Työ muuttuu - muututko sinä?
TALLENNE PIDETTYYN WEBINAARIIN LÖYTYY TÄÄLTÄ.
Työn muutoksesta on puhuttu todennäköisesti niin kauan kun työtä on eri muodoissaan ollut. Metsästäjä-keräilijä koki todennäköisesti aikanaan valtavaa painetta ryhtyä maanviljelijäksi, vaikka ajatus oman elämän valtavasta muutoksesta varmasti hirvitti. Ainakin, jos Yuval Noah Hararin Sapiens: ihmisen lyhyt historia -kirjaa on uskominen, niin ei tuo muutos ihan helppoa ollutkaan. Vastaavia muutoksia on nähty yhteiskunnan kehityksen aikana useita aina teollisesta vallankumouksesta kohti nykyaikaisen internetin aikakautta. Mutta mikä on seuraava suurempi muutos nykyaikaiseen työelämään ja miten se vaikuttaa erityisesti meihin tietotyöläisiin?
Mooren laki on pitänyt pintansa aivan viime vuosiin saakka ja teknologian kehitys on kiihtynyt entisestään. Erityisesti tekoälyn ja koneoppimisen saralla on tehty valtavia kehitysharppauksia joiden vaikutuksista on maalattu omat utopiat ja dystopiat. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että vaikka muutokset voivat olla suuria ja muutosvauhti ennennäkemätöntä, niin yhteiskunnan ja työn mukautumiskyky on samalla kehittynyt valtavasti. Viimeisen 10 vuoden sisällä maailmaan on syntynyt valtavasti täysin uudenlaisia ekosysteemejä, kauppapaikkoja sekä töitä ja toimenkuvia, joita ennen vuosituhannen vaihdetta olisi ollut vaikea edes kuvitella. Perspektiiviä tähän saa jo siitä, että Applen iPad on alle 10 vuotta vanha tuote eikä iPhonekaan ole juuri sitä vanhempi. Mutta jo näinkin lyhyessä ajassa älylaitteet ja niiden ympärille rakentuneet ekosysteemit ovat muuttaneet maailmaa niin merkittävästi, että insentiiviä hidastaa vauhtia tuskin nähdään.
Kehitys tulee siis väkisinkin mullistamaan nykyisen työelämän ja erityisesti tietotyön mallin, kun työvaiheet, jotka aiemmin ovat vaatineet koulutetuilta ihmisiltä useita henkilötyövuosia, voidaan koneellisesti toteuttaa päivissä tai jopa tunneissa. Sama ilmiö on nähty jo esimerkiksi valmistavassa teollisuudessa ja kokoonpanolinjoilla, jossa valtava määrä työtä on jo annettu robottien tehtäväksi. Ihmisten työpanos jää tällöin vahvemmin luovaan työhön ja suunnitteluun sekä niihin työvaiheisiin, joihin robotit eivät vielä pysty. Sama on väistämättä tietotyön osalta edessä erityisesti datan käsittelyyn, suoraviivaiseen prosessityöhön ja toistoja vaativiin työvaiheisiin nojaavissa työtehtävissä.
Pohdimme yhdessä Ilmarisen Sami Ärilän kanssa tulevassa webinaarissa miten yritysten ja työntekijöiden olisi parasta varautua tähän muutokseen. Ilmarisella HR:n alle onkin jo yhdistetty ihmiset ja robotit, koska tulevaisuuden työvoima koostuu vahvasti näistä molemmista. Samin sanoin, HR = henkilöstö ja robotit.
Tulevassa webinaarissa käsitellään muun muassa seuraavia olennaisia kysymyksiä:
Tulevassa webinaarissa käsitellään muun muassa seuraavia olennaisia kysymyksiä:
- Miltä tulevaisuuden työnteko näyttää? Miten teknologian kehittyminen vaikuttaa yksittäisen ihmiseen tapaan tehdä töitä?
- Ihmiset ja robotisaatio – Korvaavatko robotit ihmiset tulevaisuudessa vai tehostavatko robotit ihmisen työntekoa?
- Millaisia valmiuksia yrityksiltä vaaditaan työn muutoksen edessä? Mitä vaaditaan yksittäiseltä ihmiseltä?
- Miten tehdään yrityksistä muutosvalmiimpia?
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
BI ja raportointi | |
HR | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Projektinhallinta | |
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Big Data | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Ohjelmistokehitys | |
Ohjelmistorobotiikka | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Gapps - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 3 asiantuntijaa.
Gapps - Muita referenssejä
Gapps - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |