Kuinka sujuvoittaa yrityksen sisäisiä IT-prosesseja?
IT-palvelunhallinta (IT service management) on jotain, mikä tavalla tai toisella kuuluu jokaisen yrityksen toimintoihin. Puhe yrityksen sisäisistä IT-prosesseista voi kuitenkin kuulostaa hieman kuivalta tai tuoda mieleen jopa turhan säädön ja ylimääräisen odottelun. IT-prosessien keskiössä on silti täsmälleen sama asia kuin useimpien muidenkin prosessien, eli ihmiset ja heidän tarpeensa. Prosesseilla tarkoitetaan yleisesti ketjuja, jotka alkavat tarpeella ja päättyvät tarpeen täyttämiseen. Näissä ketjuissa erilaiset työvaiheet seuraavat toisiaan.
Myös IT-prosessien keskiössä on asiakkaan tarve ja sen tyydyttäminen, eli palvelun tai tuotteen toimittaminen. On yrityksen koosta riippumatta tärkeää, että nämä prosessit toimivat moitteettomasti ja yrityksen toimintoja tukien. Asiakkaana olevien työntekijöiden tulee saada palvelunsa helposti ja nopeasti. Samoin palveluiden toimittamisesta vastaavan IT-osaston työntekijän tai muun henkilön tulee pystyä toteuttamaan näitä toiveita mahdollisimman tehokkaasti ja mukavasti.
Ymmärrä nykyhetki ja tunnista mahdolliset kipukohdat
Kaikki kehitys lähtee aina nykyhetken ymmärtämisestä. Tämän vuoksi olisi tärkeää kuvata tämänhetkiset prosessit ja tunnistaa mahdolliset kipukohdat. Useissa yrityksissä IT-palveluista kerättävä data on esimerkiksi puutteellista, tai ongelmana voivat olla vaikkapa epäselvät vastuurajat. Prosessien kuvaamisessa voi olla hyvä käyttää apuna esimerkiksi palvelumuotoilun keinoja. Myös IT-palvelunhallinnan prosessien kehityksen tulee olla ihmislähtöistä ja molemmilla puolilla olevien työntekijöiden hyvinvointia ja työtä tukevaa. Mikäli nykyhetken kartoituksen myötä nousee tarve uudelle työkalulle, on hyvä pitää mielessä, että hyvän IT-palvelunhallinnan työkalun tulee nimenomaan tukea sekä asiakkaana olevan työntekijän että palvelun hoitavan työntekijän käyttäjäkokemusta. Avainasemassa ovat työkalun joustavuus ja sopivuus omaan toimintaan sekä se, että työkalun avulla katseen voi pitää levollisesti tulevaisuudessa.
Jatkuvan parantamisen periaate toimii lähes kaikessa kehityksessä
Voidaan sanoa, että melkeinpä kaikessa kehityksessä tärkeintä on jatkuvan parantamisen periaate. Kun huomataan, että on mahdollisuus hoitaa asioita fiksummin, näihin huomioihin tulee pystyä tarttumaan ja viemään niitä eteenpäin toimintaan. On olennaista, että käytössä on työkalu, joka tämän mahdollistaa. Freshservice on IT-palvelunhallinnan joustava työkalu, jossa monipuoliset toiminnot ja käyttäjäystävällisyys kulkevat käsi kädessä. Hyvän IT-prosesseja helpottavan työkalun avulla IT-palveluiden suorituskyky paranee ja hukka vähenee monella tasolla. Laadukas työkalu on avainasemassa mahdollistamassa asiakaslähtöistä prosessien kehittämistä ja toimintaa. Koska IT-palvelunhallinta on yhdistelmä ihmisiä, prosesseja ja työkaluja, on olennaista, että nämä kaikki osa-alueet otetaan tasaisesti huomioon parhaan mahdollisen tuloksen aikaansaamiseksi.
Tutustu myös blogiimme: Kuinka kehittää IT-toimintoja sekä parantaa asiakaskokemusta?
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM |
Erikoisosaaminen
It-omaisuuden hallinta |
Toimialakokemus
IT |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Exove - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Exove - Muita referenssejä
Exove - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |