SP stainless Oy valitsi Monitor ERP-järjestelmän
SP stainless Oy valitsi valmistavalle teollisuudelle kehitetyn Monitor ERP-järjestelmän
SP stainless on vuonna 1989 perustettu metallialan yritys, joka tunnetaan parhaiten laadustaan ja toimitusvarmuudestaan. Nykyään SP stainlessilla on kaksi modernia tuotantolaitosta: yksi Siilinjärven Toivalassa ja toinen Savonlinnassa, ja ne työllistävät 50 metallialan ammattilaista. SP stainlessin asiakkaisiin lukeutuvat prosessiteollisuuden valmistajat, kuten Valmet, Andritz, ja Metso Outotec.
Saumatonta yhteistyötä projektin alusta loppuun
Arto Koljonen kertoo, että yhteistyö Monitorin kanssa on ollut saumatonta, ERP-projekti pysyi aikataulussa ja jopa budjetti alittui. Myös SP stainlessin kehitysinsinööri Hannele Ranta jakaa Koljosen näkemyksen ja toteaa, että yhteistyö Monitorin kanssa on ollut vaivatonta koko ERP-projektin aikana ja sen jälkeenkin.
”Meidän projektimmehan alkoi jo vuonna 2020 ja vasta vuonna 2021 lähdimme tekemään käyttöönottoa Teimme pitkän selvitysvaiheen, jossa Monitorin myyjä oli alusta asti tukena ja aktiivisena. Hän osasi vastata suurimpaan osaan kysymyksistämme ja selvitti asioita, jotka meille oli tärkeitä. Testausvaiheessa kouluttanut Monitorin konsultti jatkoi kanssamme projektissa, ja hänellä olikin sitten hyvät pohjatiedot, kun käyttöönottoa ryhdyttiin tekemään. Meidän oli helppo toimia silloin, ja on edelleen. Viestittelemme, jos on jotain haasteita.”
Kehitysinsinööri Hannele Ranta kertoo, että Monitor G5 valikoitui heidän uudeksi ERP-järjestelmäkseen sen toimialakohtaisten perustoimintojensa vuoksi ja siksi, että se on kustannustehokas ja kaikenkattava ratkaisu, jonka prosessit on kohdistettu tukemaan valmistavien teollisuusyritysten liiketoimintaa.
”Monitor ERP valikoitui meille käyttöön puhtaasti sen prosessiselkeyden takia, koska Monitorissa asiakasprosessimme läpivieminen oli kohtuullisen yksinkertaista. Järjestelmä tuntui järkevältä valinnalta myös siksi, että se oli jo sellaisenaan valmis kokonaisuus, jolloin sen perustoimintaan ei tarvinnut lähteä tekemään mitään räätälöintejä. Otimmekin perustoiminnan sellaisenaan käyttöön, koska se oli meille paras ratkaisu. Järjestelmän hankinta oli myös kustannustehokas päätös.”
SP stainless Oy:n toimitusjohtaja Arto Koljonen suosittelee Monitor G5:tä kaikille valmistavan teollisuuden yrityksille. Koljonen kertoo, että Monitor G5-järjestelmä on nopeuttanut myös hänen omaa työtään huomattavasti. Hän selventää, että ERP-järjestelmällä he ovat onnistuneet tehostamaan toimintaansa ja näin saavuttaneet liiketoimintatavoitteensa hyvin.
Katso video: https://www.youtube.com/watch?v=8cFzjLTPJus
Haluatko parantaa liiketoimintasi toimitusvarmuutta, kannattavuutta ja tehokkuutta? Ota meihin yhteyttä, niin kerromme, miten voit hyödyntää valmistavan teollisuuden asiantuntijuuttamme ja Monitor G5 ERP-järjestelmää koko liiketoimintasi hallitsemiseen.
Suosittelija:
"Myyntiprosessia on saatu tehostettua, ja ennen kaikkea osto ja varastonhallinta on saatu sujuvaksi. Tuotannonohjaus on järkevällä tasolla, kun nyt näemme, missä menemme minkäkin työn osalta."
Arto Koljonen
Tiedot
Tilaaja: | SP stainless |
Ajankohta: | 2020 - 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Arto Koljonen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Konesalipalvelut | |
Ohjelmistokehitys | |
Palvelin- ja kapasiteettipalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Konsultointi | |
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Monitor ERP System Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Monitor ERP System Finland - Muita referenssejä
Monitor ERP System Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Linux Engineer
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |