Verkkosivu-uudistus sisällöntuottajan näkökulmasta – opit talteen
Mediasignalin oma sivusto päätettiin uudistaa osana brändiuudistustamme. Halusimme piristää sivustomme visuaalista ilmettä ja esitellä entistä paremmin design-osaamistamme. Sisällöllisesti olemme pyrkineet kertomaan visiostamme ja käytännön toimenpiteistä miten visio saavutetaan. Meidän visiomme on asiakkaan liiketoiminnassa.
Olemme suunnitelleet ja toteuttaneet satoja verkkopalveluita asiakkaillemme kolmella vuosikymmenellä. Silti tämän oman lapsemme saattaminen maailmaan on ollut opettavainen prosessi. Kokemus auttaa meitä jälleen kehittämään asiakasprojektiemme sisällöntuotantoa konsultoivaa puolta.
Omaksi roolikseni tuli saattaa brändityössä muotoiltu visio ja alustava sisältö julkaisukelpoiseksi. Rinnalla kulki designer-kehittäjän suunnittelutyö ja tekninen toteutusprosessi. Vasta valmiiden sivupohjien, sivustorakenteen ja navigaatioiden avulla tekstisisällön viimeistely tuli mahdolliseksi. Tekstin pituus ja muoto pitää saada linjaan visuaalisen ilmeen kanssa. Tarinan on oltava eheä etusivulta erillisille teema -landing pageille.
Vastuuttaminen tällaisessa oto-tehtävässä hankkeessa on ehkä tärkeämpää, ja vaikeampaa, kuin asiakasprojekteissamme. Asiakkaan tahto ohjaa meitä selkeämmin kuin kahdenkymmenen mediasignalilaisen fragmentoitunut mielipideuniversumi. Verkkopalvelu-uudistus on kuitenkin mitä parhain mahdollisuus tiivistää oma visiomme ja kertoa itsestämme ulkopuolisille – toivottavasti uusille asiakkaillemme, mutta yhtälailla rekryehdokkaille sekä omille ystävillemme ja läheisille. ”Mitä te siellä Mediasignalilla oikein teette?” Tätä!
Omat vinkkini sisällöntuotannon sujuvoittamiseen verkkopalveluprojektissa:
1. Ota ajoissa päätöksentekijät mukaan ja anna mahdollisuus vaikuttaa nyt, mutta ei ehkä enää kuukauden päästä.
2. Vastuuta aihepiirit ja niihin liittyvät sisällöt: Se jolle jokin aihe on tärkeä, kirjoittaa siitä mieluusti ja asiantuntevasti.
3. Kuvat jäävät helposti vajaalle huomiolle. Valitse kuvat aiheisiin liittyen ja vältä stock-kuvamaisuutta.
4. Vältä toistoa otsikoissa ja tekstissä – tapahtuu liian helposti.
5. Päätä asioiden esitysjärjestys ja huolehdi linkitysten loogisuudesta, jotta tarina soljuu ja etsijä löytää tiedon.
Ja tässä se meidän babymme on: mediasignal.fi.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Mediasignal Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mediasignal Group - Muita referenssejä
Mediasignal Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |