Merivaaralle koulutusalustan valinta on paljon muutakin kuin teknisiä ominaisuuksia
Merivaara-konserni on intuitiivisen terveysteknologian ja teollisen muotoilun edelläkävijä ja keskittyy kasvualueena erityisesti leikkaussalitoimintoja tukeviin ratkaisuihin. Yhtiön pitkäaikaiset asiakassuhteet juontavat juurensa vuodelta 1901, jolloin yhtiö alkoi valmistaa rautaisia sairaalasänkyjä sairaalahygieniaa merkittävästi parantaen. Tänä päivänä Merivaaran leikkauspöydät, valaisimet, saliohjaus- ja AV-järjestelmät sekä palvelut parantavat potilasturvallisuutta ja lisäävät leikkaushoidon laatua ja tehokkuutta maailman johtavissa sairaaloissa.
Merivaaran tuotteita ja ratkaisuja myydään sekä suoraan loppukäyttäjille että laajan jakelijaverkon kautta ympäri maailmaa. Globaalisuus asettaa ison laadullisen haasteen koulutusprosessille. Toimiva koulutus ja jakelijoiden sertifiointi ovat tärkeitä jo pelkästään globaalin kilpailun takia ja tuovat kustannussäästöjä kaikille osapuolille. Koulutusalustan käyttöönotto on myös varmistanut, että korona-aikana olemme voineet jatkaa koulutusten tarjoamista ilman keskeytystä.
Koulutuksen keskiössä ovat ajantasaiset koulutusmateriaalit. Ei kuitenkaan riitä, että koulutusmateriaalit ovat verkossa luentoina koulutettavien saatavilla, vaan materiaalin käyttökokemus pitää suunnitella pidemmälle. Sisältöjen tulee olla pedagogisesti toimivia, ja niiden tulee innostaa koulutettavia aidosti hankkimaan osaamista Merivaaran tuotteista ja palveluista. Sen lisäksi että kouluttautuminen on edellytys tuotteiden ja ratkaisujen turvalliselle käytölle, se myös pidentää niiden elinkaarta ja sitouttaa loppukäyttäjiä.
Workseed-tiimistä saatu substanssiosaaminen ja apu yrityksen koulutusvision rakentamisessa ja sen konkretisoinnissa on ollut ensiarvoisen tärkeää. Alustan käyttöönottovaihe on ollut sujuvaa, ja olemme oppineet paljon uutta myös pedagogisesta puolesta koulutusten suunnitteluvaiheessa. Yhteistyö on ollut helppoa Workseedin kanssa, koska vastaukset erilaisiin kysymyksiin on saatu nopeasti. Tarvittaessa on pidetty yhteisiä palavereja, ja saatu sitä kautta kädestä pitäen koulutusta, mitä pitää tehdä. Käyttöönoton jälkeen Workseed on kehittänyt alustaa meidän tarpeiden mukaan antamamme palautteen perusteella. Mm. jakelijoilta saamamme positiivisen palauteen perusteella voi sanoa, että investointi koulutusalustaan on ollut hyvä päätös. Workseed-tiimin asiakaslähtöinen palvelu on ollut ensiarvioisen tärkeää, jotta olemme saaneet koulutusalustan nopeasti ja tehokkaasti käyttöön.
Suosittelija:
Workseed-tiimistä saatu substanssiosaaminen ja apu yrityksen koulutusvision rakentamisessa ja sen konkretisoinnissa on ollut ensiarvoisen tärkeää. Alustan käyttöönottovaihe on ollut sujuvaa, ja olemme oppineet paljon uutta myös pedagogisesta puolesta koulutusten suunnitteluvaiheessa.
Nina Hälli
Tiedot
Tilaaja: | Merivaara Lojer |
Ajankohta: | - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Nina Hälli |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Workseed - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Workseed - Muita referenssejä
Workseed - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |