Kuntakiinteistöjen energiat seurantaan
2012 Iin kunta sitoutui Suomen Ympäristökeskuksen tiukkoihin päästövähennystavoitteisiin. Päättäväisin toimin Ii on saavuttanut loistavia tuloksia hiilineutraaliutta kohti.
Kymmenien menestyksellisten toimenpiteiden rohkaisemana Ii siirsi 80% vähennystavoitettaan kymmenen vuotta aiemmaksi, vuoteen 2020. Kun huomioidaan, että laskennassa ovat mukana kaikki kasvihuonekaasujen päästöt kunnan alueella, tuottipa ne kuka hyvänsä, ymmärtää tavoitteen rohkeuden.
Iissä ymmärrettiin, että jotta voi päätyä tavoitetilaansa, on tiedettävä mistä lähdetään ja miten työ etenee. Niinpä energian ja hyödykkeiden kulutusta lähdettiin mittaamaan jo aikaisessa vaiheessa. ionSignin toimittamat Neutron12-tiedonkeruulaitteet toimittivat mittausdatan kunnan TCP-IP-verkossa energiatietojärjestelmään. Paikallinen kehitysyhtiö Micropolisrakensi projektin toteuttajana avoimen koodin EmonCMS-järjestelmään perustuvan raportoinnin. ionSign toimitti laitteiden rajapintatiedot ja EmonCMS tuotti tarvittavat laskelmat, tietovaraston ja visualisoinnit. Mittausdata kulkee suoraan Neutroneilta EmonCMS-järjestelmään kunnan verkossa.
Parikymmentä Neutronia keräilee nyt kunnan kiinteistöjen kulutustietoja ja tarjoaa eväitä tehtyjen toimenpiteiden seurantaan ja uusien päästövähennystoimien suunnitteluun.
Parikymmentä Neutronia keräilee nyt kunnan kiinteistöjen kulutustietoja ja tarjoaa eväitä tehtyjen toimenpiteiden seurantaan ja uusien päästövähennystoimien suunnitteluun.
Ii palkittiin näistä saavutuksistaan 2017 EU:n Regiostars-palkinnolla.
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Iin kunta |
Ajankohta: | 2016 - 2017 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mikko Sainio |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Big Data | |
Integraatiot | |
IoT |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Kiinteistöala | |
Raaka-aineet ja energia |
Teknologia
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Energiajohtaminen
Energiatehokkuuden johtaminen
energiatehokkuus
etämonitorointi
remote monitoring
ionSign - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 1 asiantuntijaa.
ionSign - Muita referenssejä
ionSign - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |