Tampereen kaupunki suunnittelee palveluja yhdessä kuntalaisten kanssa – väestöennusteista tukea tulevaisuuden hahmottamiseen
Tulevaisuuteen katsominen on haastavaa, koska maailma muuttuu niin nopeasti. Asiakaslähtöisyys on meillä suunnittelun keskiössä. Teemme palvelumallityötä tiiviissä yhteistyössä asukkaiden kanssa”, Tampereen kaupungin tilaajaryhmän suunnittelu- ja kehittämisyksikön suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen sanoo.
Hiltunen kertoo, että asiakaslähtöisyys on tuonut uuden näkökulman palvelusuunnitteluun. Kuntalaisten osallistamista on kehitetty Tampereella jo pitkään. Tampereella on käytössä muun muassa neljä alueellisen vaikuttamisen ryhmää (Alvarit), joihin voidaan viedä kommenttia kaipaavia asioita jo valmisteluvaiheessa. Tämä Tampereen oma malli on ollut käytössä vuodesta 2007.
Tampereen kaupungin suunnittelutiimi tekee yhteistyötä kunnan koko palvelukirjon kanssa varhaiskasvatuksesta ikäihmisten palveluihin, ottaen huomioon myös kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Lisäksi keskeisiä kumppaneita ovat yhdistykset ja järjestöt.
Hiltunen korostaa, että palvelujen suunnittelussa tarvitaan paljon yhteistyötä - sekä myös oman henkilöstön laaja-alaista osallistamista. Suunnittelutiimi tekee yhteistyötä palvelumallityössä myös Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa.
“Opiskelijat ovat avustaneet meitä palvelumallityössä ja tehneet monipuolista selvitystyötä, visualisoineet esitysmateriaaleja ja jalkautuneet kyselemään ihmisiltä mielipiteitä. Käynnistämme parhaillaan myös digitalisaatioon liittyvää yhteistyötä”, Hiltunen kuvaa.
Venni-väestöennustemalli suunnittelun tukena
“Erityisesti varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen suunnittelussa Venni on ollut meille erittäin tärkeä työkalu. Katsomme sen avulla alueittain miten väestön ennakoidaan kehittyvän. Venni mahdollistaa helposti pienempien alueiden tarkastelun. Näin saamme riittävän tarkalla tasolla tietoa esimerkiksi siitä, millä alueilla lasten määrän ennakoidaan kasvavan. Voimme sitten tämän tiedon perusteella tehdä johtopäätöksiä päivähoidon alueellisesta tarpeesta”, Hiltunen sanoo.
Tampereen kaupunki on hyödyntänyt erilaisia ennusteita jo useita vuosia. Venni on ollut käytössä pari vuotta.
“Venni on mahdollistanut sen, että voimme tehdä ennusteita nyt itse. Ohjelma on helppokäyttöinen ja sillä voi hakea juuri tarvitsemaansa tietoa eri alueista ja eri ikäisten määrän kehityksestä”, Hiltunen kertoo.
Vennin avulla katsotaan laajempia kokonaisuuksia. Kokonaisselvitysten pohjalta lähtevät liikkeelle investointi- ja rakennushankkeet.
“Viimeksi hyödynsimme Venniä muun muassa koilisen alueen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvityksessä. Tarkastelimme millaista kasvua alueella ennakoidaan, tarvitaanko lisää päivähoitoa ja millainen vaikutus kasvulla on koulutilojen tarpeeseen. Vennin tietojen pohjalta tehty suunnitelma käsiteltiin kesäkuussa lasten ja nuorten palvelun lautakunnassa.”
Suosittelija:
“Venni on mahdollistanut sen, että voimme tehdä ennusteita nyt itse. Ohjelma on helppokäyttöinen ja sillä voi hakea juuri tarvitsemaansa tietoa eri alueista ja eri ikäisten määrän kehityksestä.”
Sisko Hiltunen, suunnittelu- ja kehittämisyksikön suunnittelupäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Tampereen kaupunki |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Tietoevry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Tietoevry - Muita referenssejä
Tietoevry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |