Saavutettavuusauditoinnilla kohti yhdenvertaisempia tukipalveluita asunnottomuuden poistamiseksi
Sininauhasäätiö on asunnottomuus- ja päihdetyön asiantuntija ja vaikuttaja, joka kehittää matalan kynnyksen toimintamalleja ja vie niitä osaksi asiakkaidensa arkea. Säätiö tekee työtä asunnottomuuden poistamiseksi.
Sininauhasäätiö oli toteuttanut verkkosivustouudistukset kahdelle eri sivustolle sininauhasaatio.fi ja sininauhakoti.fi, joissa tavoitteena oli AA-tason saavutettavuus. Sivustojen saavutettavuuden tilan arvioimiseksi tarvittiin kolmannen osapuolen tekemä auditointi, joka toteutettiin Hurjalla.
Sininauhasäätiö sai saavutettavuusauditoinnista loppupalaverin jälkeen itselleen saavutettavuusraportin, tiivistelmän raportista ja saavutettavuusselosteen. Korjaustoimenpiteiden jälkeen sivusto vastaa saavutettavuudessa AA-tason kriteerejä, mikä tarkoittaa yhdenvertaisempia palveluita kaikille Sininauhasäätiön asiakkaille.
Suosittelija:
”Kaikki sujui erittäin hyvin ja esimerkiksi raportointi ja raportit olivat todella hyviä. Emme itse ole saavutettavuuden asiantuntijoita, joten kolmannen osapuolen arvio uusista nettisivuistamme oli meille todella tärkeä laadunvarmistuksen osa-alue. Saimme paljon tietoa saavutettavuudesta ja sen arvioinnista. Projekti oli erittäin sujuva, eli huoletta voi lähteä tällaiseen mukaan.”
Sanna Haanpää-Liukko, Vastuullisuus- ja viestintäjohtaja, Sininauhasäätiö
Tiedot
Tilaaja: | Sininauhasäätiö |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Auditointi |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Hurja Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hurja Solutions - Muita referenssejä
Hurja Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |