Ohjelmistokehittäjä, minne menet, mitä teet ja mitä sulle maksetaan? – Vol2
Kasailin omia ajatuksiani IT-palveluliiketoiminnan kustannus – ja eritoten koodareiden palkkatasoon – eräässä aiemmassa blogikirjoituksessani viime vuoden lopulla. Uuden liiketoimintavuoden nyt kääntyessä jo toiselle neljännekselle, ajattelin palata aiheeseen vielä hieman sitä tarkentaen.
Alkuvuosi 2020 on ollut meillä Teamitissa erittäin positiivinen. Olemme tehneet erittäin hyviä uusia päänavauksia asiakassuhteissa ja käynnistäneet uusia toimitusprojekteja. Koska olemme palvelubisneksessä, mikään näistä ei ole kuitenkaan mahdollista ilman onnistuneita rekrytointeja.
Tässäkin suhteessa alkuvuosi on ollut positiivinen; olemme saaneet taloon tähän mennessä jo neljä uutta ohjelmistokehittäjää. Rekrytointiprosessin olennaisena osana on luonnollisesti myös palkkakeskustelu, ja tässä aktiivisesti itsekin mukana olleena heräsin pohtimaan IT-palvelubisneksen nykyistä palkkatasoa – ja eritoten kiinteän kk-palkan ja laskutussidonnaisen palkan hyviä ja huonoja puolia.
Kirjoitin aiemmassa blogissani jonkin verran turhautuneenakin siitä, miten koen viime aikojen julkisenkin keskustelun ohjelmistokehittäjien poikkeuksellisen korkeasta palkkatasosta vääristävän IT-palvelubisneksen mielikuvaa kahdessa keskeisessä kohderyhmässä – ohjelmistokehittäjissä sekä asiakkaissa. Olen tästä asiasta edelleen vahvasti samaa mieltä, ja aidosti huolissani siitä, että todellinen kustannustaso – tai edes mielikuva siitä – karkaa niin korkeaksi, että se alkaa kuristaa koko IT-palvelutoimialaa.
Mielikuvaa nykyisestä palkkatasosta pystytään varsin tehokkaasti nostamaan sillä, että keskitytään laskutussidonnaiseen palkkamalliin, jossa siis asiantuntijan todellinen kk-palkka elää voimakkaasti kunkin kuukauden toteutuneen laskutuksen ja sen tuntihinnan perusteella. Monet kovaa palkkatasoaan aktiivisesti korostavat IT-palvelutalot toimivat tällä mallilla, yhdistäen malliin sen, että työnantaja maksaa ainoastaan pakolliset työnantajamaksut ja muut pakolliset sivukulut.
Me Teamitilla emme lähtökohtaisesti ole halunneet tähän malliin lähteä. Syyt tähän päätökseen ovat varsin selkeät.
Haluamme tarjota Teamitlaisille työpaikan, jossa myös työnantaja panostaa voimakkaasti työntekijöiden hyvinvointiin. Tämä ei tarkoita viikoittaisia afterworkeja tai isoja kustannuseriä toimiston peliarsenaaliin, vaan todellisia investointeja niihin asioihin, jotka aidosti tukevat Teamitlaisia omassa työssään ja ammatillisessa kehittymisessä, esimerkiksi:
- Henkilökohtaiset kehityspolut ja niitä tukevat osaamisen kehittämisen työkalut.
- Aito läpinäkyvyys yrityksen kehittämiseen ja siihen osallistumiseen.
- Kollegasparraukset – niin ennalta määritellyin intervallein kuin ad hoc, aina tarpeen vaatiessa.
- Vakaata tukea ja turvaa myös pahan päivän varalle.
Lisäksi totean, että maksamamme kiinteät palkat vertautuvat vuositasolla asiakaslaskutukseen sidottuihin palkkoihin enemmän kuin suotuisasti. Ellet usko, niin urasivuiltamme löytyy useampia mahdollisuuksia tulla testaamaan käytännössä. Tervetuloa!
Lue myös aiempi blogi: Ohjelmistokehittäjä, minne menet, mitä teet ja mitä sulle maksetaan?
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Teamit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Teamit - Muita referenssejä
Teamit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |