Lasten Päivän Säätiö
Vuonna 1950 kuusi lastensuojelutyötä tekevää järjestöä perustivat Linnanmäen Huvipuiston. Seitsemän vuotta myöhemmin nämä järjestöt perustivat Lasten Päivän Säätiön, jonka tehtävänä on kerätä varoja lastensuojelutyölle harjoittamalla huvipuistotoimintaa. Linnanmäellä on pohjoismaisista huvipuistoista eniten laitteita, yhteensä 43 kappaletta.
Suosittelija:
"Halusin kehittää sisäistä laskentaamme ja varsinkin myynnin seurantaa ja analysointia. Kartoitin myös muita markkinoilla olevia analytiikkatyökaluja, mutta huomasin melko nopeasti, että Zoined vastasi tarpeitamme parhaiten. Linnanmäen kioski- ja kahvilapuolikin käyttää palvelua paljon. He käyttävät erityisesti tuntimyynnin seurantaa, joka auttaa työvuorojen suunnittelussa. Lipunmyynnin puolella on seurattu myyntiä myös myyjäkohtaisesti, ja he järjestivät jopa myyntikilpailun tietylle erikoistuotteelle, jonka myötä myynti kyllä selvästi kasvoi! Koska Zoinedin palvelu tuo läpinäkyvyyttä, se myös sitouttaa ja motivoi työntekijöitämme."
Henrik Johansson, Talousjohtaja
Tiedot
Tilaaja: | Lasten Päivän Säätiö |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Big Data | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Analytiikka |
Toimialakokemus
IT |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Zoined - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Zoined - Muita referenssejä
Zoined - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |