Asiakas ei asu teillä – Asiakasymmärrys vaatii tekoja
Kaupunkilegenda kertoo, että 80% yrityksistä sanoo olevansa asiakaslähtöisiä, mutta vain 10% asiakkaista kokee asian samoin. Kuulostaa hälyttävältä. Asiakaslähtöisyys on tekoja, ja niiden edellytyksenä on asiakasymmärrys. On turha julistaa, että asiakas on keskiössä tai että ollaan asiakaslähtöisiä, jos alkujaan ei edes ymmärretä, kuka asiakas on.
Asiakasymmärrys on asiakkaiden odotusten, tarpeiden ja käyttäytymisen tuntemista ja käytäntöön viemistä. Asiakasymmärrystä tarvitaan, jotta asiakkaat ovat valmiita vaihtamaan valuuttaansa, aikaansa tai muuta omaisuuttaan tuotteeseesi tai palveluusi niin, että yrityksesi saa mahdollisimman paljon tuottoa, tuottavuutta tai muuta tavoitteellista. Arvoa syntyy molemmin puolin, ja päästään oletuksista olennaisuuksiin.
Asiakasymmärrys käsittää markkinat, segmentin ja persoonat
Kuka enää ymmärtää Asiakasta? Markkina ei ole yhtenäinen; se koostuu segmenteistä ja persoonista, joilla on eri tarpeita. Markkina voi olla esimerkiksi pääkaupunkiseudun autokaupat, segmentti tietty automerkki ja persoonat riippuen siitä, mikä yrityksesi suhde on kyseiseen asiakkaaseen: tarjoatko varaosia, koulutuksia vai myyntijärjestelmää. Asiakaspersoonia ovat esimerkiksi ostaja (autokaupan omistaja), vaikuttaja tai torppaaja (automerkin valmistajan edustaja), käyttäjä (myyjät tai mekaanikot).
Asiakkaista on tullut valtiaita, jotka haluavat personoituja juuri heille sopivia palveluita ja tuotteita ja kiitos, mahdollisimman nopeasti. Yritykset painivat täyttäessään asiakkaiden toiveita ja tarpeita monikanavaisessa ympäristössä. Käy helposti niin, että kun yhdelle asiakasryhmälle kumartaa toiselle pyllistää. Tasapuolisesta palvelusta on tullut käytännössä mahdottomuus; demokratia on kuollut. Kaiken aikaa yritykset julistavat sitä, että asiakas on keskiössä. Raskas homma.
Ahdistuitko? Tökinkö liikaa? Rakas lukija, niin tein, mutta syystä: kuinka monesti sitä törmääkin polveilevaan keskusteluun siitä, ettei yrityksen sisällä tunnisteta, kuka asiakas ylipäätään on. Nyt, kun ongelma on tunnistettu ja synnytetty tuska sen ratkaisemiseksi, on aika lohduttaa.
Olettamus on ymmärryksen syöpä
On niin paljon helpompi olettaa toisen puolesta. ”Ymmärrän, mitä tarkoitat” on kevyt sanoa, mutta kuuntelitko aidosti ja ymmärrätkö todella? Toista – tässä tapauksessa asiakasta – on mahdoton ymmärtää, jos a) ei tiedä kuka hän on ja b) ei selvitä asiakkaan toiveita ja tarpeita.
Asiakasymmärrys kasvaa vain, jos kerää ymmärrystä kentältä. Siis ”Go west, young man”, laulussa sanotaan. Viesti on selkeä: mene ulos vähintäänkin olettamuksista ja paina asiakkaan, tarkemmin persoonan, hattu päähäsi. Aloita siitä, mitä tuotteesi merkitsee asiakkaalle (helpotusta arkeen), sitten pohdi mitä hyötyä tuotteestasi on (auttaa suunnittelemaan perheen menot) ja viimeiseksi tulee ominaisuus/-det, joilla ratkaiset asiakkaalle tuotettavat hyödyt ja merkitykset (sähköinen kalenteri). Jos ratkaisee vain ominaisuuksia, pyörittää helposti juurikin olettamuksia.
Kysyminen vie aina eteenpäin, joten ”kysy asiakkailta” on aina hyvä neuvo. Kysyä voi monin eri tavoin ja asiakkaita ei tule rasittaa jatkuvilla fokusryhmähaastatteluilla. Lopulta asiakkaista koostuva testiryhmä vieroittuu todellisuudesta eli persoonien aidoista tarpeista ja alkaa lähentyä kohti parempaa yrityksen ymmärrystä. Siksi asiakasymmärryksen keruu edellyttää vaihtelevia ja monia eri keinoja.
Asiakasymmärrys sulautetaan osaksi toimintaa
Asiakasta ei voi liimata toiminnan päälle tai päätteeksi testata, menikö homma oikein, vaan asiakasymmärryksen tulee elää osana yrityksen koko toimintaa. Asiakas on läsnä, kun päätetään liiketoiminnasta, kun tuotetta tai palvelua kehitetään (alussa, keskellä, lopussa ja sama iteroiden); tuotekehitys elää parhaimmillaan symbioosissa asiakasymmärryksen kanssa. Asiakkaan kanssa käydään jatkuvaa dialogia niin kauan kuin tuote on osa portfoliota ja se on jossakin vaiheessa elinkaartaan. Kimppakivakeskustelut ja palautteet tulee huom. jakaa yrityksen sisällä, jotta asiakasymmärryksestä saadaan täysi hyöty.
Ja lopulta, data ei ole informaatiota. Asiakasymmärrys vaatii kuitenkin runsaasti ja vaihtelevasti dataa, minkä jälkeen on tärkeää löytää olennaisuudet, joita hyödyntää asiakasymmärryksessä.
Oletko kiinnostunut oppimaan lisää asiakasymmärryksestä?
Järjestämme aiheesta ilmaisen webinaarin keskiviikkona 6.11 klo 9:00.
Webinaarissa kerromme, mitä keinoja on kerätä asiakasymmärrystä tuotekehityksen alusta elinkaaren loppuun
.
Ilmoittaudu mukaan täältä!
Ilmoittaudu mukaan täältä!
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
IT |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus |
Omat tagit
asiakasymmärrys
asiakaskokemus
Contribyte - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi tässä lisäämäsi 3 asiantuntijaa.
Contribyte - Muita referenssejä
Contribyte - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |