Nappula-ohjelmisto sai hyvät arvosanat sosiaalialan ammattilaisilta
Nappula-asiakastietojärjestelmä sai hyvät arvosanat sosiaalialan korkeakoulutetuille ammattilaisille 2020 suunnatussa kyselyssä. Nappula oli yksi parhaista arvosanoja saaneista ohjelmistoista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojärjestelmien käyttäjien palautteen kerääminen ja arvioinnin tarve on on erityisen ajankohtainen tällä hetkellä, koska olemme siirtymässä hyvinvointialueisiin vuonna 2023. Fastroilla tehdään järjestelmien ja palveluiden asiakastyytyväisyystutkimuksia systemaattisesti ja saamme palautetta jatkuvasti asiakkailtamme järjestelmien ja palveluiden kehittämiseen. Otamme myös tulevaisuuden hyvinvointialueiden tarpeita huomioon tuotekehityksessämme.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattilaisten arviot asiakastietojärjestelmistä 2020
Artikkelissa1) tarkastellaan sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattilaisten arvioita käyttämistään asiakastietojärjestelmistä. Tutkimusaineistona hyödynnettiin STePS 3.0 -hankkeessa syys-lokakuussa 2020 ammattiliittojen kanssa yhteistyössä kerättyä tutkimusaineistoa (n=990), josta tähän artikkeliin valittiin ne vastaajat, joilla oli käytössä sähköinen asiakastietojärjestelmä (n=974).1)
Fastroin järjestelmistä mukana oli Nappula-järjestelmä. Hilkka-järjestelmä ei saanut tarpeeksi vastauksia kyselyssä.
Suurin osa alan korkeakoulutetuista on maisteritutkinnon suorittaneita sosiaalityöntekijöitä ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita sosionomeja. Kyselyyn vastanneista 43,5 % oli sosiaalityöntekijöitä ja 51,8% sosionomeja. Esihenkilönä/johtavassa asemassa toimi 17,5 % vastaajista, sosiaalityöntekijänä 33,5% ja sosiaaliohjaajana 19,9 %. Vastaajista 22,2 % toimi lastensuojelussa, 16,5 % työikäisten palveluissa, 12,9 % lapsiperheiden palveluissa ja 13,4 % vammaispalveluissa. Vastaajista 66 % työskenteli avopalveluissa ja asumis-/laitospalveluissa 15,6 %. 1)
Artikkelin tutkimuskysymyksenä oli: Minkälaisia arvioita sosiaalialan korkeakoulutetut ammattilaiset antavat käyttämilleen asiakastietojärjestelmille vuonna 2020 käyttäjäkokemuksiinsa perustuen? 1)
Tulokset osoittavat, että sosiaalihuollossa käytössä olevien tuotemerkkien välillä on vaihtelua toimivuudessa, käytettävyydessä, työn ja yhteistyön tuessa sekä koetuissa hyödyissä1). Artikkelin1) mukaan tulevaisuudessa tietojärjestelmiä olisi tärkeää kehittää tukemaan sosiaalihuollon työtehtävien ja määräaikojen seurantaa ja hallintaa paremmin, jotta ne tukisivat ammattilaisia suuren työkuorman hallinnassa keventäen muistitaakkaa.
Nappula on vakaa asiakastietojärjestelmä
Kaikkien järjestelmien kouluarvosanojen keskiarvoksi tuli 6,7 (tyydyttävä)1). Tutkimuksen mukaan raportoitavista tuotemerkeistä korkeimman keskiarvon (7,7; hyvä) jakoi Nappula yhdessä toisen järjestelmän kanssa.)1). Nappula-järjestelmä sai parhaat arviot myös asiakastietojärjestelmän vakaudesta ja järjestelmän reagoinnista käskyihin (85% vastaajista oli samaa mieltä), muiden järjestelmien jäädessä alle 70 %:iin.
Käytettävyyden osalta Nappula oli myös kärkipäässä. Käytettävyyden osalta kysyttiin seuraavia asioita:
- Näkymissä kentät ja toiminnot on sijoiteltu loogisesti (83% Nappulan käyttäjistä oli samaa mieltä)
- Terminologia on selkeää ja ymmärrettävää (71% Nappulan käyttäjistä oli samaa mieltä)
- Rutiinitehtävien suorittaminen on suoraviivaista (98% Nappulan käyttäjistä oli samaa mieltä)
- Tehtyjen virheiden korjaaminen onnistuu helposti (60% Nappulan käyttäjistä oli samaa mieltä)
Tutkimuksen perusteella Nappula-järjestelmän käytettävyys mm. erityisesti rutiinitehtävien suorittaminen on siis suoraviivaista ja teknologia on selkeää ja ymmärrettävää. Nappula on erittäin vakaa järjestelmä, mikä auttaa asiakkaitamme kirjaamisessa kiireissä arjessa.
Asiakastutkimustemme2) mukaan Nappula on helppokäyttöinen ja selkeä järjestelmä, ja asiakkaat arvostavat järjestelmän jatkuvaa kehittämistä. Jopa 98,5 prosenttia vuonna 2021 asiakastyytyväisyyskyselyymme osallistuneista vastaajista suosittelee Nappulaa.
Kehityskohteita tutkimuksen pohjalta
Nappula on erityisesti lastensuojelussa käytettävä ohjelmisto. Nappulan käyttäjistä 55 % koki, että järjestelmä ei tue monialaista yhteistyötä parhaalla mahdollisella tavalla sekä 73 % koki, että järjestelmä ei tue tiedonkulkua sosiaali- ja terveydenhuollon välillä1). Nappulassa ei ole rajapintoja terveydenhuollon potilastietojärjestelmiin, mutta palveluita ostavasta kunnasta riippuen on mahdollista siirtää dokumentteja esim. sosiaalihuollon Effica- tai Lifecare-järjestelmiin. Tulevat Kanta-palveluihin liittyvät toiminnallisuudet (mm. Sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto, luovutusluvat, suostumukset) auttavat osaltaan tiedonkulun parantamisessa, sillä tulevaisuudessa tietojen luovutus on mahdollista myös sosiaali- ja terveydenhuollon välillä. Tämä edellyttää asiakkaalta uudenlaisen suostumuksen antamista. Tietojen luovuttaminen sosiaali- ja terveydenhuollon välillä ja siihen liittyvän suostumuksen antaminen tulee mahdolliseksi 1.1.2024. Kts. lisätietoja ja osoite https://www.kanta.fi/ammattilaiset/asiakas-ja-potilastietojen-luovuttaminen
Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston toiminnallisuuksien lisäksi Nappulaa kehitetään tänä vuonna erityisesti mobiilikäytettävyyden osalta. Sujuvaan raportointiin liittyy oleellisesti se, että kirjaamista voidaan tehdä helposti asiakkaan luona, jolloin kirjaukset ovat lähes reaaliaikaisesti muiden työntekijöiden saatavilla. Tavoitteenamme on parantaa myös työntekijöiden keskinäistä tiedonkulkua kehittämällä mm. viestivihkon käytettävyyttä, ja osana tätä kehitystä mahdollistetaan esimerkiksi käyttäjien väliset yksityisviestit.
Viitteet:
- Salovaara S., Ylönen K., Silén M., Viitanen J., Lääveri T. ja Hautala S. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattilaisten arviot asiakastietojärjestelmistä 2020. Julkaistu 9.5.2022. https://journal.fi/finjehew/article/view/113710 ja https://journal.fi/finjehew/article/view/113710/69801 . Viitattu 25.5.2022.
- Blogi: https://fastroi.com/fi/blogi/tama-nappula-toimii-kuin-unelma-985-prosenttia-suosittelee-nappulaa/
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
IT | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
myneva Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
myneva Finland - Muita referenssejä
myneva Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |