Ravintola-alan brändien hallintaa nopeasti ja ketterästi yhdestä palvelusta kaikille
NoHo Partners Oyj on suomalainen, Helsingissä pörssilistattu ravintolakonserni, jonka nimi juontaa sanoista Nordic Hospitality Partners. Sen edeltäjiä ovat Restamax Oyj ja Royal Ravintolat. Konserni toimii yhteensä noin 220 ruoka- ja seurusteluravintolan, sekä yökerhon ja viihdekeskuksen taustavoimana Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Brändeihin kuuluvat muiden muassa legendaariset Nokka, Palace ja Savoy sekä Hanko Sushi. 4500 työntekijää varmistaa asiakkaille unohtumattoman elämyksen. Yhtiö tähtää aina vaan parempiin asiakaskokemuksiin huomioimalla osaajansa vuoden jokaisena päivänä 500 euron ”Sinä olet tähti” -palkkiolla.
Mikä oli polttavin tarve brändinhallinnassa?
”Exoven luoma palvelu otettiin käyttöön erityisesti kahden tärkeän tarpeen tähden. Ensinnäkin halusimme yhteen keskitettyyn paikkaan ravintoloidemme brändiohjeet, logot, kuvat ja videot. Halusimme nämä kaikki brändiaineistot laajaan sisäiseen käyttöön sekä median toimittajien ja yhteistyökumppaniemme päivittäiseen työkäyttöön”, aloittaa Brand Manager Henna Hällström.
”Toiseksi meille oli tärkeä voida tehdä itse brändihallitusti erilaisia aineistoja nopeasti. Tähän tarpeeseen Exove loi meille heti alkuun kymmenen valmista dynaamista pohjaa, joihin on helppo ja nopea vaihtaa tekstit ja kuvat suoraan palvelussa. Sen jälkeen meidän AD:t ovat luoneet lisää dynaamisia pohjia eri ravintoloidemme päivittäisiin ja kampanjakohtaisiin käyttötarpeisiin. Nyt menuja, happy hour -tarjouksia ja muita päivittäin tarvittavia tärkeitä lippulappusia ravintoloidemme väki tekee itse. Iso etu on se, että monien sähköpostiviestien lähettäminen vähenee. Oman väkemme luovuus saadaan käyttöön heti”, Henna sanoo.
Brändinhallintaa hyvin erilaisille kohderyhmille
Kun vuonna 2018 Royal Ravintolat ja Restamax yhdistyivät, syntyi NoHo-brändi. ”Eri brändit ja brändinhallinta on meille äärimmäisen tärkeää. NoHo on tärkeä brändi yrityksille ja sijoittajille, koska olemme pörssiyhtiö. Mutta se on luonnollisesti vähemmän merkityksellinen ravintola-asiakkaille. Heille markkinoimme yksittäisiä ravintolabrändejä”, Henna sanoo.
Ravintoloista Elite ja Savoy ovat kaikkien tuntemia, jo yli 80-vuotiaita klassikkobrändejä. Uusia brändejä luodaan koko ajan. ”Varsinkin yökerhoissa on hyvin eläväinen brändimaailma. Siellä brändit ovat usein uusia ja nopeammin vaihtuvia, koska ihmiset haluavat nähdä ja kokeilla koko ajan uutta” Henna kertoo. Uudet brändit ovat houkuttelevia, kiehtovia ja saavat nopeasti trendsetterit liikkeelle. Trendsetterit tuovat mukanaan suuremmat joukot, ja brändi nousee nopeasti kaikkien huulille somessa.
Miten saadaan etumatkaa kovassa hintakilpailussa?
Brändilla on valtava merkitys hinnoittelussa. Luotettava brändi myy korkeammillakin hinnoilla ja asiakkaat maksavat mieluusti brändimielikuvan mukaisesta laadusta. ”Erityisesti kalliimmissa brändeissä hintamielikuvilla on ääritärkeä merkitys. Mutta lähdemme siitä, että yhtä lailla kaikkien brändien pikku kampanjoissakin on oltava uskottava ja hallittu brändi. Brändiä tehdään aina tietylle kohderyhmälle. Ne ovat tosi erilaisia. Asiakkailla on tärkeä rooli brändin muodostumisessa ja me kehitämme brändejä asiakkaita kuunnellen”, Henna sanoo.
”Brändin menestystä lisäävän aineistonhallinnan pitää palvella käyttäjiä nopeasti. En tiedä, kenellä nykyään ei olisi kiire! Nopeus on ehdoton valttikortti”, Henna sanoo.
Aineistonhallinnan pitää myös pystyä massiivisten aineistojen, kuten videoiden nopeaan käytettävyyteen. ”Videomarkkinointi lisääntyy meillä paljon aivan konkreettisessa myyntityössä, mutta lisäksi ravintoloiden fiiliksen luomisessa asiakkaille. Videoilla voi välittää tahdottua viestiä äärimmäisen hyvin.”
Homma toimii myös tapahtumamarkkinoinnissa. ”Meillä riittää tapahtumia laidasta laitaan. Niitä syntyy pitkän harkinnan jälkeen ja niitä syntyy meidän väeltä myös ex-tempore. Dynaamisilla pohjilla on helppo saada tarjous käyttöön nopeasti”, Henna kiittää.
”Uskon, että Exoven meille tekemän palvelun avulla erotumme hyvin kilpailijoistamme. Ajatellen nyt vaikka dynaamisia pohjia, joilla erottuminen ravintola-alan markkinassa on nopeaa, ketterää ja tehty helpoksi. Kaikki kuvat ja logot ovat helposti ja nopeasti saatavilla”, Henna sanoo.
Osa NoHon ravintoloista käyttää dynaamisia tuotepohjia hyvin laajasti, esimerkiksi menuihin, ruokatarjouksiin, käyntikortteihin, opasteisiin, kampanjamateriaaleihin, hinnastoihin ja muihin ravintolamateriaaleihin. ”Dynaamisilla pohjilla esimerkiksi Hanko Sushi tekee aina oman brändinsä näköistä tyylikästä markkinointia hallitusti. Ravintolassa on kätevää ja nopeaa vaihtaa pohjaan vain teksti ja hinta.”
Kaikki näkevät kaiken ja saavat mahdollisuuden ideoida
Henna on ollut alusta asti suunnittelemassa palvelua ja kehittänyt siitä toiveiden mukaisen yhdessä Exoven väen kanssa. ”Palvelumme on annettu käyttöön konsernissamme kaikille, alkaen johtoryhmästä. Samoin ravintoloillemme. Kaikki ravintolat näkevät kaikki aineistot myös muista ravintoloista. Tämä lisää luovuutta”, Henna kertoo.
”Kuvia, logoja ja videoita pääsevät lataamaan palvelusta myös media ja yhteistyökumppanit.”
”Hyvän brändin- ja aineistonhallintapalvelun tarve koskee alaa kuin alaa. Sillä helpotetaan ja nopeutetaan työntekijöiden työtä”, Henna painottaa.
Mitä uutta kiehtovaa tapahtuu seuraavaksi ravintola-alalla? ”Pyrimme luomaan yhä huikeampia elämyksiä ja kokemuksia tarjoamalla uusia mielenkiintoisia konsepteja. Hienoa tällä alalla on jo nähtävissä oleva suuri muutos, että varsinkin nuori sukupolvi tulee ravintolaan myös arkena, eikä vain juhlapäivinä. Ja nämä nuoret hakevat uusia juttuja aina. Tärkeää on, että ravintolavalikoimamme takaa sen, että kaikille on valinnanvaraa.”
Tutustu Gredi Content HUBiin
Suosittelija:
Uskon, että Exoven meille tekemän palvelun avulla erotumme hyvin kilpailijoistamme.
NoHo Partners Oyj, Brand Manager Henna Hällström
Tiedot
Tilaaja: | NoHo Partners Oyj |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Aineistonhallinta | |
Dokumenttien hallinta | |
Integraatiot | |
Sisällönhallinta | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Exove - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Exove - Muita referenssejä
Exove - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |