Jäsenrekisterijärjestelmä parantaa Suomen Asianajajaliiton jäsenten asiakaskokemusta
SoulCore on toimittanut Suomen Asianajajaliitolle jäsenrekisterijärjestelmän, jonka ansiosta liiton jäsenasiointi sekä asioiden käsittelyprosessit sujuvat jatkossa keskitetysti, tehokkaasti ja turvallisesti. Kaksivuotisessa, kahdessa vaiheessa toteutetussa hankkeessa uusittiin liiton jäsenrekisteri sekä kehitettiin asianhallinnan ratkaisu ja liiton jäsenille suunnattu verkkoasiointipalvelu ASSI. Samalla uudistettiin myös Asianajajaliiton tarjoamat Löydä asianajaja -palvelu sekä valvontaratkaisujen hakemisto.
“Järjestelmähankkeen isona taustatekijänä oli halu parantaa liiton jäsenten asiakaskokemusta. Lisäksi tärkeää oli järjestelmien yhteentoimivuuden ja jatkokehitysmahdollisuuksien parantaminen”, kertoo Asianajajaliiton IT- ja kehittämisasiantuntija ja järjestelmähankkeen projektipäällikkö Eric Puchner.
Jäsenrekisteriratkaisu tukee jäsenpalvelun läpinäkyvyyttä ja tietoturvaa
Jäsenrekisteriratkaisulla taklataan monenlaisia ongelmia muun muassa tietoturvaan sekä tiedon saatavuuteen liittyen:
“Asiointipalvelun osalta vahvana tahtotilana oli tarjota järkevä ja turvallinen asiointikanava liiton ja asiakkaan välille. Esimerkiksi sähköisten hakemusten lähettäminen asiointipalvelusta ja asian käsittely asianhallinnassa on tietoturvallisempi vaihtoehto sähköpostiviestintään verrattuna. Liiton ja asiakkaiden välinen viestintä vaatii salatun sähköpostiyhteyden käyttöä, mikä aiheuttaa toisinaan aikamoisen sähköpostirumban. Lisäksi asiakkailla on usein vaihtelevat mahdollisuudet salatun yhteyden käyttöön. Sähköinen asiointi hyödyttää näin ollen molempia osapuolia”, kertoo Puchner.
“Pitkällä tähtäimellä järjestelmät tulevat parantamaan myös tiedon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta, kun käsiteltävät asiat ja tiedostot eivät jää piiloon yksittäisen henkilön sähköpostiin tai kansioihin esimerkiksi poissaolon aikana. Lisäksi monenlaista hajanaista tietoa, kuten tietopyyntöjä ja kuulemisia sisältäviä diareita on siirretty exceleistä järjestelmän piiriin”, Puchner lisää.
Projekti maaliin saumattomalla yhteistyöllä
“Projekti meni mielestäni hyvin ja olen tosi ylpeä suorituksestamme”, Puchner kehuu. “Hankkeen ensimmäisen vaiheen edistäminen oli venynyt, mutta minun ja ulkoisen projektipäällikkömme Antti Laaksosen tultua mukaan saimme tehtyä hyvät suunnitelmat yhteistyössä SoulCoren kanssa, ja pääsimme hallituksen ja johtoryhmän hyväksynnän myötä jatkamaan työtä. Vaikka projektin aikana tapahtui henkilöstön vaihtumista, saimme lähes kaikki järjestelmiin haluamamme ominaisuudet toteutettua suunnitellun budjetin ja aikataulun mukaisesti. Saimme paljon hyvää aikaan, ja tämä on ollut iso suoritus meitä kaikilta”, Puchner jatkaa.
“Meillä on ollut todella hyvää yhteistyötä SoulCoren kanssa koko projektin ajan. Olemme haasteista huolimatta olleet koko ajan samalla puolella pöytää ja työskennelleet samojen tavoitteiden eteen. Olemme saaneet hienosti maaliin pitkän kaksivuotisen projektin, ja arvostan suuresti projektissa työskennelleitä SoulCoren ammattilaisia”, Puchner lisää.
Asiointipalvelun kehityksessä huomioitiin erityisesti käytettävyys ja saavutettavuus. Loppukäyttäjiltä onkin sadellut positiivista palautetta:
“Juuri tänään sain viestin eräältä asiakkaaltamme, että olipa helppokäyttöinen ASSI-verkkopalvelu, vau! Ja muutakin samantyyppistä palautetta olemme saaneet”, kertoo Puchner. “Palautteiden perusteella verkkopalvelun käyttö ja sitä kautta lomakkeiden ja liitteiden lähettäminen on nyt tosi helppoa, mikä oli tarkoituskin. Myös liiton henkilökunnalta olemme saaneet hyvää palautetta ja kehitysideoita, joita keräämme nyt järjestelmien jatkokehityksiä varten. Jatkamme työtä siis kehityskohteiden kartoituksella”, Puchner päättää.
”Vastaavista projekteista vain 9 % onnistuu”
Myös Asianajajaliiton apuna toiminut ulkoinen projektipäällikkö Antti Laaksonen Agillon Oy:stä kehuu SoulCoren työtä: ”Projektille kaksi vuotta sitten asetetut aikataulut ja budjetti pitivät erinomaisesti. Projektisuunnitelmaan kirjatut tavoitteet täyttyivät, useilla osa-alueilla jopa erittäin hyvin. Erityismainintana todettakoon, että ratkaisu läpäisi myös kattavat tietoturvatestaukset erinomaisesti, joka kertoo osaltaan SoulCoren työn korkeasta laadusta ja nykyaikaisuudesta. Lopputulokset ovat helppokäyttöisiä, miellyttävät silmää ja tuovat koko tietojärjestelmäarkkitehtuurin vahvasti 2020-luvulle. Tämän perustan päälle on mahdollista tehdä kaikenlaista jatkokehitystä, mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan.”
”SoulCoren avainhenkilöt osoittautuvat poikkeuksellisen ammattitaitoisiksi ja yhteistyö SoulCoren johdon kanssa oli vähän haastavammissakin vääntöpaikoissa joustavaa ja ratkaisuorientoitunutta”, noin 80 projektin taustakokemuksella varustettu Laaksonen kehuu.
”Onnistuminen tämän mittakaavan projekteissa ei ole itsestäänselvyys ja vaatii onnistumisia laajalla rintamalla molemmin puolin koko projektin ajan. Jos vastaavista projekteista onnistuu Standish Groupin pitkäaikaistutkimusten mukaan vain noin 9 %, niin kaikkien mukana olleiden tulee olla omaan panokseensa ja projektin onnistumiseen erittäin tyytyväisiä. SoulCoresta yrityksenä, käytetyistä teknologioista ja työkaluista sekä avainhenkilöiden ammattitaidosta ja asenteesta jäi niin hyvä kuva, että lähtisin milloin tahansa vastaavaan hankkeeseen samojen tekijöiden kanssa”, summaa Laaksonen projektin päätteeksi.
Suosittelija:
"Meillä on ollut todella hyvää yhteistyötä SoulCoren kanssa koko projektin ajan. Olemme olleet koko ajan samalla puolella pöytää ja työskennelleet samojen tavoitteiden eteen. Olemme saaneet hienosti maaliin pitkän kaksivuotisen projektin, ja arvostan suuresti projektissa työskennelleitä SoulCoren ammattilaisia".
Eric Puchner, IT- ja kehittämisasiantuntija, Suomen Asianajajaliitto
Tiedot
Tilaaja: | Suomen Asianajajaliitto |
Ajankohta: | 2019 - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
tiina.vestman@soulcore.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tietoturva | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
Azure | |
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
SC Software - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
SC Software - Muita referenssejä
SC Software - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |