Ohjelmistorobotiikka on tullut jäädäkseen – Microsoftkin toi oman ohjelmistorobottinsa markkinaan
Moni tietohallintojohtaja on suhtautunut ohjelmistorobotiikkaan (RPA) väliaikaisena ilmiönä ja eräänlaisena rautalankavirityksenä vanhojen ja uusien ohjelmistojen välillä. Näin ei kuitenkaan ole – ohjelmistorobotiikka on Gartnerin mukaan nopeiten kasvava yritysohjelmistojen muoto.
Tämä sai vahvistusta, kun Microsoft julkaisi marraskuussa oman ohjelmistorobotiikkaan perustuvan toiminnallisuuden osaksi Power Automate (entinen Flow) -kokonaisuutta.
Keskustelimme kollegani Hanna Heiskasen kanssa siitä, mistä tässä kaikessa on kyse ja mihin Microsoftin uutuusratkaisu sijoittuu ohjelmistorobotiikan kasvavassa markkinassa. Avaan keskustelumme johtopäätöksiä tässä blogissa.
Ohjelmistorobotiikka laajemmin
Microsoftin mukaantulo ohjelmistorobotiikkamarkkinaan on ennen kaikkea vahvistus sille, että robotit eivät ole ohimenevä ilmiö. Ratkaisuna Power Automate ja sen ennakkokäyttöön julkaistu RPA-toiminnallisuus UI Flow eivät vielä haasta markkinajohtajia.
Näin ohjelmistorobotiikan tuotepäällikkö Hanna kuvailee UI Flow:ta:
Nykymuodossaan Microsoftin robotin päätarkoituksena on tuoda helpotusta yksittäisten työntekijöiden arkeen mahdollistamalla toistuvien työvaiheiden automatisointi työntekijän omalla työasemalla. Tämä vahvistaa Microsoftin panosta koko ajan voimistuvassa Citizen Developer -kehityksessä.
-Hanna Heiskanen, RPA Product Lead, Efima Oy
Tämä on meidänkin kannaltamme tärkeä havainto. Olemme panostaneet paljon Aili-ohjelmistorobottiimme, eikä Microsoftin UI Flow vielä nykymuodossaan korvaa sitä.
Power Platform ja UI Flow
UI Flow on osa Power Automate -ratkaisua ja Power Platformia. Sen muita osa-alueita ovat käsitelleet kollegani Aino Jokela ja Teemu Miettinen tarkemmin omissa blogeissaan Power Appsin, Power Apps Portalsin ja AI Builderin sekä viime kesän julkistusten osalta.
Power Platform tarjoaa pilvipohjaisen alustan ja joukon työkaluja, joilla organisaatioiden, tiimien ja yksilöiden on mahdollista luoda itselleen ratkaisuja. Nämä tehostavat työskentelyä ilman, että toteutukseen tarvitaan välttämättä ammattimaisia ohjelmistokehittäjiä tai että yrityksen ERP:hen tarvitsisi tehdä suuria muutoksia. Helposti toteutettava low-code-ohjelmistokehitys antaa tehokäyttäjille enemmän valtaa oman vastuualueensa automatisointiin.
Tarve henkilökohtaiselle assistentille
Ohjelmistorobottien avulla on automatisoitu uusien ja vanhojen legacy-ohjelmistojen toimintoja. Rajapintojen kautta tapahtuvat integraatiot eivät aina ole mahdollisia järjestelmissä. Tästä lähtökohdasta on peräisin ajatus, että ohjelmistorobotiikan toteutus olisi lyhytaikainen ratkaisu. Tilanteen on oletettu korjaantuvan, kun järjestelmiä uusitaan. Se on kuitenkin osoittautunut harhaluuloksi.
Riippumatta siitä, miten modernit tai vanhanaikaiset ratkaisut yrityksellä on käytössä, jää monelle työntekijälle edelleen paljon rutiininomaisia, yksilöiden tekemiä toistuvia työtehtäviä. Näissä dataa siirretään paikastaan toiseen tai tietoja tarkastetaan manuaalisesti ja säännönmukaisesti. Tämä on luonut tarpeen henkilökohtaiselle ohjelmistorobotille työtehtävien automatisointiin.
Microsoftin viestit tietohallinnolle
Tämä on erittäin mielenkiintoinen pelinavaus Microsoftilta. Yhdestä näkökulmasta se on osoitus siitä, että Microsoft haluaa osansa nopeasti kasvavasta ohjelmistorobotiikan markkinasta. Toisesta näkökulmasta se on vahva signaali siitä, että RPA-ratkaisut eivät ole katoamassa mihinkään, vaikka moni IT-johtaja on ehkä näin kuvitellutkin.
Microsoftin viesti ohjelmistorobotiikasta ja liiketoiminnan kehittämisestä kiinnostuneille IT-johtajille tiivistyy seuraavaan:
- Hyödynnä ohjelmistorobotiikkaa niin taustalla suoritettavien prosessien kuin henkilökohtaisten työtehtävien automatisointitarpeisiin
- Valitse ohjelmistorobotiikan työkalut tarpeen mukaan – vakiintuneet toimijat laajempiin kokonaisuuksiin ja UI Flow henkilökohtaisiin.
- Mahdollistakaa tehokäyttäjien itsenäinen kehittäminen – Microsoft tarjoaa työkalut Power Platformin muodossa.
Kirjoittaja
Markus Turunen
Chief Information Officer
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Efiman sivuilla.
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Ohjelmistorobotiikka |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Efima - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Efima - Muita referenssejä
Efima - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
- Frends iPaaS - Senior UI/UX Designer
- Efima Oyj - Senior Project Manager
- Efima Oyj - Senior Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - 30.1.2025 | Webinaari: Tehokkaampaa tuotantoa teollisuusyritykselle Fellowmindin Manufacturing Template -ratkaisulla
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |