Porvoon Paahtimon sydän sykkii nykyaikaiselle asiakaspalvelulle
Porvoon Paahtimo hyödyntää monipuolisesti uusia digitaalisia kanavia ja ratkaisuja asiakaspalvelussaan. Tuorein uudistus on sovelluspohjaisen kassajärjestelmän käyttöönotto. Porvoon Paahtimon asiakaspalvelu perustuu hyvän fiiliksen luomiseen, ja kanta-asiakasjärjestelmä auttaa tuntemaan asiakkaat ja heidän tarpeensa jatkuvasti paremmin – onnistuneen myyntityön tueksi.
Joen törmällä, Porvoon idyllisessä vanhassa kaupungissa sijaitseva Porvoon Paahtimo on mieleenpainuva paikka. Kahvila ja paahtimo toimivat vuonna 1902 rakennetussa rustiikissa tiilimakasiinissa, jossa aiemmin oli Simoliinin tavaratalon rautakaupan varasto.
Ravintola-ala elää onnistuneesta asiakaspalvelusta ja maineesta. Tämä pätee myös Porvoon Paahtimoon – yrityksen asiakaspalvelu perustuu hyvän fiilikseen ja tekemisen meininkiin. Porvoon Paahtimossa eletään ajan hermolla, ja palvelun tukena ovat nykyaikaiset digitaaliset työvälineet.
”Viestimme asiakkaillemme netissä ja sosiaalisen median kanavissa. Kanta-asiakasjärjestelmä on meille tärkeä osa palvelua ja markkinointia. Asiakkaillemme se merkitsee lisäarvoa esimerkiksi sähköposti- ja tekstiviestialennusten muodossa. Seuraamalla asiakkaiden ostokäyttäytymistä tunnemme heidät jatkuvasti paremmin – kasvomuistin päälle”, kertoo Porvoon Paahtimon ravintolajohtaja Linda Pokki.
Lindan tie ravintola-alalla on kulkenut noin 15 vuoden aikana plokkarista johtotehtäviin, Porvoon Paahtimolla hän on työskennellyt jo 10 vuoden ajan. Lindan mukaan työpaikasta onkin tullut hänelle kuin toinen koti.
Vanha kassa hajosi, tilalle uusi pilvestä
Porvoon Paahtimon tuorein digitaalinen harppaus on kassajärjestelmän uudistaminen vanhan kassan tullessa tiensä päähän. Paahtimolla tutkittiin tarkkaan erilaisten vaihtoehtojen toiminnallisuuksia ja hintoja.
”Asetimme uuden kassajärjestelmän kriteereiksi hyvän toimintavarmuuden, monipuoliset toiminnallisuudet ja teknisen tuen helpon saatavuuden. Lisäksi halusimme käyttöömme useamman pienemmän kassakoneen. Voittajaksi valikoitui Elisa Kassa. Otimme uuden kassajärjestelmän käyttöön syksyllä 2015”, Linda kertoo.
Elisa Kassa on sovelluspohjainen ratkaisu, joka toimii kaikilla päätelaitteilla. Porvoossa Elisa Kassaa käytetään tableteilla. Järjestelmä yhdistää samaan ratkaisuun yrityksen tärkeimpiä toimintoja: myynnin, tuote- ja varastonhallinnan sekä asiakasrekisterin. Laskutus onnistuu suoraan kassajärjestelmästä. Kaikki tiedot ovat aina saatavilla pilvessä ja niitä pääsee katsomaan mistä tahansa nettiyhteyden välityksellä. Porvoon Paahtimo käyttää Elisa Kassaa kolmella myyntipisteellä. Sovelluksen ja tablettien lisäksi käytössä ovat erillismaksupääte, kuittiprintteri ja kassalaatikko.
”Käyttöönotto onnistui lopulta hyvin Elisan aktiivisen tiimin ansiosta. Toiminnallisuuksista käytämme nyt myynnin lisäksi asiakashallintaa, tuotehallintaa, raportointia ja laskutusta. Seuraamme raportoinnin avulla tarkasti myynnin jakautumista, ja sen perusteella teemme päätöksiä aukioloajoista ja henkilöstön mitoituksesta. Kokemuksemme mukaan Elisa Kassa on helppokäyttöinen ja looginen järjestelmä. Ja lisäksi se on vielä mukavan näköinenkin”, Linda toteaa hymyillen.
Terveisiä Porvoosta: asiakaspalvelun johtamisen kolme kulmakiveä
1. Asiakastyytyväisyys ja kanta-asiakasjärjestelmän kehittäminen. Asiakas kokee saavansa loistavaa asiakaspalvelua, tulee uudelleen ja suosittelee mielellään.
2. Myynti per tehty työtunti. Oikea määrä henkilökuntaa paikalla, tehokas toiminta ja hyvä fiilis, joka välittyy asiakkaille asti.
3. Oikeat rekrytoinnit ja esimiehen kannustava tekemisen meininki. Pieni yritys ei tarvitse johtajia, vaan hyviä työntekijöitä.
Tiedot
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Myynti |
Omat tagit
Elisa - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Elisa - Muita referenssejä
Elisa - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Linux Engineer
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |