Neste Easy Deli - täysin automatisoitu itsepalvelukauppa
Täysin automatisoitu itsepalvelukauppa ilman myyjää kuulostaa epätodelliselta. Mutta se on toimivaa todellisuutta Nesteen Easy Deli -itsepalvelukaupassa, jonka tuotehallinnan ja integraatiopalvelut on toteuttanut Etteplan. Ainutlaatuinen konsepti perustuu RFID-teknologiaan.
Ensimmäisen Neste Easy Deli -pilottikauppa sijaitsee Helsingin Ratakadulla. Ympäri vuorokauden avoinna olevan kaupan konsepti on ainutlaatuinen paitsi Suomessa myös koko Euroopassa.
Etteplan toteutti Easy Delin tuotehallinnan ratkaisun ja palvelun, joka integroi tuotteiden keräily- ja tunnistamisjärjestelmän maksujärjestelmään. Kaikki tapahtui tiiviissä yhteistyössä Nesteen ja RFID-teknologian kehittäneen Nordic ID:n kanssa.
”Olennaista meidän kannaltamme oli toimia integraattorina siten, että loppukäyttäjälle syntyy täysin saumaton ostoskokemus, vaikka takana on monitoimittajaympäristö. Tekniikka on aina tavalla tai toisella ratkaistavissa, mutta mikään kauppa ei menesty, jos käyttäjää ei huomioida”, kertoo Etteplanin Toni Kokkonen.
Etteplanilla on vuosien kokemus erilaisten itsepalveluratkaisujen rakentamisesta. Sen ja monien käyttäjätutkimusten ansiosta kuluttajan käyttäytyminen ja tarpeet eri vaiheissa tunnetaan hyvin tarkasti.
Lue lisää Neste Easy Delistä etteplan.comin tiedotteista.
Suosittelija:
Olemme tehneet Etteplanin kanssa yhteistyötä yli kymmenen vuoden ajan. Kun päätimme luoda Euroopan ensimmäisen RFID-teknologiaan pohjautuvan itsepalveluna toimivan vähittäiskaupan, meille oli luonnollista lähestyä Etteplania, jonka tärkeä rooli oli integroida Easy Delin tuotehallinta ja maksujärjestelmät meidän taustaratkaisuihimme.
Jukka Peltoniemi
Tiedot
Tilaaja: | Neste Oyj |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Toni Kokkonen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Maksaminen | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Kauppa |
Teknologia
Azure |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Etteplan - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Etteplan - Muita referenssejä
Etteplan - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |