Vuosi takana SOC-palvelua – mikä kaikki on muuttunut?
Kun yritys toimii Balkanin alueella, kasvaa näkyvästi ja pyörittää useita verkkokauppoja eli rahaliikennettä verkon yli, on selvää, että se kiinnostaa kyberrikollisia. Toisaalta rikoksen kohteeksi voi tänä päivänä joutua mikä tahansa yritys, kuten hyvin tiedetään.
Vahva kasvu on monen tekijän summa
”On selvää, että toimialueemme, johon kuuluu myös EU:n ulkopuolisia maita, nostaa riskitasoa. Mutta yhtä selvää ei ollut, miten paljon meihin kohdistuu hyökkäyksiä lähes päivittäin”, tunnustaa Pet Network Internationalin toimitusjohtaja Timo Tervo. Hänen johtamansa yritys on Balkanin alueen nopeimmin kasvava lemmikkialan konserni, jonka myymäläverkosto laajenee viidenkymmenen myymälän vuosivauhtia. ”Viime vuonna vahvin kasvu koettiin Romaniassa, Kroatiassa ja Bulgariassa. Pohjois-Romaniassa kasvu oli erityisen vahvaa Ukrainasta tulleiden pakolaisten vuoksi. Ukrainalaiset ovat hyvin lemmikkirakasta kansaa”, Tervo kertoo.
SOC-palvelun käyttöönotto paljasti karun totuuden
Pet Network International aloitti yhteistyön Netox Oy:n kanssa vajaa vuosi sitten. Silloin tehdyn kyberturva-arvioinnin perusteella yritykset tekivät sopimuksen security operations center -palvelun käyttöönotosta, ja palvelu huomattiin heti todella tarpeelliseksi. ”Meidän palomuurejamme ja verkkoinfraamme pommitettiin jatkuvasti”, Timo Tervo sanoo. ”Kun Netoxin SOC-palvelu alkoi valvoa digitaalisia rajojamme, tajusimme, miten onnekkaita olimme olleet, kun mitään vakavaa ei ollut vielä sattunut.”
Valmiustaso paranee tiedon myötä
Nyt kyberturvayhteistyö on osa Pet Networksin jokapäiväistä toimintaa. ”Kyberturvatietoisuus on kasvanut yrityksessä valtavasti, ja se yksin on tarkoittanut merkittävää turvatason nostoa”, sanoo Tervo. ”Me saamme SOC-palvelun kautta jatkuvasti kattavat raportit havaituista turvallisuusuhista ja tehdyistä toimenpiteistä niiden torjumiseksi. Säännölliset yhteistyöpalaverit kasvattavat edelleen organisaation tietoisuutta ja ymmärrystä siitä, mitä meiltä on aiemmin puuttunut. Kokonaisuutena läpinäkyvyyden lisääminen kaikessa kyberturvassa on kasvanut, joten emme ole enää pimennossa näiden asioiden kanssa.”
“Yhteistyömme Pet Network Internationalin kanssa on hyvä esimerkki siitä, miten jatkuva kehitys ja asiakkaan tarpeisiin mukautuminen muodostavat perustan kyberturvallisuuden parantamiselle. Netoxin kyberasiantuntijuuden pohjalta olemme tunnistaneet tärkeitä kehityskohteita, joita parannetaan yhdessä hyvällä yhteistyöllä. Tämä lähestymistapa ja kyky reagoida nopeasti ovat keskeisiä elementtejä tietoturvan parantamisessa.” toteaa Ville Kankare, Vice President, Cloud & Cybersecurity services, Netox.
yberturva-ajattelusta osa ydinprosesseja
Maailmantalouden alavire näkyy myös Pet Network Internationalin liiketoiminnassa, sillä ilman geopoliittisia jännitteitä ja inflaatiota liiketoiminnan kasvu olisi ollut vielä nopeampaa. ”Tavallaan on hyväkin, että kasvu on pysynyt kohtuuden rajoissa, sillä nyt olemme ehtineet ajaa kyberturva-ajattelua paremmin sisään ja osaksi liiketoimintojen mittaristoa, Kyberturvasta on tullut osa yrityksen arkea. Vastuu sen kunnosta on johtoryhmätason asia, eli osa yrityksen ydinprosesseja.” Timo Tervo sanoo.
Netoxilla keskitytään jatkuvasti kehittämään ja mukauttamaan kyberturvallisuusratkaisuja, varmistaen että ne vastaavat asiakkaiden kasvavia ja muuttuvia tarpeita.
”Kyberturvan integroiminen osaksi Pet Network Internationalin ydinprosesseja on ollut keskeinen osa yhteistyötämme. Me Netoxilla panostamme siihen, että kyberturvallisuusratkaisumme eivät ainoastaan vastaa tähän hetkeen, vaan ne kehittyvät ja mukautuvat ennakoivasti tulevaisuuden tarpeisiin, tukien näin johtoryhmän visiota turvallisesta kasvusta,” Ville Kankare sanoo.
Tiedot
Tilaaja: | Pet Network International |
Ajankohta: | 2023 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Timo Tervo |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Tietoturva |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Netox - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Netox - Muita referenssejä
Netox - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |