Vantaan kaupunki luo parempaa elinympäristöä paikkatietopohjaisella järjestelmäkokonaisuudella
Vantaa on Suomen neljänneksi suurin kaupunki, jossa on yli 233 000 asukasta. Sijainti valtakunnallisesti merkittävien väylien varrella ja edelleen kehittyvä raideliikenne sekä kansainvälinen Helsinki-Vantaan lentokenttä tekevät Vantaasta ainutlaatuisen. Lentokentän kainalossa sijaitsee myös Aviapolis – monipuolinen yritys- ja asuinalue, jonka kasvu on Suomen nopeinta.
Vantaa on edelläkävijä uuden teknologian käyttöönotossa. Kaupungin työntekijöillä on mahdollisuus tehdä työtään paikasta riippumatta pilvipalveluita hyödyntäen, ja kaupunki tarjoaa runsaasti sähköisiä palveluita myös asukkailleen.
MATTI-hanke sai alkunsa, kun 2014 Vantaan kaupungissa havahduttiin siihen, että 1980-luvulla hankitut maankäytön toimialan keskeiset tietojärjestelmät olivat osin teknologisesti vanhentuneita, eivätkä ne olleet keskenään yhteensopivia. Samalla heräsi tarve uuden teknologian mahdollisuuksien hyödyntämiseen, kuten esimerkiksi tietomallityöskentelyyn. Järjestelmä kerrallaan tapahtuvan kilpailuttamisen sijaan Vantaan kaupunki päätyi vuonna 2016 kilpailuttamaan koko kokonaisuuden. Neuvottelumenetelmällä toteutetulla kilpailutuksella kaupunki halusi varmistaa valittavien järjestelmien yhteensopivuuden ja parhaat mahdolliset hyödyt tulevaisuudelle.
Vantaan kaupunki valitsi maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialalle kehitetyn uuden kokonaisratkaisun toimittajaksi Esri Finlandin. MAankäytön Toimintamalli ja TIetojärjestelmä (MATTI) toimii Vantaalla digitaalisena kokonaisratkaisuna maankäytön, kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja kuntateknisen infran elinkaaren hallintaan. Ratkaisu sisältää kartta- ja paikkatiedon, prosessiperusteisen toiminnanohjauksen sekä asian- ja dokumenttienhallinnan. Kokonaisratkaisuun sisältyy myös projektinhallinta, yhteistoiminta eri sidosryhmien kanssa sekä etäkäyttö mobiililaitteilla. Esri Finland on toimittanut kokonaisratkaisun yhteistyössä M-Files Oy:n, Civilpoint Oy:n ja Nebula Oy:n kanssa.
Lue koko menestystarina Vantaan kaupungin MATTI-hankkeesta ja sen tuomista hyödyistä
Suosittelija:
Toiminnan ytimessä on kaupunkimalli, jonka avulla tieto välittyy sekä kaupungin sisällä että eri sidosryhmien kesken. Kaikki tieto tallentuu vain yhteen ainoaa paikkaan, jolloin tieto on aina ajantasaista ja kaikkien sitä tarvitsevien käytettävissä. Manuaalisesta työstä ja tietojen siirroista järjestelmien välillä luovutaan. Vantaan kaupungin maankäytön toimialan tuottavuus paranee, kun prosessit nopeutuvat ja niistä tulee tehokkaampia. Hankkeen myötä myös kaupungin julkisuuskuva, on kehittynyt. Koska ratkaisumme on ainutlaatuinen, ovat muut kaupungit olleet siitä erittäin kiinnostuneita. Benchmarkkaajia on käynyt meillä vierailulla – aina kaukaisesta Australiasta asti.
Henry Westlin, kaupungininsinööri, Vantaan kaupunki
Tiedot
Tilaaja: | Vantaan kaupunki |
Ajankohta: | 2016 - 2020 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Projektinhallinta | |
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto | |
Tuotekehitys ja suunnittelu | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Paikkatieto GIS |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Esri Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Ilkka Suojanen
Director, Utilities
Ilkka on kokenut paikkatiedon ja paikkatietoteknologian moniottelija. Hän on suorittanut maantieteen maisteritutkinto-ohjelman Turun yliopistossa ja toiminut paikkatietoalalla .. | |
ilkka.suojanen@esri.fi 040 703 2009 |
|
Esri Finland - Muita referenssejä
Esri Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |