Nummen Pyörä: “Tehden on tehnyt useammasta arjen osa-alueesta helpompaa”
Nummen Pyörä on Turussa toimiva, Nordic Bike Groupiin kuuluva täyden palvelun pyöräliike, josta saa laadukkaiden polkupyörien lisäksi erilaisia varusteita ja myös huoltopalveluita. Pyörä- ja varustemyyntiä tehdään vuorokauden ympäri myös verkkokaupassa.
Nummen Pyörän ja Tehdenin yhteisestä historiasta kertovat myymäläesimiehenä toimiva Aleksi Sanaksenaho sekä apulaismyymäläpäällikkönä ja toimiston puolella verkkokaupan parissa vaikuttava Toni Aallos. Kumpikin on työskennellyt Nummen Pyörässä jo noin yhdeksän vuotta, eli muistissa on hyvin myös aika ennen Tehdeniä.
Tehdeniä yrityksessä on käytetty toiminnanohjaukseen vuodesta 2021. Tarve uudelle järjestelmälle oli selkeä: ennen Tehdeniä käytössä oli vanhan liiton kassakone, eikä esimerkiksi varsinaista varaston hallintaa tai verkkokauppaa ollut lainkaan. Nummen Pyörässä kahlattiin läpi paljon vaihtoehtoja, joista Tehden valikoitui ratkaisuksi: Tehdenissä kaikkia yrityksessä tarvittavia toimintoja voi hallita yhdestä järjestelmästä.
Varastonhallinta ja ajanvarausjärjestelmä säästävät aikaa
Uuden ratkaisun myötä helpottui myös kaikkien viiden Nordic Bike Groupiin kuuluvan yrityksen välinen yhteistyö. Aiemmin kaikissa yrityksissä oli käytössä hieman erilaiset järjestelmät ja toimintamallit, mutta kaikki ketjun liikkeet vakuuttuivat Tehdenistä, ja järjestelmä otettiin niissä jokaisessa käyttöön.
Tehdeniä käytetään Nummen Pyörässä laajasti: käytössä on Kauppa-paketti ja myös Osto- ja Ajanvaraus-ohjelmat sekä integraatio yhteistyökumppanimme Petrosoftin verkkokauppaan (sama verkkokauppa-alusta on käytössä myös muilla ketjun yrityksillä).
Tehden on tehnyt useammastakin arjen osa-alueesta helpompaa: “Kaikkien rakastama inventointi on helpottunut huomattavasti, siinä säästyy Tehdenin inventointilaitteiden ja ylipäätään järjestelmän myötä tosi paljon aikaa”, kertoo Sanaksenaho.
Aalloksen mukaan tavaroiden vastaanottaminen ja niiden löytäminen varastosta on huomattavasti helpompaa Tehdenin myötä.
”Ajanvarausjärjestelmä on helpottanut tosi paljon huoltomiesten työtä. Me pystytään ottamaan huollot paljon tarkemmin vastaan ja erittelemään tarkasti myyntitilaukselle, esimerkiksi mitä tuotteita huoltoon halutaan”, Aallos lisää.
Polkupyöräliikkeessä huoltojen ja niihin tarvittavien varaosien hallinta on tietysti keskeistä, ja siinä Tehdenin ajanvarauksiin sidottavat myyntitilaukset auttavat merkittävästi.
“Aiemmin ajanvarausten ja niihin liittyvien tietojen hallinta oli pelkkien puheiden varassa. Nyt kuka tahansa työntekijä löytää järjestelmästä aiemmin varatun huollon tiedot ja voi tehdä siihen muutoksia”, kertoo Sanaksenaho.
Tärkeänä Tehdenin vahvuutena koetaan myös vertailukelpoinen data, jota järjestelmästä saa sekä oman liikkeen että ketjun tasolla: “Varastosta näkee heti, löytyykö sieltä haluttua tuotetta, ja raporteilta saatavaa tietoa voidaan käyttää myynnin kehittämiseen ja päivittäiseen ja jatkuvaan seurantaan”, Aallos kertoo.
“Voidaan varauksetta suositella Tehdeniä ihan jokaiselle liikkeelle, jossa tehdään myyntejä tai täytyy hallita ajanvarauksia. Varastonhallinta ja tuotteiden ja ajanvarauskalenterin ylläpitämien on tosi helppoa”, suitsuttaa Aallos.
Suosittelija:
Voidaan varauksetta suositella Tehdeniä ihan jokaiselle liikkeelle, jossa tehdään myyntejä tai täytyy hallita ajanvarauksia. Varastonhallinta ja tuotteiden ja ajanvarauskalenterin ylläpitämien on tosi helppoa.
Toni Aallos
Tiedot
Tilaaja: | Nummen Pyörä |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Kauppa |
Omat tagit
Tehden - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Tehden - Muita referenssejä
Tehden - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |