Toiminnanohjausjärjestelmä helpottamaan arkea
Lähtökohta
Saumaus & Saneeraus Ritala Oy lähestyi Kuukia alun perin tavoitteenaan saada helpommin hallittava pdf-pohja tehdyn työn merkitsemiseen ja hyväksyntään, mutta lopulta yhdessä todettiin, että tarve olisi isommalle harppaukselle digitaaliseen maailmaan. Yritys oli tavannut hoitaa työmaillaan tapahtuvan töiden seurannan ja kuittaukset sähköpostin liitetiedostona lähetettävien pdf-tiedostojen välityksellä. Tämä vaati paljon manuaalista työtä ja oli hidasta. Tiedon hallinta ja kokonaiskuvan hahmottaminen oli vaikeaa.
Ratkaisu
Kuuki lähestyi ongelmaa keräämällä eri työvaiheiden tehtävät yhteen ja sai näin ymmärryksen ja kokonaiskuvan työmailla tapahtuvista prosesseista. Ratkaisuna rakennusyrityksen ongelmaan syntyi toiminnanohjausjärjestelmä, jossa hoituu nykyään liuta tehtäviä aina töiden suunnittelusta työmaiden kirjauksiin ja laskutukseen saakka. Nyt työaikaa on vapautunut tärkeämpiin tehtäviin, syntynyt data on tallessa ja kaikki hoituu yhden järjestelmän kautta.
Tiedot
Tilaaja: | Saumaus ja Saneeraus Ritala Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Kuuki - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kuuki - Muita referenssejä
Kuuki - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |