
It-infrapalvelut | |
Konesalipalvelut | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Tietoturva | |
Käyttäjähallinta |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
Microsoft | |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Laitteet | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Global VoiceLink GVL - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Global VoiceLink GVL - Muita referenssejä
Global VoiceLink GVL - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |