IT-ulkoistus 2020-luvulla
Tietoviikossa ja cio.comissa on varsin monipuolinen artikkeli IT-ulkoistuksen nykytilasta, korona-pandemian vaikutuksesta ja myyteistä jotka edelleen vallitsevat IT-ulkoistuksista puhuttaessa. Vaikka nämä myytit kytkeytyvätkin vahvasti IT-palveluiden kokonaisulkoistuksiin, on artikkelissa nostettu esille muutamia asioita, jotka ovat erittäin relevantteja IT-palveluiden ostossa ylipäätään, riippumatta palvelun laajuudesta. Nostan tässä esiin kolme mielestäni keskeisintä:
1) Yritykset katselevat IT-ulkoistusta uusin silmin
Aivan takuulla. Koronapandemia on viimeistäänkin laittanut pelikentän aivan uuteen uskoon, pakottaen monet IT-palveluita ostavat asiakkaat uusiin toimintamalleihin – kuten esimerkiksi työnteon siirtyminen lähes täysin etämoodiin. Tilanteen jossakin kohtaa normalisoituessa tuskin nähdään paluuta vanhaan aiemmassa mittakaavassa.
2) Ketteryys on olennainen osa yhteistyötä
Jo ennen koronaa IT-palveluiden ostamisessa on ollut selkeä trendi joustavampaan, kevyempään ja ketterämpään – laajojen toimitusprojektien sijaan asiakkaat ovat hankkineet asiantuntevia tiimejä toteuttamaan järjestelmää asiakkaan tuoteomistajuuden ja työnohjauksen alle. Tämä malli on samalla sekä tiivistänyt toimittajan ja asiakkaan yhteistyötä, että asettanut vastuuta kokonaisuudesta myös asiakkaalle. ”Pois silmistä, pois mielestä”-ulkoistus ei ketterissä yhteistyömalleissa ole käytännössä mahdollista. Korona on tätä kehitystä omalta osaltaan vielä selkeästi kirittänyt tuoden entistä moninaisempia joustoja yhteistyömalleihin.
3) Luottamus on kaiken kulmakivi
IT-palvelutarjoajan luotettavuus ja vastuullisuus on koronan johdosta noussut viimeisen kuuden kuukauden aikana entistä kriittisempään asemaan. Asiakkaan on pakko pystyä luottamaan kumppaniinsa kykyyn ja haluun tuottaa palvelunsa myös etämoodissa niin, että se kestää kirkkaimmankin päivänvalon. Tähän myös vastuullisesti toimivat palveluntarjoajat ovat proaktiivisesti tuoneet ratkaisuja läpinäkyvyyden varmistamiseksi. Luottamusta on rakennettu poikkeustilanteessa myös vastavuoroisesti – toimittajat ovat joustaneet sopimusehdoissa ja asiakkaat sitoutuneet yhteistyöhön pidemmäksi aikajänteeksi.
Miten itse näet asian? Jatketaan keskustelua LinkedInissä: @SamiTalpiainen @Teamit
Sami Talpiainen, Head of Consulting
Jatka lukemista: IT-ratkaisumyynti ja koronakevään vaikutus
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Myynti | |
Tietohallinto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys |
Teknologia
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Vuokratyövoima |
Teamit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Teamit - Muita referenssejä
Teamit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |