Max Technologies on Hanselin puitesopimustoimittaja
Maxtech Pro -työajanseurantajärjestelmä on nyt mahdollista hankkia myös minikilpailutuksella Hanselin dynaamisessa hankintajärjestelmässä (DPS). Julkista hankintaa tekevälle asiakkaalle tämä tarkoittaa helpompaa, nopeampaa ja ketterämpää väylää hankkia julkisen sektorin erikoistarpeisiin rakennettu työajanseurannan valmisohjelmisto.
Hyväksyminen Hanselin puitesopimustoimittajaksi on meille suuri kunnia ja osoitus siitä, että määränpäämme rakentaa asiakaslähtöinen työn johtamisen ja hallinnoinnin työkalu on onnistunut erinomaisesti. Olemme saaneet palvella jo lukuisia julkisen sektorin asiakkaita, minkä ansiosta osaamme ottaa järjestelmässämme ja sen toimittamisessa huomioon julkisen toimialan erikoistarpeet.
Puitesopimustoimittajaksi hyväksyminen onkin hyvää jatkumoa toimialatuntemuksellemme. Puitejärjestelyn piirissä oleva työajanseurantajärjestelmämme tarjoaa julkisen sektorin toimijoille valmisohjelmiston, jossa on otettu nimenomaan julkishallinnon arki huomioon. Se sisältää muun muassa helpot ja monipuoliset kirjaustavat, reaaliaikaisen ja läpinäkyvän raportoinnin sekä kattavat integraatiomahdollisuudet muihin järjestelmiin. Järjestelmä ottaa huomioon myös erilaiset työehtosopimukset sekä työajat ja palkkausmallit aina kokoaikaisesta arjen toimistotyöstä viikon jokaisena päivänä tehtävään osa-aikaiseen kolmivuorotyöhön.
Valmisohjelmisto – valmiiksi räätälöity, kevyempi käyttöönotto
Millaisia ominaisuuksia järjestelmät tarjoavat? Millaisia ominaisuuksia organisaationi tarvitsee? Entä mitkä näistä ominaisuuksista ovat ehdottoman tärkeitä, mitkä taas plussaa? Muun muassa nämä ovat tärkeitä kysymyksiä hankintaa suunniteltaessa ja vaatimustasoa määriteltäessä.
Ominaisuudet vaikuttavat merkittävästi ohjelmiston käyttöönottoon ja hintaan. Mitä enemmän ominaisuuksia lisätään pakollisten listalle, sitä todennäköisempää on, että valmisohjelmistot eivät vastaa vaatimuksiin. Tällöin vaihtoehdoksi jää kehitysprojekti, jonka aikana organisaatiolle rakennetaan vaadituilla ominaisuuksilla varustettu järjestelmä. Lopputulos on yksilöllinen, mutta usein jopa puolet kalliimpi ja käyttöönotto raskaampi.
Toimialan tarpeisiin valmiiksi rakennetut valmisohjelmistot ovatkin hyvä vaihtoehto, kun budjetti ja aikataulu asettavat rajoitteita toteutukselle. Maxtech Pro -työajanseuranta julkistoimijoille on varustettu ominaisuuksilla, joita käytetään erityisesti julkisella sektorilla. Hyvä esimerkkejä näistä ovat valtion virka- ja työehtosopimuksen huomioon ottaminen palkka- ja tuntihallinnassa sekä monipuoliset integraatiomahdollisuudet laskutusjärjestelmiin, jotka suoraviivaistavat niin valmisohjelmiston käyttöönottoa kuin arkista käyttöä.
Mikä on DPS ja minikilpailutus?
Dynaaminen hankintajärjestelmä eli DPS on digitaalinen hankintajärjestelmä, jossa toimittajavalinnan voi tehdä yhteishankinnassa mukana olevien Hanselin puitesopimustoimittajien minikilpailutuksella. Mukana on siis vain toimijoita, joiden soveltuvuuden ja laadun Hansel on jo varmistanut. DPS helpottaakin hankinnan tekijän työkuormaa kahdella tavalla: se poistaa mahdollisesti hyvinkin haastavan taustatutkimuksen asiakkaan harteilta, ja kilpailutus ja hankinta tapahtuvat yhden toimijan kautta keskitetysti.
Hansel Oy keskittää yhteishankinnat
Hansel Oy on voittoa tavoittelematon julkishallinnon yhteishankintayksikkö, joka kilpailuttaa keskitetysti kymmeniä yhteishankintoja vuosittain. Yhtiön omistavat valtiovarainministeriö ja Kuntaliitto, ja sen toiminta perustuu Hansel-lakiin. Hanselin varmistaa puitesopimustoimittajiensa soveltuvuuden ennen sopimuksen tekemistä, ja se valvoo puitesopimustoimittajiensa toimintaa koko sopimuskauden ajan. Asiakkaita voivat olla esimerkiksi kunnat ja kuntayhtymät, valtion liikelaitokset, hyvinvointialueet, korkeakoulut sekä muut valtiolliset ja kunnalliset toimijat.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Hankinta |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
IoT | |
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
Paikkatieto GIS | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Kauppa | |
Kiinteistöala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Pankki ja vakuutus | |
Prosessiteollisuus | |
Rakentaminen | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Huolto ja korjaus | |
Johtamistyö | |
Koulutus | |
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Maxtech - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Maxtech - Muita referenssejä
Maxtech - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |