Sovelluskehityksen tulee aina lähteä liikkeelle liiketoiminnan tavoitteista
Yrityksiltä digitalisaatio vaatii jatkuvaa uudistumista niin toimintatapojen kuin osaamisen kehittämisen suhteen. Kilpailuetua voidaan luoda yrityksesi liikeidean, toimintojen tai arkipäiväisten työtehtävien tehokkaalla digitalisoinnilla tai etu voidaan löytää esimerkiksi asiakkaitasi yksilöllisesti palvelevasta mobiilisovelluksesta, jolla luot päräyttävän asiakaskokemuksen. Kasvu, kannattavuus ja kilpailukyky ovat liiketoiminnan keskeisiä tavoitteita ja digitalisaatio mahdollistaa näiden kaikkien kehittämisen.
Me hoidamme kaiken, mitä sovelluskehitys vaatii: sovellusten toiminnallisuudet ja vaatimusmäärittelyt, tietomallit, teknologiat, graafiset ilmeet ja tietenkin tarvittavan käyttöliittymän. Kasa koodia ei kuitenkaan tuo kilpailuetua eikä liiketoimintaan kasvua, jos sovelluskehitys ei lähde liikkeelle liiketoiminnan tavoitteista – tästä syystä haluammekin olla kumppanisi myös tavoitteiden määrittelyssä palvelumuotoilun avulla.
Sovelluskehityksessä tulisikin aina olla selkeä visio, mitä halutaan saavuttaa ennen kuin siirrytään sovelluksen kehittämiseen. Ideaa voit lähteä testaamaan kysymällä itseltäsi seuraavat kysymykset ja etsimällä niihin vastaukset: mitä, kenelle ja miksi. Eli mitä asioita sovellus tehostaa tai mitä ongelmia se ratkaisee? Mitä arvoa sovellus tuottaa ja miten onnistumista mitataan?
Lue lisää sovelluskehityksestä blogistamme!
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
HR | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Logistiikka | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Supply chain management SCM | |
Taloushallinto | |
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Arkkitehtuuri | |
Auditointi | |
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Lisätty todellisuus ja VR | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
IT | |
Julkishallinto | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Kauppa | |
Kiinteistöala | |
Koulutusala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Media | |
Prosessiteollisuus | |
Raaka-aineet ja energia | |
Rakentaminen | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Urheilu, viihde ja virkistys | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Amazon Web Services | |
Open source | |
Android | |
iOS | |
Angular | |
Django | |
Flutter | |
Laravel | |
Node.js | |
React | |
React Native | |
Symfony |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Hurja Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hurja Solutions - Muita referenssejä
Hurja Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |