Salesforce tukee RTK-Palvelu Oy:n uudistuneita myyntiprosesseja
RTK-Palvelu on kiinteistöpalveluja ympäri Suomen tarjoava yritys, jossa työskentelee noin 3000 henkilöä. Sen asiakkaina on muun muassa teollisuusyrityksiä, hotelleja ja satamia. Yrityksen CRM-järjestelmän vaihtaminen tuli ajankohtaiseksi myyntiprosessien uudistuksen yhteydessä.
Myyntijohtaja Mika Väätäinen kertoo, että Salesforce oli lopulta luonnollinen valinta. Nyt myyntiä pystytään ohjaamaan juuri halutulla tavalla.
– Halusimme löytää CRM-järjestelmän, joka tukee tapaamme tehdä myyntiä ja tiedolla johtamista. Aiemmassa CRM-järjestelmässämme myynnin ja asiakassuhteiden hoitamisen kannalta oleellisin tieto oli vaikeasti löydettävissä. Nyt näemme yhdestä järjestelmästä kaikki tiettyyn asiakkuuteen liittyvät tapahtumat myynnistä palavereihin ja reklamaatioihin. Lisäksi myynnin kannalta tärkeät luvut tulevat näkyviin ensisilmäyksellä.
RTK-Palveluilla pidetään tärkeänä korkeaa asiakastyytyväisyyttä. Asiakkaiden liiketoimintaa pyritään ymmärtämään mahdollisimman hyvin, jotta hahmotetaan ne prosessit, joissa heitä voidaan auttaa.
Salesforceen kerääntyvän datan avulla myyntihenkilöstön on aiempaa helpompi johtaa itseään sekä nähdä omat vahvuudet ja kehityskohteet.
– Kerran kuukaudessa esimiehet pitävät myyjien kanssa palaverin, jossa käydään läpi lukuja. Nyt CRM kertoo meille, missä on onnistuttu ja mitä pitää ensi kuussa tehdä toisin. Jokainen myyjä pystyy analysoimaan sitä, onko buukkaamisen taso ja tapaamisten laatu riittävä ja löytääkö hän asiakkaalle tärkeät asiat, Väätäinen kertoo.
CRM-järjestelmän uusiminen oli kaksivaiheinen projekti. Biitin kanssa yhteistyö alkoi vuoden 2018 loppupuolella ja järjestelmää lähdettiin rakentamaan ensimmäisten palaverien jälkeen tammikuussa. Vain reilu kuukausi myöhemmin se oli jo käytössä. Väätäinen arvosti tapaa, jolla Biit hoiti yhteistyötä.
– Meillä oli tarve saada järjestelmä käyttöön nopealla aikataululla. En silti uskonut, että sitä pystyttäisiin käyttämään normaalisti vain pari kuukautta ensimmäisten keskustelujen jälkeen. Alkuun kävimme läpi sitä, mitä yhteistyö vaatii molemmilta osapuolilta. Näin pystyimme resursoimaan ihmiset ja aikataulut siten, että projektin läpivienti tällä aikataululla onnistui. Pidin myös tavasta, jolla he lähtivät käynnistämään projektia. He todella halusivat ymmärtää yrityksemme toimintamallin ennen kehitystyön aloittamista.
Suosittelija:
Meillä oli tarve saada järjestelmä käyttöön nopealla aikataululla. En silti uskonut, että sitä pystyttäisiin käyttämään normaalisti vain pari kuukautta ensimmäisten keskustelujen jälkeen. Alkuun kävimme läpi sitä, mitä yhteistyö vaatii molemmilta osapuolilta. Näin pystyimme resursoimaan ihmiset ja aikataulut siten, että projektin läpivienti tällä aikataululla onnistui. Pidin myös tavasta, jolla he lähtivät käynnistämään projektia. He todella halusivat ymmärtää yrityksemme toimintamallin ennen kehitystyön aloittamista.
Mika Väätäinen, myyntijohtaja
Tiedot
Tilaaja: | RTK-Palvelu Oy |
Ajankohta: | 2018 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM |
Teknologia
Salesforce |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Biit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Biit - Muita referenssejä
Biit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |