Securitas hyödyntää IT-alan asiantuntijoita muutoksensa toteuttamiseen
Securitas on yksi johtavista turvallisuuspalveluyrityksistä maailmassa, ja Euroopassa se on alansa suurin. Ruotsissa lähes 90 vuotta sitten perustetun konsernin liikevaihdosta 43 prosenttia tulee edelleen Euroopasta. Turvallisuusalan jättiläinen on myös yksi maailman suurimpia työnantajia. ”Minulla on noin 345 000 tuhatta kollegaa globaalisti,” kertoo Esa Oksanen, Securitas Suomen varatoimitusjohtaja.
Vuoden 2021 alussa Securitas polkaisi käyntiin laajat transformaatio-ohjelmat sen Security Services Europe- and Security Services Ibero-America -segmenteissä. Ohjelmien tavoitteena on modernisoida ja digitalisoida konsernin liiketoiminta niin, että se pystyy entistä paremmin skaalaamaan strategiansa toimeenpanoa ja parantamaan kannattavuuttaan.
”Haluamme parantaa toimintamme läpinäkyvyyttä ja tehdä Securitaksesta aidosti datalla johdetun yrityksen. Näiden kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamiseen eivät omat voimavaramme normaalin päivittäisen työn ohella riittäneet, joten hankimme apua ja ylimääräisiä käsiä Fellowmindilta,” kertoo Esa Oksanen.
Ensimmäisessä vaiheessa hanke ulotettiin Saksan, Ruotsin, Norjan, Hollannin, Belgian ja Turkin toimintoihin. Suomi toimii hankkeen pilottimaana. Kun hyvin suunniteltu ja huolellisesti testattu toteutus toimii Suomessa, uusi prosessi ja sitä tukevat järjestelmät rullataan yksi kerrallaan käyttöön myös muissa maissa.
Nykyiset prosessit läpivalaistaan ja uudistetaan tarpeen mukaan alusta loppuun. Hankkeessa modernisoidaan kaikki toimintatavat ja teknologia liittyen henkilöstö- ja taloushallintoon laskutusjärjestelmiä myöten. Fellowmindilta hankkeessa on mukana viisi IT-alan ammattilaista täyspäiväisesti: kaksi kokenutta projektipäällikköä, käyttöönottopäällikkö, testauspäällikkö ja data-asiantuntija.
”Varmistan osaltani, että kaikki tehtävät etenevät suunnitellussa aikataulussa koko muutosohjelma huomioiden, ohjaan projektiryhmän toimintaa ja raportoin projektin etenemisestä. Huolehdin myös integraatioiden toimivuudesta, datan validoinnista ja testauksen varmistamisesta projekteissani,” kertoo Fellowmindin Eveliina Sivlén roolistaan.
Securitas on Fellowmindin pitkäaikainen asiakas jo vuosien takaa. Fellowmind on muutosohjelman lisäksi ollut Securitaksen neuvonantajana ja teknologiakumppanina muun muassa laaja-alaisen analytiikka- ja ennustekokonaisuuden määrittelyssä, rakentamisessa ja jatkokehityksessä.
Suosittelija:
”Ulkopuolinen, monessa sopassa keitetty projekti-, testaus- tai käyttöönottopäällikkö tuo repussaan mukana paljon relevanttia kokemusta ja osaamista, jota ei välttämättä olisi helppoa hankkia omille palkkalistoille määräaikaiseen pestiin. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Fellowmindin ihmisiin ja yhteistyöhön heidän kanssaan."
Esa Oksanen, varatoimitusjohtaja, Securitas Suomi
Tiedot
Tilaaja: | Securitas |
Lisätietoja
Tagit
Fellowmind - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Fellowmind - Muita referenssejä
Fellowmind - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Linux Engineer
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |