Tullivirkamiesliitto ry:n sivustouudistus
Tullivirkamiesliitto on Tullissa työskentelevien henkilöiden vahva, puoluepoliittisesti sitoutumaton edunvalvoja. Liitto kuuluu Akavan alaiseen Ammattiliitto AVAan. Akavaan kuuluu noin 613 000 palkansaajaa ja se on suurin valtion henkilöstön etuja ajava keskusjärjestö. Akavan lisäksi liitto pystyy vaikuttamaan AVAn kautta myös Jukossa ja Vakavassa.
Sivustouudistus toteutettiin Wordpress julkaisujärjestelmällä vastaamaan nykyaikaisten sivustojen vaatimuksia. Nuorekkaalla ja uudistuneella ulkoasulla saatiin aikaan moderni kuvan liiton toiminnasta. Eri käyttäjäryhmien tunnistaminen ja kohdennettu sisältö sekä sivuston nopeus olivat tärkeässä osassa sivustoa rakennettaessa.
Responsiivisilla sivuilla otettiin huomioon SEO-ystävällisyys ja sivuille ladattiin google analytiikka lisäosa. Panostimme vahvasti ylläpitoliittymän käyttäjäystävällisyyteen. Huolehdimme sivuston teknisestä ylläpidosta ja toimimme tukena myös livetyksen jälkeen.
Suosittelija:
Sivuista on saatu hyvää palautetta! On kehuttu fresseiksi ja hyvin toimiviksi. Projekti sujui kitkattomasti, eikä mitään ihmeitä tullut eteen. Olemme erittäin tyytyväisiä. Kiitos!
Liisa Kangassalo
Tiedot
Tilaaja: | Tullivirkamiesliitto |
Ajankohta: | 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
liisa.kangassalo@tulli.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Moods - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Moods - Muita referenssejä
Moods - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Linux Engineer
- Ready Solutions Oy - Data Engineer Trainee
- Innofactor Oyj - Senior Sales Executive, Innofactor Dynasty
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 14.01.2025 - Rakettiwebinaari: Planeettakeskeisestä softakehityksestä kilpailuetu
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |