Oulun Yliopiston intranet koko toivotun uudistuksen: PATIO - Kaikkien Intranet
Oulun yliopiston yhteistyö Exoven kanssa on kestänyt jo useita vuosia. Alunperin verkkosivuprojektista käynnistynyt yhteistyö on kehittynyt pitkäikäiseksi kumppanuudeksi, jonka tavoitteena on parantaa Oulun yliopiston digitaalista näkyvyyttä kokonaisvaltaisesti.
Pation, yliopiston uuden intranetin kehitysprojekti käynnistettiin maaliskuussa 2019 ja palvelu julkaistiin aikataulussaan joulukuussa 2019. Exove toimi koko projektin ajan Oulun yliopiston digitaalisena asiantuntija- ja toteutuskumppanina, vieden eteenpäin suunnittelu- ja kehitystyötä. Patiota kehitetään edelleen tiiviissä yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa.
Kaikkea ruokalistoista kriisitiedotteisiin
Henkilökuntaintranet Patio on sisäisen viestinnän keskipiste, työntekijöiden kommunikointialusta ja arkisen työn helpottaja. Patio tarjoaa jokaiselle työntekijälle personoidun näyteikkunan yliopiston palveluihin ja ajankohtaisiin sisältöihin.
Pation tärkein arvo on tiedon saatavuus ja löydettävyys kaikille, tasapuolisesti. Patiossa sisäiset palvelut on kuvattu tarvelähtöisesti, käyttäjiä ajatellen. Lisäksi Pation koko sisältö on lähes kaksikielinen – samat tiedot ja ohjeet löytyvät sekä suomeksi että englanniksi. Löydettävyyden kannalta erityisen tärkeänä pidettiin hakutoiminnallisuutta: SOLRilla toteutettu haku kattaa koko intranetin sisällön sekä henkilöstön. Yliopiston palveluihin liittyvät ohjeet on esitetty palvelukorttien avulla. Korteista palveluihin liittyvät ohjeet on helppo hahmottaa ja tarvittava tieto löytyy nopeasti. Patiosta löytyvät myös selkeät polut operatiivisiin järjestelmiin, joiden avulla käyttäjiä ohjataan aktiivisesti hyödyntämään tarjolla olevia palveluita.
Personoidumpi käyttäjäkokemus oli yksi keskeisistä tavoitteista uuden intranetin visiossa. Kun Oulun yliopiston työntekijä kirjautuu aamulla henkilökohtaiselle tietokoneelleen, hän näkee ensimmäisenä Pation ja kaikki sen tarjoamat palvelut – yhdellä kirjautumisella.
Pation etusivulta käyttäjä voi selailla sisältöä selkeän navigaation ohjaamana tai klikata etusivulta itse valitsemiensa pikalinkkien kautta suoraan esimerkiksi ruokalistoihin. Etusivulta löytyvät myös yliopiston keskeisimmät uutissyötteet sekä työntekijän oman yksikön perusteella personoidut uutiset ja tiedotteet. Uutisia ja väitöstapahtumatietoja tuodaan Patioon yliopiston julkisesta oulu.fi-palvelusta RSS-syötteillä. Käyttäjä voi myös valita, mitä nähtävillä olevia sisältöjä hän valitsee omiksi seurattaviksi sisällöikseen aiheiden tai yksiköiden perusteella. Näin käyttäjä näkee kaiken päivittäin tarvitsemansa ajankohtaisen tiedon yhdestä paikasta.
Patio tekee sisäisestä viestinnästä entistä avoimempaa. Kuka tahansa yliopiston työntekijä voi tuottaa itse uutisia ja tapahtumia Patioon. Pation myötä myös keskustelu kiinnostavien ja ajankohtaisten asioiden ympärillä on mahdollista, kun yliopiston käyttämä Yammer-pikaviestipalvelu on integroitu Patioon.
Osallistamisella toimiva lopputulos ja erinomainen sitoutuneisuus
Jotta “kaikkien intranet” konseptina todella toteutuisi, heti projektin alusta lähtien tunnistettiin tarve osallistaa koko yliopiston henkilöstö mukaan yhteisen intranetin kehittämiseen. Koska organisaatio on suuri ja erilaisia rooleja ja yksiköitä riittää, kokosimme suunnittelun avuksi käyttäjäpaneelin: Tämä eri tiedekuntia, palveluyksiköitä, tutkija-, opettaja- ja muita rooleja edustava ryhmä toi projektiin näkemystä monipuolisesti organisaation eri tahoilta. Käyttäjäpaneeli oli mukana kehitystyön eri vaiheissa antaen palautetta suunnitteluun ja testaten prototyyppiä sekä palvelun beta-versiota.
Palautetta ja ideoita kerättiin läpi yliopiston myös matalan kynnyksen kahvihuone-pop-up -tapahtumissa, joihin yliopistolaiset olivat tervetulleita kuulemaan lisää yhteisestä hankkeesta. Uuden intranetin eri osioita ja toiminnallisuuksia testattiin käyttäjillä eli henkilöstöllä - testaustilaisuudet olivat avoimia kaikille työntekijöille.
Pation toteutuksessa oli aktiivisesti mukana myös noin sadan hengen sisällöntuottajaporukka. Pääasiassa projektipäällikkö Jaana Sandqvistin koordinoima ryhmä osallistui suunnittelutyöpajoihin, heille järjestettiin sisältöklinikoita ja kommunikaatiota pidettiin yllä Teamsissä jatkuvasti.
Julkaisun kynnyksellä koko henkilöstölle oli tarjolla useampia käyttöönottoinfoja sekä kasvotusten että etäinfoina, suomeksi ja englanniksi.
Tarkalla suunnittelulla, yhteisön osallistamisella ja panostamalla viestintään projektin aikana Patio saatiin tehokkaasti tutuksi mahdollisimman monelle yliopistolaiselle.
“Patio-projekti onnistui kokonaisuudessaan hyvin ja suurin kiitos tästä kuuluu yliopiston aktiivisille sisällöntuottajille sekä sisällöntuotannon ja projektin tukena toimineelle yhteistyöryhmälle. Palveluyksiköiden edustajista koottu yhteistyöryhmä kommentoi projektin suunnitelmia, auttoi ratkomaan ongelmia ja koordinoi sisällöntuotantoa palveluyksiköissä. Sisältöjen osalta tehtiin iso työ, kun oikeastaan kaikki ohje- ja sisältösivut kirjoitettiin uusiksi: sisältöjä tiivistettiin uuteen formaattiin ja ne pyrittiin esittämään entistä enemmän lukijan näkökulmasta. Saadun palautteen perusteella tämä työ kannatti tehdä ja siinä onnistuttiin.”
Psst. Tutustu myös muihin asiakastarinoihimme!
Suosittelija:
“Yhteistyö Exoven kanssa sujui hyvin ja saimme heiltä tukea ja sparrausta projektin eri vaiheissa: niin suunnittelussa, konseptoinnissa kuin muutoksen läpiviennissä ja osallistamisessa. Erityisen tyytyväinen olen Exoven kykyyn viedä projekti yhdessä yliopiston kanssa läpi, ja huomioida projektissa tehtävän palvelun lisäksi ympäröivän maailman haasteet. Exove on Oulun yliopiston pitkäaikainen kumppani, joten heillä on hyvin hanskassa yliopiston tavoitteet ja haasteet.”
Jaana Sandqvist
Tiedot
Tilaaja: | Oulun Yliopisto |
Ajankohta: | 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Tommi Flemming, tommo.flemming@exove.com |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Koulutusala |
Teknologia
Drupal |
Exove - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Exove - Muita referenssejä
Exove - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |