Verkkopalvelu uudistus ja ekologisempi vastuullisuusraportti
“Asiakkaiden parempi palvelu ja pienempi hiilijalanjälki.” Nämä olivat keskiössä Lahti Energian ja Kuukin aloittaessa yhteistyötä. Nykyisen yhteistyön alkaessa kuukilaiset kouluttivat Lahti Energian väkeä hakukoneoptimoinnista, ja samalla virisi keskustelu silloisten nettisivujen tehokkuudesta ja niiden parantamisesta.
Lahti Energialla todettiin, että nykyiset verkkosivut eivät palvele heidän asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tästä päästiin aloittamaan syvempi yhteistyö markkinoinnin ja verkkopalvelutuotannon kumppanina.
Uudistimme Lahti Energian sivuston vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveita. Samalla vanhanaikainen vastuullisuusraportti päivitettiin nykyaikaisesti digitaaliseksi ja dynaamiseksi artikkeliksi, jonka hiilijalanjälki on huomattavasti edeltäjäänsä pienempi.
Lahti Energian viestintäpäällikkö Anne Tuovisen mielestä verkkopalvelu-uudistus sujui hyvin alusta loppuun asti, vaikka lopussa meinasi tulla hieman kiire.
– Me saimme juuri sen, mitä halusimme: nykyinen sivustomme palvelee käyttäjiä paremmin ja sivustolla pystytään ohjaamaan ihmistä paremmin tiedon äärelle.
Suosittelija:
“Tällä porukalla on homma hallussa! Huippujengi on osaavaa ja pätevää sekä kaiken lisäksi ovat vielä mukavia ja yhteistyö on miellyttävää.”
Anne Tuovinen, Lahti Energian viestintäpäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Lahti Energia |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi |
Erikoisosaaminen
Webkehitys |
Kuuki - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kuuki - Muita referenssejä
Kuuki - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |