Jyväskylän Avoin Yliopisto - Uusi websovellus ohjaa opiskelijoita tieteelliseen ajatteluun

Jyväskylän avoin yliopisto on Suomen suosituin avoin yliopisto. Opinnot voi aloittaa useissa oppiaineissa ympäri vuoden ja yliopistossa ei ole pohjakoulutusvaatimuksia tai ikärajoja. Rakensimme Jyväskylän avoimelle yliopistolle tieteelliseen ajatteluun ohjaavan ohjelma-alustan.
Tieteellisen ajatteluun ohjaava kurssialusta
Trimedia vastasi projektista kokonaisvaltaisesti sisältäen konseptoinnin, visuaalisen suunnittelun ja teknisen toteutuksen.
Monipuolinen alusta
Luontopolulla käydään läpi erilaisia tehtäviä. Opiskelija katsoo sisällön ensiksi videolta tai kuuntelee podcastina ja vastaa tämän jälkeen esimerkiksi monivalintakysymyksiin eri aiheista. Osaan kysymyksistä vastataan esimerkiksi siirtämällä vastaukset oikeaan kohtaan sivustolla. Kun opiskelija on suorittanut osion, hän voi ladata itselleen tästä suoritusmerkin.
Luontoaiheiset animaatiot
Alustalta löytyy paljon palvelua elävöittäviä animaatioita. Animaatioiden toteutukseen on käytetty lähes standardiksi muodostunutta Lottie -animaatioformaattia. Lottie mahdollistaa esimerkiksi vanhanaikaisiin gif-animaatioihin huomattavasti kevyemmän ja joustavamman tavan animaatioiden esittämiseksi.
Huolehdimme myös ylläpidosta
Sivuston toteutus sisältää myös PHP-päivitykset sekä palvelimen ylläpidon, jotka kattaa järjestelmän toimintakykyisenä pitämisen, tietoturvapäivitykset sekä virhetilanteiden selvityksen ja korjaamisen. Huolehdimme varmuuskopioinnista sekä siitä, että palvelin on aina toimintakunnossa jotta sivusto pysyy toiminnassa vakaasti ja varmasti.
Laravel, Livewire ja Alpine.js
Alusta on toteutettu Laravelia, Livewirea ja Alpine.js:ää hyödyntäen. Itse tieteellisen ajattelun kurssi on vaiheistettu neljään eri kokonaisuuteen jotka tekijä voi käydä läpi omaan tahtiinsa. Kokonaisuutena alusta sisältää monipuolisesti tietoa ja tukea tieteellisestä ajattelusta.
Opiskelija vierailee jokaisessa kohteessa, joissa hän opiskelee aihealueeseen kuuluvat tehtävät. Kun osio on tehty tallentaa käyttäjä tehtävän suorittamisesta saamansa suoritusmerkin koneelle ja lataa tämän Moodleen.
Projektissa Laravel oli mahdollistamassa taustalogiikaltaan erikoistuneen palvelun kehitystä. Livewiren ja Alpine.js:n avulla toteutettiin moderni käyttöliittymä ilman ylimääräisiä sivulatauksia, näin käyttäjän on helppo keskittyä sivuston sisältöön. Sivusto reagoi käyttäjän syötteeseen ja siten ohjaa käyttäjää hienovaraisesti koko kurssin läpi.
Suosittelija:
"Yhteistyö Trimedian kanssa sujui hienosti. Trimedia huolehti aikataulutuksesta, projektin etenemisestä ja resurssoinnista loistavasti."
Avoin Yliopisto