Työ löytää pian tekijänsä ennennäkemättömällä tavalla
Kun suomalaisen työnhaun ekosysteemi uudistetaan kokonaisvaltaisesti, kyseessä on hanke, jollaista ei ole koko valtakunnassa aiemmin nähty.
Tämä mammutti on nimeltään TE-Digi. Alkunsa se sai alkunsa Sipilän hallituksen kärkihankkeena ja jatkuu edelleen eräänä keskeisimmistä digitalisaatiohankkeista.
- Hanke on historiamme suurimpia, ja sillä on yhteiskunnallisesti erittäin suuri vaikutus. Nyt rakennetaan kokonaan uutta työn ekosysteemiä, jossa uudistetaan kaikkityönhakuun ja työn välittämiseen liittyvät käytännöt sekä ajattelutavat, ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus KEHAn johtava asiantuntija Keijo Puolakanaho kuvaa.
Työelämän match-makingia
Tavoitteena on yhdistää osaamisen tarjonta ja kysyntä.
- Suomi on niin pieni maa, ettei meillä ole varaa hukata yhtään osaamista. Sitä pitää pystyä näyttämään ja käyttämään. Nykyinen, CV-keskeinen työnhakeminen kiinnittää huomion liiaksi työhistoriaan, titteleihin tai koulutukseen. Ihmisen osaaminenhan voi olla ihan jotakin muuta kuin mitä muodollinen pätevyys antaa ymmärtää, avaa TE-Digi-hankkeen hankejohtaja Mikko Rantahalme.
Uudistuksen näkyvimmässä osassa, Työmarkkinatori.fi:ssä tullaan jatkossa täyttämään yksi osaamisprofiili, jonka pohjalta saa näkyville itselleen sopivia palveluita koko valtakunnan tasolla.
- Palvelu tunnistaa erilaisia osaamisia ammatin ja työhistorian avulla. Perustietojen toistuvaan päivittämiseen ei mene enää aikaa, vaan käyttäjä voi keskittyä oman osaamisensa esille tuomiseen, Goforella TE-Digi-hankkeessa toimiva Jaana Majakangas antaa esimerkin palvelukokemuksen moderniudesta ja helppoudesta.
Työn alla onkin todellinen työelämän match-making -palvelu, jonka mahdollistaa eri lähteistä toisiinsa yhdistettävä data sekä erilaiset tekoälyratkaisut, jotka muun muassa tunnistavat osaamiset luonnollisesta kielestä.
- Uuden ratkaisun myötä vanhanaikaiset työpaikkalistaukset joutavat romukoppaan, innostuu Goforen toimialavastaava Riikka Vilminko-Heikkinen ja jatkaa: konepellin alla on tehty valtavasti työtä palvelupolkujen yhtenäistämisessä ja koko TE-palvelujen asiakkuudenhallinnan uudistamisessa.
Palvelumuotoilun keinoin tehty yhtenäistämistyö onkin perusta koko järjestelmälle. Se on mahdollistanut sekä tulevien käyttäjien tarpeiden huomioimisen että tekoälyn hyödyntämisen poikkeuksellisen laajassa mittakaavassa.
Yhteinen hanke, osallistava suunnittelu
Työmarkkinatori.fi:ssä kaikki julkiset ja yksityiset työnhakuun ja osaamisen kehittämiseen liittyvät palvelut sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Uuden palvelun tulee olla helppo käyttää niin työtä etsivälle, tarjoavalle kuin viranhaltijallekin. Palvelumuotoilusta tuttu referenssiryhmätyöskentely on Rantahalmeen mukaan ollut innostunutta.
- Suunnittelussa on ollut mukana niin julkisia kuin yksityisiäkin työnvälittäjiä, koulutusorganisaatioita, isoja ja pieniä yrityksiä sekä työnhakijoita. Uskon, että moni nyt suunniteltu parannus olisi jäänyt huomaamatta, jos käyttäjiä ei olisi otettu suunnitteluun mukaan.
Palvelun beta-versio julkaistaan syksyllä 2019. Nykyisten tavoitteiden puitteissa valmista on määrä olla 2022. Jos palvelu saavuttaa kunnianhimoiset tavoitteensa työvoiman ja työn kohtaannon tehostamisessa, se tuottaa yhteiskunnalle todella merkittävät kansantaloudelliset säästöt.
- Minulle tällä työllä on valtava merkitys – ja koen yhteisvastuullisuuden tunnetta myöskaikkien mukana olevien toimijoiden puolelta. Me kaikki haluamme Suomen parasta.
Yhteinen tavoite
Valtavassa hankkeessa Rantahalme, Puolakanaho, Majakangas ja Vilminko-Heikkinen sekä yli 100 muuta kehittäjää kantavat yhdessä isoa vastuuta. Kuin yhdestä suusta onnistumisen edellytykseksi mainitaan yhteinen tavoite ja avoin sekä rehellinen yhteistyö.
- Tämän mittaluokan projektia ei voi kutsua helpoksi millään tasolla. Valmiita vastauksia ei ole kellään, tehtävää on paljon, asiat ovat vaikeita ja monisyisiä. Näin isoissa kokonaisuuksissa kaikkein tärkeintä on jatkuva kehittäminen ja venyminen. Yhteistyö Goforen kanssa on äärettömän hyvää ja avointa, toteaa Puolakanaho.
KEHA ja Gofore ovatkin kehittäneet yhteistyössä esimerkiksi laadunvalvontaa, tilausten ja toimitusten seurantaa, sopimusten- ja projektinhallintaa sekä jatkuvan palvelun prosessia. Luovuutta ja kehittämishalua on tarvittu myös hankkeen sisällössä.
- Goforelaiset ovat yhdessä Kehan, sidosryhmien sekä asiakkaiden kanssa ravistelleet työnhakemiseen liittyviä, kymmeniä vuosia vanhoja rutiineja ja löytäneet uusia luovia tapoja ratkaista asioita. Heillä on todella kova osaaminen. Se onkin tarpeen, kun suunnitellaan jotakin sellaista, mitä kukaan ei ole aikaisemmin toteuttanut, Rantahalme päättää.
KEHA & Gofore:
- ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus KEHA
- Yli 150 yhteistä projektia kuluneiden kolmen vuoden aikana, joista TE-Digi on yksi.
TE-Digi & Gofore:
- Työn alla on koko Suomen kattava, työvoiman kohtaanto-ongelman ratkaiseva järjestelmäkokonaisuus.
- Gofore mukana lähes kaikissa hankkeen osa-alueissa, 75% osuus koko työmäärästä:
- Hankejohdon tuki
- Ekosysteemityö
- Palvelumuotoilu
- Määrittely
- Kokonaisarkkitehtuuri
- Ohjelmistokehitys
Tiedot
Tilaaja: | KEHA |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Ville Suvanto, +358407656158, ville.suvanto@gofore.com |
Lisätietoja
Gofore - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Gofore - Muita referenssejä
Gofore - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |