Marttiinin toiminta tehostui Neptonin avulla
Nepton on toiminut suomalaisen puukkovalmistaja Marttiinin työajanhallinnan kumppanina jo yli kahdeksan vuoden ajan. Neptonin digitaalinen järjestelmä lisää merkittävästi työn tuottavuutta Marttiinilla.
Nepton on toiminut suomalaisen puukkovalmistaja Marttiinin työajanhallinnan kumppanina jo yli kahdeksan vuoden ajan. Neptonin digitaalinen järjestelmä lisää merkittävästi työn tuottavuutta Marttiinilla.
Aiemmin Marttiinin tuotannon henkilökuntaa työllisti päivän aikana lukuisia kertoja vaihtuva työpiste, jolloin piti aina merkitä paperille kynällä työskentelytiimi ja työajat. Työaikaa tähän saattoi kulua päivässä useita minuutteja per työntekijä.
– Halusimme päästä paperilappujen täyttelystä digitaaliseen versioon, jossa data jää talteen, kertoo yhteistyön aloituksesta Marttiinin Chief Digital Officer Ari Paksuniemi.
Toisena tärkeänä tekijänä digitaalisen työajanhallinnan käyttöönottamiseksi nähtiin tarve saada palkanlaskentaan tarkka työaika, jota ei myöskään jälkikäteen voi esimerkiksi itse muokata. Vanhassa järjestelmässä työaikoja pyöristeltiin, ja monessa tapauksessa työnantajan tappioksi.
– Digitaalinen työajanseuranta toimii toki myös niin päin, että tunnolliset työntekijät, jotka hoitivat työnsä loppuu kelloon katsomatta saavat nyt varmasti ylitöistä korvauksen. Kaiken kaikkiaan tavoitteena oli mahdollistaa työajan tehokkaampi hyödyntäminen niin työntekijöille kuin työnantajallekin, Ari Paksuniemi kertoo.
Uusi järjestelmä käyttöön jouhevasti
Siirtyminen Neptonin toimittamaan järjestelmään sujui joustavasti. Neptonin ratkaisu on otettu käyttöön myöhemmin myös Marttiinin Viron tehtailla, joissa työnteon kulttuuri on aika tavalla eri kuin Suomessa. Työntekijä puolella “valvonnan” lisääminen koettiin negatiivisesti, kun taas esimies puolella ollaan oltu erittäin tyytyväisiä, että monenlainen “oman ajan ottaminen” jää nyt väistämättä pois.
– Teknisesti muutos oli helppo ja vaivaton, toki henkilöstön puolelta muutos päivittäisissä tavoissa herättää aina jonkin verran vastustusta. Osa ihmisistä vain kokee muutokset vaikeina, vaikka kyseessä olisi hyväkin muutos, kommentoi Paksuniemi muutosprosessia.
Miksi kumppaniksi Nepton?
Ari Paksuniemi Marttiinilta oli itse yhteydessä Neptoniin tutkittuaan vaihtoehtoja järjestelmätoimittajalle. Keskustelut Neptonin toimitusjohtajan Jukka Kivistön kanssa vakuuttivat ja kun alun perinkin Marttiinilla oli halua aloittaa yhteistyö suomalaisen yrityksen kanssa, oli helppo tutkia Neptonin tarjoamia palveluita.
Toisena tärkeänä asiana Ari Paksuniemi nostaa esiin helpon integroitavuuden Marttiinilla jo käytössä olleisiin järjestelmiin.
– On aina iso plussa, kun rajapinnat meidän muihin pääjärjestelmiin tehty, ja ne oli Neptonilla hoidettu jo valmiiksi. Erityisen tärkeää oli Visma- ja ERP-yhteensopivuus. Luonnollisesti se nopeuttaa uuden järjestelmän käyttöönottoa huomattavasti.
Käytännössä käyttöönottoprosessi oli hyvinkin nopea, muutamia viikkoja. Yhteistyössä Neptonin kanssa on Ari Paksuniemeä miellyttänyt erityisesti myös erinomainen asiakaspalvelu.
– Neptonilla on todella asiantuntevaa porukkaa töissä, vastaukset tulevat heti ja se on tehokasta myös minulle, kun omaa työaikaani ei mene vastausten odotteluun, kiittelee Paksuniemi yhteistyötä.
Työajanseuranta on ennen kaikkea tehostamista
Marttiinilla koetaan, että digitaalinen työajanseuranta tehostaa aivan selvästi työntekoa. Koska työajan kirjaaminen ei ole tuottavaa työtä itsessään, niin siihen pitää käyttää mahdollisimman vähän aikaa. Kirjaaminen pitää saada mahdollisimman nopeaksi ja yksinkertaiseksi. Tämän Neptonin työajanseuranta mahdollistaa.
Toinen tärkeä puoli on järjestelmän tarjoamat monipuoliset raportit, joita esimiehet voivat hyödyntää tuotannon tehostamisessa ja työvuorojen suunnittelussa.
Suosittelija:
"Saimme integroitua Neptonin helposti muihin järjestelmiimme."
Ari Paksuniemi, Marttiini
Tiedot
Tilaaja: | Marttiini |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Omat tagit
Saarni Nepton - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Saarni Nepton - Muita referenssejä
Saarni Nepton - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |