Lukemiseen motivoiva pelillistetty sovellus nuorille
Pelillistetty mobiilisovellus motivoi lukemaan
Opetuksen pelillistäminen on keskeinen osa LukuTähteä, verkko- ja mobiilisovellusta, joka kehitettiin kannustamaan lapsia ja nuoria lukemiseen. Mobiilisovellukset ovat opetuksessa nykypäivää ja pelillisyys tekee niistä nuorillekin motivoivia.
LukuTähdestä löytyy lasten ja nuorten suosikkikirjoja sekä niihin liittyviä tehtäviä, joihin opetuksen pelillistäminen kätkeytyy. Tehtäviin vastaamalla käyttäjä pääsee etenemään, muokkaamaan hahmoaan ja lunastamaan palkintoja. Suurin osa lapsista ja nuorista käyttää sovellusta mobiililaitteilla, mutta se toimii luonnollisesti myös tietokoneella.
Miten opetuksen pelillistäminen näkyy sovelluksen käyttäjälle
LukuTähti-sovelluksen tavoitteena on innostaa lapset ja nuoret lukemiseen pariin. Opetuksen pelillistäminen näkyy mobiilisovelluksessa loppukäyttäjille erilaisina toimintoina, jotka ovat lapsille ja nuorille tuttuja tietokonepeleistä.
Lapsi tai nuori voi esimerkiksi
- Tehdä kirjoihin liittyviä tehtäviä lukemisen edistyessä tai koko kirjan luettuaan
- Ansaita pisteitä, pelirahaa ja yllätyspalkintoja vastaamalla oikein tehtäviin
- Muokata omaa hahmoa, ostaa sille lemmikkejä ansaituilla pisteillä ja pelirahalla
- Kilpailla muiden käyttäjien kanssa, jolloin oma hahmo ja nimimerkki näkyy oman luokan tai koko Suomen leaderboardilla
- Voittaa huimia palkintoja sijoittuessaan kilpailuissa
Mitä hyötyä LukuTähdestä on lapselle ja nuorelle?
LukuTähden käyttäjä voi
- Löytää mielekästä luettavaa oman ikäryhmänsä suosikkikirjoista
- Hakea kirjoja hakusanalla ja suodattaa tuloksia kategorioittain ja vaikeusasteittain
- Lisätä kirjoja kirjahyllyynsä ja jatkaa lukemista sopivana ajankohtana
- Löytää uutta luettavaa: julkaisuvaiheessa valikoimassa oli 200 kirjaa tehtävineen ja kirjoja lisätään jatkuvasti
- Käyttää sovellusta missä tahansa niin tietokoneella, tabletilla kuin kännykällä
- Innostua lukemaan ja oppimaan uutta
Mitä hyötyä LukuTähti-mobiilisovelluksesta on opetuksessa?
LukuTähden avulla opettaja voi esimerkiksi
- Antaa tehtäväksi lukea tietyt kirjat
- Haastaa oppilaansa lukemaan tietty määrä kirjoja
- Motivoida myös niitä oppilaita, jotka eivät normaalisti innostu lukemisesta, esimerkiksi leaderboardilla kisailemisen avulla
- Seurata koko luokan ja yksittäisten oppilaiden edistymistä ja taitojen karttumista
- Analysoida oppilaiden luetun ymmärtämisen kehittymistä ja kirjallisuuden tuntemusta
- Helpottaa suomen kielen ja kirjallisuuden oppimisen arviointia, kolmiportainen vaikeustaso tukee arviointia
- Verrata oman luokan edistymistä muiden luokkien edistymiseen
- Motivoida ja innostaa luokkaansa lukemaan ja opiskelemaan
- Iloita oppilaiden lukuinnostuksesta
LukuTähden pääkäyttäjä voi hallita
- Kirjoja
- Tehtäviä
- Kouluja, käyttöoikeuksia, ostoja ja lisenssejä
- Tilastotietoja
Kuinka sovelluksen kehitys tehtiin?
Tecinspirellä oli kokonaisvastuu projektista sisältäen sovelluksen palvelumuotoilun, käyttöliittymäsuunnittelun, ohjelmistoarkkitehtuurin, teknologiat ja varsinaisen ohjelmistokehityksen.
Projektin aikana pidimme tiiviisti yhteyttä asiakkaaseen projektipalavereilla ja puhelinsoitoilla. Lisäksi kehitykseen osallistui ulkopuolinen graafikko, joka vastasi osasta grafiikkaa ja myyntisivun toteutuksesta. Sovellus kehitettiin web- ja mobiilisovelluksena ketteriä ohjelmistokehitysmenetelmiä hyödyntäen.
Mitä teknologioita käytettiin?
- Angular
- Firebase
- Algolia
Mitä opimme projektista?
Tämän pelillistetyn hyötysovelluksen kehitys oli meille Tecinspiren ammattilaisille todella mieluisaa. Huomasimme jo projektin alkumetreillä, että sovelluksesta on paljon hyötyä oppilaille, opettajille ja koko yhteiskunnalle luetun ymmärtämisen taitojen kartuttajana.
Sovelluksen kehittäminen eteni tiiviissä ja mukavassa yhteistyössä asiakkaan kanssa. Aikataulupaine julkaisemiseen kesällä ennen lukukauden alkua tuotti haasteita, kun sillä osa kehitystiimistä oli jo kerennyt lähteä kesälomille. Tästä projektista oppineena emme tee jatkossa ensimmäisiä tuotantojulkaisuja kesälomien aikana.
Tilaajalta saatu palaute
“Tecinspire toteutti meille LukuTähti-sovelluksen lasten lukuinnostuksen lisäämiseksi ja opettajille arvioinnin ja opettamisen tueksi.
Tecinspiren henkilökunnan sai hyvin kiinni tarvittaessa puhelimitse ja sähköpostilla ja kysymyksiimme vastattiin nopeasti. Palvelu oli ystävällistä. Tuotteesta tuli todella hyvä ja yhteistyömme jatkuu edelleen.
Oma työmäärämme pelin kehityksessä, sisällön tuotannossa ja testauksessa oli yllättävän iso ja melko vaativaakin, mutta onneksi meitä löytyi tarvittavaa osaamista ja aikaa. Yrityksemme tarjoaa opetusmateriaalia LukuTähden muodossa ja suunnittelee ja toteuttaa opetusalan koulutuksia ja tapahtumia.”
Mira Vänskä ja Piia Hakomäki, EduDuo / Lukutähti
Lisätietoja
https://tecinspire.com/referenssi/opetuksen-pelillistaminen-mobiilisovelluksessa-lukutahti/
Suosittelija:
“Tecinspire toteutti meille LukuTähti-sovelluksen lasten lukuinnostuksen lisäämiseksi ja opettajille arvioinnin ja opettamisen tueksi. Tecinspiren henkilökunnan sai hyvin kiinni tarvittaessa puhelimitse ja sähköpostilla ja kysymyksiimme vastattiin nopeasti. Palvelu oli ystävällistä. Tuotteesta tuli todella hyvä ja yhteistyömme jatkuu edelleen. Oma työmäärämme pelin kehityksessä, sisällön tuotannossa ja testauksessa oli yllättävän iso ja melko vaativaakin, mutta onneksi meitä löytyi tarvittavaa osaamista ja aikaa. Yrityksemme tarjoaa opetusmateriaalia LukuTähden muodossa ja suunnittelee ja toteuttaa opetusalan koulutuksia ja tapahtumia.”
Mira Vänskä ja Piia Hakomäki, EduDuo / Lukutähti
Tiedot
Tilaaja: | EduDuo / LukuTähti |
Ajankohta: | 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Teemu Kivioja, CEO, 050 547 9571 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Tietohallinto | |
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Aineistonhallinta | |
Analytiikka | |
Arkkitehtuuri | |
Dokumenttien hallinta | |
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttäjähallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Maksaminen | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Sisällönhallinta | |
Tietoliikennepalvelut | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Koulutusala | |
Telekommunikaatio |
Teknologia
Android | |
iOS | |
Angular | |
Node.js | |
Javascript | |
Linux | |
Mac OS | |
Windows |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Tecinspire - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Tecinspire - Muita referenssejä
Tecinspire - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |