Pikkukokki.fi

Pikkukokki-sivustolla perinteinen konsepti on paketoitu käteväksi verkkopalveluksi. Sivusto kokoaa yhteen vinkkejä ja tietoa niin ohjaajille kuin lapsillekin.
Avoinen palvelut ovat tuttuja Marttaliitolle, sillä järjestön pääsivusto www.martat.fi on myös Avoinen avustuksella rakennettu. Vuonna 2010 Marttaliitossa pistettiin pystyyn pikkukokki.fi -sivusto, jonka olemassaolon taustalla on jo vuosikymmenet jatkunut pikkukokki-kerhotoiminta.
Ruoanlaittoa, askartelua, kodinhoitoa ja muita teemoja käsitteleviä Pikkukokki-kerhoja on aikojen saatossa pidetty niin vapaaehtoisten kuin ammattilaistenkin toimesta. Nettisivujen avulla kokonaisuus voitiin tuotteistaa ja saada palvelemaan useampia ihmisiä.
Alkuperäisen Pikkukokki-sivuston uudistusta alettiin tehdä vuonna 2012 osana suurempaa, myös martat.fi -sivustolle kohdistuvaa uudistusta. Samalla pikkukokki.fi -sivuston tekninen pohja vaihdettiin Directosta nykyaikaisempaan ja paremmin Marttaliiton tarpeita palvelevaan ProcessWire-järjestelmään. Sivusto julkaistiin uudessa muodossaan vuoden 2013 puolella.
Sivuston ensisijainen kohderyhmä ovat lasten kanssa työskentelevät ohjaajat, ja sivuston visuaalinen ilme noudattelee Marttaliiton ohjaajan oppaan ulkoasua. Tästä huolimatta sivusto on suunniteltu siten, että se palvelee myös lapsia. Niinpä huomiota on kiinnitetty siihen, että sivusto on itsenäinen ja sellaisenaan toimiva tietopaketti. Näin vältytään nojaamasta ulkopuolisiin sisältöihin ja linkittämästä muille sivustoille, joiden sisältöä ei voida valvoa.
Marttaliiton Teija Jerkku kertoo, että sivusto on saanut paljon positiivista palautetta kävijöiltä. Hän pitää sivustoa osoituksena siitä, että neuvontakokemus voidaan onnistuneesti tuotteistaa. ”Sivusto tukee todella hyvin vapaaehtoisten ohjaajien lasten kanssa työskentelyä suurella määrällä vinkkejä ja ohjeita”, Jerkku kertoo. Sivusto tuokin kaiken vuosien saatossa kerääntyneen tiedon ja kokemuksen kaikkien tarvitsevien saataville yhdessä verkkopalvelussa.
Sivustolle haluttiin dynaamisesti vuodenaikojen mukaan muuttuvaa ilmettä, jonka Avoine pystyi toteuttamaan pääsivulla automaattisesti vaihtuvilla sisällöillä. Näin sivun vaikutelma pysyy eläväisenä, vaikka Marttaliitossa ei jatkuvasti ehdittäisikään päivittää sivuston sisältöä. Marttaliitosta kerrotaan, että sisällön päivittäminen sivustolle tarpeen mukaan on ollut helppoa, eikä siihen ole tarvittu käyttötukea.
www.pikkukokki.fi