Paulus & Co — ruutuvihosta mobiilisovellukseen
Paulus-sovellus helpottaa eläinten omistajien arkea tuomalla hoitoon liittyvät tiedot yhteen paikkaan.
Haaste
Milloin kengittäjä kävikään viimeksi? Joko olisi aika rokottaa hevonen? Ja mihin ihmeeseen on taas hävinnyt se ruutuvihko, johon kaikki tiedot on kirjoitettu? Hevosen omistajalla on paljon muistettavia ja seurattavia asioita. Etenkin kilpahevosen hoidossa saa olla tarkkana, että lääkitysten ja toimenpiteiden varoaikoja noudatetaan huolella. Lisäksi hevosen hyvinvointia halutaan seurata myös esimerkiksi tarkkailemalla painon ja lämpötilan muutoksia.
Kun tietoa pitää etsiä lippusille ja lappusille tehdyistä hätäisistä merkinnöistä, omistajien ja hoitajien voi olla vaikea muodostaa kokonaiskuvaa hevosen terveydestä. Esimerkiksi pitkällä aikavälillä tapahtuvat muutokset hevosen painossa jäävät helposti huomaamatta. Myös eri maissa ja kilpailuissa vallitsevat kilpailusäännöt saattavat hankaloittaa hevosen kisakelpoisuuden selvittämistä.
Ratkaisu
Paulus-sovellus auttaa pitämään kirjaa asioista, jotka ennen olivat paperilappujen ja muistin varassa. Sovellus muun muassa muistuttaa rokotuksista ja eri lääkkeiden varoajoista. Hevosen painon ja lämpötilan muutoksia on helppo seurata kuvaajien avulla. Päiväkirjaan voi kirjata esimerkiksi päivän treenit ja lisätä valokuvia vaikka hoitotapahtumista.
Tulevaisuuden suunnitelmissa on lokalisoida sovellus erilaisille kohdemarkkinoille. Julkaisunsa jälkeen Paulusta on laajennettu myös muun muassa koirien hoitoon soveltuvaksi.
Lataa sovellus:
Suosittelija:
"Kävelin Bitfactorille idea päässäni ja pari hahmotelmaa kädessäni. Vastaanotto oli kannustava ja innostunut, ja pian olimmekin jo luomassa uudenlaista tapaa pitää huolta hevosten lääkekirjanpidosta ja hyvinvoinnista. On ollut todella hienoa työskennellä yhdessä eri alojen ammattilaisten kanssa. Lopputuloksena on toimiva ja helppokäyttöinen sovellus, jonka takana voin seistä."
Heidi Kellokoski-Kiiskinen, Eläinlääkäri & founder
Tiedot
Tilaaja: | Paulus & Co |
Ajankohta: | 2017 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mika Mars: +358 50 379 6841 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys |
Teknologia
Android | |
iOS | |
React Native | |
Ruby on Rails |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Loihde Factor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Loihde Factor - Muita referenssejä
Loihde Factor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |