STEAM-oppiminen ja AR-sovellus
MeKiwi ja Oulujoen koulun opettajat ja oppilaat kehittivät Oulun kaupungin yhteiskehittämishankkeessa AR-sovelluksen jonka kautta pääsee seikkailemaan ja toteuttamaan tehtäviä Oulujoen lähimaastossa. Yhteiskehittäminen tuki oppilaiden STEAM -oppimista, jossa STEAM-pedagogiikka käyttää tekniikkaa, luonnontieteitä ja taidetta lähestymistapoina oppilaiden itseohjautuvuuden, vuorovaikutustaitojen ja kriittisen ajattelun opettamiseen. Tavoitteena on kasvattaa sinnikkäitä, vastuuntuntoisia, yhteistyökykyisiä ja rohkeita ongelmanratkaisijoita.
Yhteiset suunnittelu- ja testauspäivät olivat hedelmällisiä sekä oppilaille että MeKiwille. Projektin alussa suunniteltiin yhdessä lisätyn todellisuuden sovelluksen laajuus ja pelin periaatteet jonka pohjalta koulun oppilaat ja opettajat suunnittelivat ja toteuttivat sovelluksen sisällöt. MeKiwi rakensi sisältöjä tukevan AR-sovelluksen joka toteutettiin hyödyntäen websovellusta jota käyttäjien ei tarvitse erikseen ladata puhelimilleen. Tämä helpottaa tämän opetuskokonaisuuden käyttöönottoa myös muilla oppilasryhmillä.
Oulujoen ympäriajo -suunnistussovellusta pääset käyttämään STEAM in Oulu kotisivujen kautta täältä. Toivotamme kaikille mukavaa pyöräilypäivää! Sovellus on ollut ahkerassa käytössä Oulujoen koululla kun eri oppilasryhmät ovat kiertäneet reittiä.
Ja yhteiskehittämisestä voit lukea lisää Mun Oulu verkkomediajutusta.
Oulujoen koulun rehtori Pasi Moilanen kertoo yhteistyöprojektista:
“Oulujoen koulu sai yhteiskehittämisen kumppanikseen digitoimisto MeKiwin. Meille oli erittäin helppoa ja luontevaa lähteä toteuttamaan yhteiskehittämistä MeKiwin kanssa. Alusta asti oli selkeää, että projekti tulee olemaan erittäin oppilaslähtöinen. Oppilaamme ovat tottuneet siihen, että he ovat osallisia omaan oppimiseensa ja Oulujoen ympäriajo -projekti MeKiwin kanssa tuki oppilaiden osallisuutta ja antoi mahtavat puitteet kaikenikäisten oppilaiden luovuuteen tehtävien suunnittelussa. Projekti tukee myös oppilaiden STEAM-oppimista”.
Suosittelija:
“Projekti oli innostava ja luova. Lähtökohtana oli oppilaskeskeisyys, tutkiva oppiminen ja yhteistoiminnallisuus.Oppilaat olivat aktiivisia tiedonhankinnassa ja he hyödynsivät rohkeasti myös omia taitoja ja tietoja projektin sisällön suunnittelussa ja toteutuksessa. Ryhmässä toimiminen on myös tehokas tapa oppia uutta ja jakaa omaa osaamistaan toisille, mikä tuli esille projektin eri työvaiheissa.Projekti palveli myös kokonaisuudessaan laaja-alaisen osaamisen taitojen harjoittelua. Yritysyhteistyön kautta oppilaat saivat mahdollisuuden tutustua ja oppia, miten sovellus syntyy ja miten hyödynnetään lisättyä todellisuutta. Sovelluksen tekeminen ilman MeKiwi -digitoimiston yhteistyötä ei olisi ollut mahdollista. Tämän vuoksi hanke oli ainutlaatuinen kokemus sekä oppilaille että opettajille. Suosittelen tämän tyyppistä yhteistyötä.”
Päivi Käyhkö, luokanopettaja, Oulujoen koulu
Tiedot
Tilaaja: | Oulujoen koulu |
Lisätietoja
Tagit
MeKiwi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
MeKiwi - Muita referenssejä
MeKiwi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |