Uudet verkkosivut kansainväliseen toimintaympäristöön
Taloudellinen tiedotustoimisto TATin perustama EduTAT Oy on koulutusvientiyhtiö, joka tarjoaa pedagogisia ratkaisuja erityisesti talous- ja työelämäosaamisen opettamiseen. Uuden yhtiön avulla suomalaista pedagogista osaamista lähdetään viemään maailmalle entistä tehokkaammin ja monipuolisemmin.
Pääsimme suunnittelemaan puhtaalta pöydältä uudet englanninkieliset verkkosivut kansainväliseen toimintaympäristöön. Halusimme luoda visuaalisesti erottuvan sivuston, joka vakuuttaa Kiinasta Kanadaan. Alustaksi valitsimme WordPress -julkaisujärjestelmän sen loputtomien räätälöintimahdollisuuksien vuoksi. Tavoitteena oli, että uusi sivusto vastaisi ilmeeltään ja toiminnallisuudeltaan yrityksen vahvaa asiantuntijuuden tasoa. Ilme syntyi yhdistelemällä jo olemassa olevia brändielementtejä persoonalliseen muotoon, tehden kokonaisuudesta nykyaikaisen ja uskottavan.
Tiedot
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Webkehitys |
Teknologia
WordPress |
Omat tagit
MeKiwi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
MeKiwi - Muita referenssejä
MeKiwi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 12.06.2024 - SprintIT & Finn-ID webinaari: Viisi askelta varaston digitalisointiin ke 12.6. klo 14
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |