Kehittävä kumppanuus kirittää tuloksiin – Haastattelussa Manu Satuli Fazerilta
Istuimme alas Fazerin kansainvälisen monipalvelukeskuksen vetäjän, Manu Satulin, kanssa ja keskustelimme kehittävästä kumppanuudesta muuttuvan maailman keskellä.
Jatkuva muutos koskee meitä kaikkia – ja kun yritys toimii nopeatempoisessa kuluttajaliiketoiminnassa usealla liiketoiminta-alueella useissa eri maissa, on muutoksen skaala entistä laajempi.
"Maailma on monimutkaistunut”, pohjustaa Manu Satuli, Fazer Services -yksiköstä vastaava johtaja ja jatkaa: ”Muutosta ei pidä pelätä, vaan tärkeintä on se, että hyväksymme asioiden muuttuvan. Näen, että on elinehto pysyä jatkuvassa liikkeessä ja miettiä, mitä voimme tehdä fiksummin.”
Monipalvelukeskuksessa erilaisten sidosryhmien määrä on suuri, kuten on myös toiminnan ennakoinnin tarve. Tämä luo säännöllisesti uudenlaisia tarpeita niin kehittämiselle kuin osaamisen laajentamisellekin. Samaan aikaan tärkeiden perusprosessien on toimittava luotettavasti. Laajaa palettia ei kannata hallita yksin.
Kumppanin arvopohjan tulee olla samanlainen kuin meillä.
”Teimme viisi vuotta sitten linjauksen hakea osaavia, sopivan kokoisia kumppaneita, joiden ydinosaamista valitut prosessit sekä niiden kehittäminen ovat”, kertoo Satuli, joka johtaa niin taloushallinnon, henkilöstöhallinnon kuin esimerkiksi hankinnankin palveluita.
Vuonna 2019 Efima valikoitui taloushallintopalveluiden yhdeksi kumppaniksi. Efima vastaa osaltaan osto- ja myyntireskontraprosesseista ja niihin liittyvien palveluiden tuottamisesta sekä kehittämisestä esimerkiksi älykkään automaation keinoin. Kumppanuuden perustukset ovat kuitenkin syvemmällä. ”Kaikki lähtee siitä, että kumppanin arvopohjan tulee olla samanlainen kuin meillä”, kuvaa Satuli.
Yhteisenä tavoitteena asioiden tekeminen fiksummin
Sujuvien taloushallinnon prosessien toteuttamisen kanssa vähintään yhtä tärkeässä roolissa on jatkuva parantaminen, joka toimii kumppanuuden punaisena lankana. ”Kehittämisellä tavoitellaan tyypillisesti esimerkiksi taloudellista tai laadullista tehostamista. Itse määrittelen tehostamisen siten, että tehdään asioita fiksummin kuin ennen”, Satuli pohjustaa ajattelumalliaan, joka on taustalla myös yhteistyössä Efiman kanssa. ”Toteutamme palveluamme hybridimallilla, jossa pääpaino on tiiviissä yhteistyössä kumppanin kanssa. En usko siihen, että ongelmat voidaan siirtää pois kumppanille. Yhdessä tulee jakaa haasteiden ratkomisen agenda ja yhdessä mietitään, mihin kannattaa panostaa, jotta saadaan enemmän hyötyä.”
Toimintaan ryhtiä tuovien, oikeiden kumppaneiden kanssa tekemällä saadaan muutosta aikaan.
Oman organisaation aika ja fokus eivät useinkaan riitä kaikkien parhaiden käytäntöjen tunnistamiseen. Toimivan kumppanuuden hyötyjä lunastetaankin muun muassa silloin, kun organisaation toimintaa voidaan skaalata fiksusti, esimerkiksi älykkään automaation avulla, vapauttaen ihmisten aikaa rutiineista asiantuntijuuteen. Jatkuvan parantamisen rikastaminen tuoreimmilla näkemyksillä on Satulin mukaan kehittävän kumppanuuden perusvaatimus: ”Kumppanin ydintoimintaan kuuluu kehittyä ja hakea parhaita käytäntöjä, mikä kumuloituu meillekin. Parhaiden käytäntöjen ja automaation hyödyntämisessä asiantuntijuuden merkitys korostuu – molemmin puolin pöytää istuvat kehityshaluiset ja osaavat ihmiset ovat kehittämisen ehto.”
Kumppanuus tarjoaa työkaluja vaikuttavampaan yhteistyöhön
Kehittyvän liiketoiminnan kumppanina toimiminen tarjoaa etuoikeuden myydä muutosta erilaisille sidosryhmille tiuhaan tahtiin. Taloushallinnolta odotetaan konsultoivaa otetta ja mitattuun tietoon pohjautuvaa perustelua. Satuli näkee kumppanuuden tarjoavan työkaluja vaikuttamiseen: ”Muutoksesta on paras viestiä lisäarvo edellä. Ja koska kumppanin myötä toiminta on läpinäkyvää ja mitattavaa, voimme hyödyntää todennettuja lukuja mittarina ja pääsemme eroon mutusta.”
Ulkopuolinen näkemys tulee Satulin mukaan hyötykäyttöön myös esimerkiksi organisaation pitkien prosessien kehittämisessä ja sidosryhmien osallistamisessa. ”Toimintaan ryhtiä tuovien, oikeiden kumppaneiden kanssa tekemällä saadaan muutosta aikaan”, hän toteaa.
Joustavuutta avoimen dialogin avulla
Kehittävän kumppanuuden luonteeseen kuuluu se, että yhteinen määränpää voi matkan varrella saada uusiakin suuntia. Harva yritys pystyy lukitsemaan toimintansa useammaksi vuodeksi ja strategiset muutokset vaativat joustavuutta sen sijaan, että tavoitteet valetaan betoniin. ”Tietynlainen joustavuus on kumppanuudessa ensiarvoisen tärkeää ja sitä luodaan yhdessä. Tämä on Efiman kanssa toiminut hyvin. Hyvässä kumppanuudessa syntyy erilaisia tahtotiloja, joita punnitaan ja priorisoidaan dialogin kautta”, Satuli kuvailee ja kiteyttää lopuksi näkemyksensä kumppanuudesta Efiman kanssa: ”Jaamme Efiman kanssa yhteisen nälän kehittää. Yhteistyömme on ollut todiste meille itsellemme siitä, että kumppanuuden hybridimalli toimii."
Manu Satuli
Fazer Finland Oy
Managing Director, Head of Shared Service Center
Manu Satulilla on monipuolinen kansainvälinen kokemus erilaisissa palveluliiketoiminnan johtotehtävissä. Prosessiajattelu, nykyaikaisen automaation ja ihmislähtöisen asiantuntijuuden sekä asiakasfokuksen yhdistäminen ja kehittäminen on lähellä sydäntä. Satuli toimii Fazer Finland Oy:n toimitusjohtajana sekä vastaa Fazerin kansainvälisestä monipalvelukeskuksesta.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Efiman sivuilla.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto |
Toimialakokemus
Kauppa |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Efima - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Efima - Muita referenssejä
Efima - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |